Tämän päivän opiskelija joutuu opettelemaan valtavan määrän digitaalisia ympäristöjä, jotta voi suorittaa opintojaan korkeakoulussa. Haaga-Heliassa opiskelijoille tarjotaan vapaaehtoisella Digistartti-opintojaksolla mahdollisuutta hankkia tarvittavat tiedot ja taidot korkeakoulun erilaisten sähköisten järjestelmien sujuvaan käyttöön.
Oma tietokone
Opiskelijan on tärkeää tuntea oma tietokoneensa. Tietokoneen perustoiminnan ja siihen liittyvien laitteiden tunteminen helpottaa sen kanssa työskentelyä. Laitteiston lisäksi tietokoneessa tarvitaan erilaisia ohjelmia, joista tärkein on tietokoneen käyttöjärjestelmä, esimerkiksi Microsoftin Windowsin eri versiot sekä Linuxin Ubuntu ja Applen MacOS. Ilman käyttöjärjestelmää tietokonetta ei voi käyttää.
Yhä suurempi osa opiskelijoistamme tulee ns. mobiilimaailmasta, eikä ole tietokonetta koskaan käyttänytkään.
Verkko-oppimisympäristö
Korkeakouluissa on käytössä verkko-oppimisympäristö, jota käytetään opintojaksoilla paitsi opetusmateriaalien ja tehtävien jaossa myös oppimistehtävien palautuksessa, tenteissä, suoritusten arvioinnissa sekä keskustelufoorumina.
Haaga-Heliassa on käytössä verkko-oppimisympäristö Moodle, josta opiskelija näkee myös arvosanansa muodostumisen, ja voi seurata opintojen etenemistä. Moodlesta saa tarkempaa tietoa tarvittavista ja puuttuvista opintosuorituksista.
Tietojen hallinta ja etäyhteys
Korkeakouluissa on useita järjestelmiä tiedostojen ja materiaalien tallentamiseen ja jakamiseen. Haaga-Heliassa opiskelija voi tallentaa omia tiedostoja ja yhteiskäyttää tiedostoja muiden kanssa OneDriven, SharePointin/Teamsin ja etäyhteyden (VDI) kautta Haaga-Helian verkkolevyjen avulla. Tämä on mahdollista koulun verkossa, etäyhteydellä muualta tai pilvipalvelun kautta.
Viestinnän työvälineet
Sähköposti, sähköiset viestintäkanavat ja sähköiset kalenterit ovat osa opiskelua ja työelämää. Nämä helpottavat kommunikointia ja yhteisten tapaamisten sopimista.
Tiimityöhön ja projekteihin Haaga-Heliassa on olemassa esimerkiksi Microsoft Teams, joka tarjoaa nopean tavan viestiä. Sähköposti toimii edelleen virallisena viestintätapana organisaation ulkopuolelle ja sisäisesti. Sähköinen kalenteri helpottaa elämää ja oikein käytettynä kulkee mukana laitteella kuin laitteella: luennot ja tapaamiset pysyvät tiedossa.
Opiskelijan oma intranet
Kaikki opiskeluun liittyvät toiminnallisuudet opiskelija löytää korkeakoulun opiskelijan intrasta, joka Haaga-Heliassa on Peppi. Pepissä ovat esimerkiksi henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS, hyväksilukulomake ja opintopalautejärjestelmä.
Digistartti opintojen alkua sujuvoittamaan
Digistartti-opintojakso on olennainen osa Haaga-Helian opiskeluympäristöön tutustumista. Se tarjoaa vastauksia moniin opintojen alussa askarruttaviin kysymyksiin ja varmistaa, että opiskelijat tuntevat sekä opetuksen ympäristön että oman tietokoneensa käytön. Opiskelijat oppivat korkeakoulun yhteiset toimintatavat kootussa paketissa käytännön kautta.
Digistartilla opiskelija oppii, kuinka tietoturva ja tietosuoja ovat kriittisessä merkityksessä verkossa työskentelyssä. Koska sekä Teams että Zoom toimivat Haaga-Heliassa online-opetuksen alustoina, opiskelija oppii Digistartilla käyttämään molempia ja osallistumaan online-tunneille. Kaikesta opintojakson sisällöstä on hyötyä opiskelijoiden siirtyessä työelämään.
Tällä hetkellä opintojakso on valinnainen. Toivottavasti se jatkossa tulee pakolliseksi, jotta kaikki opiskelijat ovat samalla lähtöviivalla opintojensa alussa.
Kuva: Shutterstock