Lakisääteiseen eläketurvaan on suunnitteilla muutoksia, joita tällä hetkellä valmistellaan kolmikantaisissa työryhmissä. Työryhmien ehdotus uudistustoimista on tarkoitus olla valmiina 31.1.2025 mennessä, joiden hallitus tekee oman esityksensä eläkejärjestelmän uudistamiseksi. (Eläketurvakeskus s.a.)
Tätä taustaa vasten vapaaehtoinen eläkesäästäminen on ollut hyvä tapa täydentää lakisääteistä eläketurvaa ja varautua tulevaisuuteen. Toisaalta hallitus on tehnyt periaatepäätöksen poistaa vapaaehtoisen eläkesäästämisen verotuen vuoden 2027 alusta lähtien (Valtiovarainministeriö 2024). Tämä verovähennysoikeus on koskenut lähinnä yksilöllisiä eläkevakuutuksia ja PS-tilejä. Näitä tuotteita ei juurikaan enää mennyt kaupaksi, johtuen lakisääteisistä rajoituksista varojen nostoihin liittyen (Finanssiala ry 2023).
Vaikka näillä näkymin vuoden 2027 alusta ei suoraan verotuettuja sijoitusinstrumentteja ole enää rivikansalaisen sijoituspaletissa on hyvä huomata, että suurin osa tavallisista sijoitusrahastoista toimii sijoittajan kannalta verotehokkaasti rahaston sisällä mahdollistaen korkoa korolle ilmiön. Tällöin mahdollista sijoitustuottoa verotetaan vasta kun rahastosta nostetaan varoja tai siitä maksetaan tuotto-osuuksia omistajalle. Toisaalta tällä hetkellä löytyy sijoitustuotteita, joissa on sama mahdollisuus lykätä sijoitustuottojen verotusta tulevaisuuteen, kuten osakesäästötili ja sijoitusvakuutus.
Sijoitusvakuutus ja osakesäästötili
Sijoitusvakuutuksen ja osakesäästötilituotteiden sisällä on mahdollisuus nykyisen lainsäädännön mukaan ilman veroseuraamuksia itse vaihtaa sijoituskohteita. Eli mahdollista tuottoa tai tappiota ei huomioida verotuksessa kuin nostaa varoja ulos tuotteesta tai sijoitusvakuutuksen ja osakesäästötilin lopetusvaiheessa. Eri sijoitustuotteita vertailtaessa on huomioitava verotuksen lisäksi myös tuotteiden kulurakenne ja erilaiset sopimus- ja lainsäädännölliset rajoitukset sijoituspääoman ja varojen noston suhteen. (Veronmaksajien keskusliitto ry 2023; Simola 2022.)
Erilaisia sijoitusvaihtoehtoja siis löytyy eläkesäästäjälle, mutta kunkin eläkesäästäjän on tärkeää miettiä omaa riskinsietokykyään ja sijoitustavoitettaan ennen päätösten tekemistä. Hajauttamista eri sijoituskohteiden välillä on hyvä pohtia suhteessa omiin sijoitustavoitteisiin. Kuitenkin säästäminen kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin korkoa korolle hyödyn ilmiön hyödyntämiseksi.
Osaamista eläkesäästäjälle
Sijoittaminen on tärkeää jokaiselle meistä, jotta saamme pääoman tekemään työtä ja pääsemme toteuttamaan unelmiamme. Tätä ajatusta avaamme opiskelijoillemme, ja varsinkin niille, joilla matka eläkeikään on vielä pitkä.
Haaga-Helian Sijoitustoiminta ja arvopaperimarkkinat -opintojaksolla tarjoamme hyödyllistä teoriaa pitkäaikaissäästämiseen ja sijoitusportfolion rakentamiseen. Tarjoamme kattavan ymmärryksen markkinoiden toiminnasta, kuten osakkeiden, joukkovelkakirjojen ja rahastojen merkityksestä pitkän aikavälin säästämisessä. Osallistujille korostamme hajautuksen tärkeyttä riskin pienentämisessä ja tuoton vakauttamisessa.
Opintojakso auttaa osallistujaa hahmottamaan, kuinka pitkäaikaista säästämistä tukevia strategioita, kuten passiivista indeksisijoittamista ja aktiivisia strategioita voidaan hyödyntää käytännössä. Käsittelemme myös teoreettisia tunnuslukuja, jotka auttavat opiskelijaa hahmottamaan sijoitussalkun riskin ja tuoton suhdetta. Tunnusluvuista voidaan mainita esimerkkeinä seuraavat.
- P/E-luku (Price-to-Earnings): kertoo osakkeen hinnan suhteessa tulokseen.
- Osinkotuotto: näyttää osingon suhteen osakkeen hintaan, mikä auttaa arvioimaan yrityksen houkuttelevuutta tuottojen osalta.
- Beta-kerroin: mittaa sijoituksen herkkyyttä markkinoiden liikkeille ja auttaa arvioimaan riskitasoa suhteessa markkinaindeksiin.
- Sharpen luku: mittaa salkun riskikorjattua tuottoa, mikä on hyödyllinen työkalu sijoitusten kannattavuuden arvioinnissa.
- Velkaantumisaste: kuvaa yrityksen rahoitusrakennetta ja vakavaraisuutta, mikä on tärkeää riskienhallinnan näkökulmasta.
Teoreettisten työkalujen ja tunnuslukujen avulla opiskelija voi rakentaa pitkäaikaista säästämistä tukevan, riskit ja tuotot huomioivan sijoitussalkun. Jos oma sijoitusosaaminen kaipaa vahvistusta, Haaga-Heliassa on mahdollista opiskella sijoittamista useallakin eri opintojaksolla asiantuntijoiden johdolla.
Tässä artikkelissa olevaa informaatiota ei ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten sijoituspäätösten perusteeksi. Mitään esitettyä informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää sijoituskohteen tai rahoitusvälineen osto- tai myyntisuositukseksi taikka muuksi kehotukseksi sijoitustoimenpiteisiin. Tehdessään sijoituspäätöksiä tai toimenpiteitä tulee lukijan perustaa ne omaan arvioonsa sijoituskohteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Menneisyyden tuottohistoria ei ole tae tulevaisuudesta.
Lähteet
Eläketurvakeskus s.a. Eläkeuudistuksen valmistelu 2023-2025. Luettu: 5.11.2024
Finanssiala ry. 24.08.2023. Vapaaehtoinen eläkesäästäminenon elvytettävä – eläkesäästöt on voitava nostaa eläkkeelle jäädessä. Luettu 6.11.2024.
Simola, U. 7.2.2022. Säästöhenkivakuutus salkussa – miten vakuutussijoitusta verotetaan? Taloustaito. Luettu 6.11.2024
Valtiovarainministeriö 2024. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2025–2028. Luettu: 4.11.2024
Veronmaksajain Keskusliitto ry. 30.1.2023. Vakuutussäästämisen verotus. Luettu: 6.11.2024
Verohallinto s.a. Osakesäästötili. Luettu 17.12.2024
Kuva: Haaga-Helia