Siirry sisältöön
Opiskelu
Perjantain iltapäivätunnit – jännän äärellä

Kirjoittajat:

Julkaistu : 31.10.2022

Haaga-Heliassa oppitunnit pidetään kolmen tunnin ikkunoissa: kello 8-11, 11-14 ja 14-17. Jako on toisaalta selkeä ja lukujärjestysteknisesti prosessiekonominen, toisaalta jäykkä ja rajoittava. Jaan tässä kirjoituksessa huomioita tuntijaosta käyttäen yhtä toteutusta esimerkkinä. Vaikka teen nyt yksittäisestä yleiseen kurottavia johtopäätöksiä, uskon tähän kiteytyvän tärkeitä huomioita tuntijaon vaikutuksesta ja ehkä vähän myös opiskelijoiden tilanteesta.

Opetan erästä 30-henkistä ryhmää tiistaisin kello 11–14 ja perjantaisin kello 14–17. Heistä lähes kaikki työskentelevät opintojen ohessa, joten vaatii melko suurta motivaatiota, jotta jaksaa tai edes pääsee perjantain tunneille. Vaikka edelleen hieman kummeksun, että kaikki eivät suhtaudu intohimoisesti opettamaani aineeseen, ymmärrän hyvin, että – varsinkaan jos ei lähtökohtaisesti kiinnosta – hapokkaalta tuntuu.

Tietäen ajankohtien tuomat haasteet olin jo toteutusta suunnitellessa pyrkinyt siihen, että opintojakson keskeiset asiat käsiteltäisiin tiistaisin ja perjantait pyrin pitämään kevyempänä sekä teemojen että metodien osalta ‒ läsnäolojen lisäksi kun energiatasot ovat matalalla. Sivumennen sanottuna, teemoiltaan ja metodeiltaan kevyt ei tarkoita turhanaikaista, vaan ymmärrettävää aihetta ja tapaa, joka on herpaantuneille opiskelijoille mahdollisimman saavutettava. Tämähän on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

Tuntisuunnitelmaa ei kuitenkaan voi tehdä niin, ettei jollekin perjantaille jäisi tärkeää asiaa. Eräänä perjantaina oli tarkoitus käydä läpi näkemykseni mukaan opintojakson ydinasioita, ja teemasta oli myös arvioitava oppimistehtävä. Kysyin paikalla olleilta kaikilta viideltä opiskelijalta, mikä heidän mielestään olisi reilua: toisaalta opiskelijat vastaavat itse oppimisestaan ja arvosanoistaan, mutta toisaalta asia oli niin tärkeä, että se olisi hyvä käydä läpi mahdollisimman laajalla joukolla.

Tehtäväni kun on opettaa, tärkeän asian läpikäyminen viiden opiskelijan kanssa vaikutti, noh, passiivisagressiiviselta kostamiselta poissaolijoita kohtaan (vaikka poissaolijat kyllä tiesivät käsiteltävän teeman ja sen tärkeyden). Keskusteltuamme asiasta päädyimme yhdessä ratkaisuun, joka tuntui meistä kaikilta reilulta. Tämä kuitenkin tarkoitti sitä, että loppujakson tuntisuunnitelma meni uusiksi ja sisältöjen osalta piti harjoittaa Sofian valintaa.

Opiskelijoiden jaksamisesta puhutaan paljon, ja hyvä niin! Kokemukseni mukaan perjantain iltapäivätunnit pidetään sekä substanssin että jaksamisen kustannuksella, ja moni kollega jakaa huoleni. Kokemuksen kertyessä asiaa voisi olla hyvä pohtia organisaatiotasolla. Ymmärrän ehdotuksen olevan Pandoran lipas; miten sitten maanantain 8–11 tunteihin tulisi suhtautua? Tai kaikkiin 11–14 tunteihin, kun kaikki ovat lounaalla samaan aikaan? Joka tapauksessa asia on aika iso jätettäväksi yksittäisen opettajan pohdittavaksi ja kommentoitavaksi opintojaksopalautteissa.

Olen selaillut kollegani lainaamaa, aiheeseen täysin liittymätöntä kirjaa, ja eräs virke herätti: ”Nuoreen sieluun virtaavien vaikutelmien määrä on niin suuri, barbaariset ja väkivaltaiset asiat lyövät siihen leimansa sellaisella voimalla, että se voi paeta vain ryhtymällä tieten tahtoen typeräksi.” (Nietzsche, 1999). Koen tehtäväkseni, jos nyt ei ihan estää, ainakin hillitä tätä pakoa, mutta sitä on turha tehdä perjantai-iltapäivisin.

Lähde

Nietzsche, F. 1999: Historian hyödystä ja haitasta elämälle. 3. painos (2020). Yliopistopaino, Jyväskylä.