Pandemian myötä oppilaitokset ympäri maailman ovat siirtäneet tarjontaansa entistä enemmän verkkoon, jolloin etätyön rinnalle on voinut joustavasti sovittaa myös etäopiskelua. Samalla muiden vapaa-ajan aktiviteettien tarjonta on supistunut, mikä on raivannut kalentereista tilaa itsensä kehittämiselle ja jatkuvalle oppimiselle.

Missä haluaisin vielä kehittyä? Mitä minusta voisi tulla “isona”? Kun jälleen kerran haaveilemme rajoitusten jälkeisestä maailmasta, on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan, mitä itse olemme opintojemme myötä oivaltaneet.

Asiakkaan näkökulmasta kohti innostavaa ja hyvinvoivaa korkeakouluyhteisöä

Etäluennoille on mukava osallistua omalta kotisohvalta käsin. Ja ei kai haittaa, jos samalla vähän viikkaa pyykkejä, auttaa lapsia läksyissä tai kirii kiinni rästitöitä? Kamera ja mikrofoni vaan pois päältä, ja tunnille voi osallistua hyvin ihan vain muun ohessa.

Zoom ja Teams ovat muodostuneet mustien laatikoiden hautausmaaksi, jossa opettajat pitävät monologia ehkä siellä jossain kuunteleville opiskelijoille. Välillä, ikään kuin virkistykseksi, otetaan joku puoliksi aihetta tukeva ryhmäkeskustelu, koska kyselyt ja tutkimukset ovat sanoneet, että opiskelijat ovat yksinäisiä.

Ei ole mitään syytä väheksyä ihmisten kaipuuta olla yhdessä toistensa kanssa – kenties kuitenkin tässä vaiheessa olisi mahdollista palata siihen “normaaliin”, jossa asioilla oli oppimisen kannalta aitoa merkitystä?

Opiskelijan näkökulmaa kokeiltuaan voi omaakin tekemistään arvioida eri tavalla kriittisesti. Monet ehkä kaipaavat asioiden tehokasta läpikäyntiä ja keskeisten asioiden esiin nostamista yhteisissä keskusteluissa kenties ohjaajavetoisestikin. Opiskelu on vain yksi osa elämää, ei valitettavasti välttämättä se ykkösprioriteetti. Tunteja ei tarvitse keinotekoisesti venyttää, jotta täytettäisiin lukujärjestyksessä opiskelijoille “luvatut” tunnit.

Opiskelijan asemassa ymmärtää aivan eri tavalla myös selkeiden ohjeiden, ajoissa annettujen tehtävien sekä nopean palautteen ja viesteihin vastaamisen merkityksen. Meidän kaikkien kannattaa tutustua eri oppimisalustojen ja muiden digitaalisten työvälineiden mahdollisuuksiin sekä hyödyntää niitä tukemaan sekä opiskelijoiden etenemistä että omaa työtaakkaamme.

Joskus voi myös kokeilla jotain kokonaan uutta lähestymistapaa, se harvoin epäonnistuessaankaan estää koko oppimisen. Hyvät ohjeet ja selkeästi suunnitellut kurssikokonaisuudet auttavat opiskelijaa rytmittämään omaa työskentelyään ja varaamaan asioille riittävästi aikaa.

Opiskelijakollegoista yhteistyöverkostoksi

Käsi ylös – kuinka moni on itse ollut kertomassa erilaisilla orientaatiopäivillä aloittaville opiskelijoille, että opiskeluaika on ihanteellista aikaa verkostojen luomiselle? Aikuisena tähän verkostoitumiskehotukseen ja -lupaukseen suhtautuu kenties hieman eri tavalla.

Toisaalta on hienoa tavata uusia ihmisiä – kenties opiskelijaryhmästä saattaa jopa löytyä joku oikeasti hyvä tyyppi, joka jää elämään pidemmäksikin aikaa, tai ainakin kulkee sujuvasti rinnalla läpi opintojen? Ja ehkä kaikkien nimi kannattaa todellakin painaa mieleen, sillä koskaan ei tiedä, milloin uusi kontakti sopii vaikkapa vierailijaksi omalle tunnille tai projektin toimeksiantajaksi.

Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja mistä syntyy uusia mahdollisuuksia. Kansainvälisissä opiskelijaryhmissä toimiminen antaa mahdollisuuden luoda verkostoja myös Suomen ulkopuolella toimiviin opiskelijoihin ja opettajiin. Toisaalta taas aikuisten elämä on jo täynnä ihmisiä: perhettä, sukua, ystäviä, kollegoita, vanhempainyhdistyksen ja urheiluseuran vanhempia, naapureita, ja niin edelleen.

Joskus olisi vain helpompi hautautua Zoomin yksinäisyyteen ja hoitaa annetut tehtävät yksin, ilman erityistä vaatimusta sosiaalisuudesta.

Uutta osaamista ja jatkuvaa oppimista

Lopuksi vielä ehkä se kaikkein ilmeisin: oman osaamisen kehittäminen. Opettajina meidän tulee toki aina huolehtia siitä, että hallitsemme oman substanssialueemme viimeisimmät asiat. Muiden järjestämiin opetustilanteisiin osallistuminen antaa myös uusia pedagogisia ideoita – tai opettaa, miten asioita ei kannata hoitaa.

Monesti tämä ei kuitenkaan edellytä kokonaan uuden tutkinnon tai laajempien opintokokonaisuuksien suorittamista, vaan yksittäiset seminaarit ja ajankohtaiset koulutuspäivät usein riittävät. Jokaiselle itse pohdittavaksi jää, onko laajemman, mahdollisesti tutkintoon johtavan koulutuksen suorittaminen turhaa vai toimiiko tutkintopaperi painavampana todisteena saavutetusta osaamisesta.

Oman osaamisen laajentaminen, myös oman organisaatiossa määritellyn substanssialueen ulkopuolelle, antaa taatusti syvyyttä myös oman aihealueen opettamiseen. Uuden oppiminen voi osaltaan avata täysin uusia työelämän ovia, myös saman organisaation sisällä – tämä toki ehkä vaatii hieman rohkeutta ja uskoa myös niiden ovien haltijoilta, mutta ainakin meidän organisaatiossamme liputetaan kovasti rohkeuden ja rohkeiden kokeilujen puolesta.

Parhaimmillaan opintojen kautta voi löytää itselleen kokonaan uuden asian, josta innostua – ja se, jos mikä, tekee uuden oppimisesta niin hauskaa!