Siirry sisältöön
Opiskelu
Opiskelupaikka avaa oven uuteen elämänvaiheeseen

Korkeakouluopintojen aloittaminen on tärkeä uusi elämänvaihe. Opiskelija irtautuu lapsuudenkodista, muuttaa mahdollisesti uudelle paikkakunnalle, saa uuden ystäväpiirin, pohtii omaa identiteettiään ja tulevaisuuttaan seuraavien vuosien aikana.

Kirjoittajat:

Anu Järvinen

lehtori, opinto-ohjaaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Päivi Vepsä

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 11.10.2024

Onneksi olkoon, jos nuortasi on kohdannut onni saada opiskella ammattikorkeakoulussa. Lapsellasi on tärkeä elämänvaihe, sillä ehkä vielä lapsuudenkodista irtautumisen ohella hän alkaa tehdä valintoja, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen ainakin työn puolesta. Opinto-ohjaajina saamme usein huomata, että onpa nuoret upeita tyyppejä!

Olemme tähän kirjoitukseen keränneet sen perustiedon, jonka jokaisen uuden opiskelijan vanhemman tulisi tietää.

Opiskelu aloitetaan perustaidoista

Ammattikorkeakouluopinnoissa teoriaa sovelletaan käytäntöön. Alussa opitaan ja harjoitellaan esimerkiksi liiketalouden ja työelämän perustaitoja kuten viestintää, vuorovaikutusta, tietotekniikka, markkinointia, ryhmätyötaitoja ja projektinhallintaa. Melko varhain opiskelija valitsee oman suuntautumisalansa sekä tekee oman henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa kiinnostuksensa kohteiden ja omien tavoitteidensa pohjalta. Oppisisällöt vaikeutuvat, mutta muuttuvat myös mielenkiintoisemmiksi..

Tavoite on, että nuoresi valmistuu 3,5 vuodessa. Ammattikorkeakoulussa oppiminen tapahtuu luentoihin osallistumalla, itsenäisesti lukemalla ja tenttimällä, asioita selvitellen, soveltaen ja raportoiden. Opintojaksoilla tehdään tehtäviä ja ryhmätöitä.  Viikossa voi olla päivä tai päiviä, jolloin oppitunteja ei ole. Ne ajat on tarkoitettu itsenäiseen opiskeluun ja ryhmätöihin. Oppimateriaali on paljolti sähköistä ja sijaitsee kunkin kurssin verkko-oppimisalustalla. Osa opinnoista on virtuaalista, joka antaa joustoa ajankäyttöön.

Korkeakouluyhteisö tarjoaa tukea ja palveluja opiskeluarkeen

Jokaisella uudella opiskelijalla on oma noin 45 opiskelijan ryhmä. Ryhmässä opiskelu tukee ja auttaa eteenpäin. Ryhmässä voi löytää samanhenkisiä ihmisiä ja luoda ystävyyssuhteita. Myös opiskelijakunnan tutorit auttavat heti opintojen alussa opiskelijoita kotiutumaan korkeakouluun. Vertaistutoreilta nuoresi saa käytännönläheistä neuvontaa ja apua.

Opiskelukyky on opiskelijan hyvinvoinnin perusta. Opiskeluympäristö ja uusi elämäntilanne voivat kuitenkin haastaa opiskelukykyä. Tämä on opinnoissa huomioitu muun muassa tarjoamalla opintojaksoja opiskelutaitojen kehittämiseen, ajanhallinnan käytännön harjoitteisiin ja omien vahvuuksien pohtimiseen. Opiskelijan on tärkeää pitää huolta omista voimavaroista ja hakea tarvittaessa apua korkeakouluyhteisön tarjoamista palveluista.

Opiskelijalla on oma opinto-ohjaaja koko opintojen ajan. Opinto-ohjaaja esimerkiksi auttaa kurssivalinnoissa, ja seuraa lukukausittain, että opiskelija etenee opinnoissaan. Opinto-ohjaajalta voi halutessaan varata ohjausajan lyhyelläkin varoitusajalla, ja opiskelijaa askarruttavia asioita hoidetaan säännöllisesti ja viivytyksettä.

Jos opinnot eivät etene toivotusti, jaksamisessa on ongelmia, ihmissuhdehaasteet ahdistavat tai oppimisen esteet hidastavat opintoja, on korkeakouluyhteisössä palveluja opiskelijan tueksi. Opiskelijat voivat hakeutua yksilö- tai ryhmätapaamisiin ja siten löytää ratkaisuja omiin haasteisiinsa. Moniammatilliseen tiimiin kuuluu opintovalmentajia, erityisopettajia, opinpsykologeja ja uraohjaajia.

Läheisten tuki täydentää kokonaisuutta

Kaikesta korkeakouluyhteisön avusta ja tuesta huolimatta nuoren on otettava itse vastuu opinnoista ja niiden etenemisestä. Siksi on hyvä, että läheisenä olet kiinnostunut opinnoista ja kysyt mitä opiskelijalle kuuluu. Kokemuksemme mukaan nuoret kirkastavat parhaiten omia ajatuksiaan, kun he saavat jutella niistä läheistensä kanssa.

Kirjoittajat ovat opinto-ohjaajia Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Liiketalouden tradenomitutkinnossa

Kuva: Haaga-Helia