Istun pitkästä aikaa valmistujaisjuhlassa Vierumäen palloiluhallissa. Koronan vuoksi neljä juhlaa on jäänyt pitämättä. Kevään vihreät sävyt juhlasaliin tuoduissa koivuissa, sadan vuoden historia yhteislauluissa, juhlavaatteisiin pukeutuneet opiskelijat ja kollegat, haikeutta ja iloa sekä muutama tunti mahdollisuutta vain istua ja pohdiskella kulunutta lukuvuotta. Vuoden tärkeimpiä päiviä katsoa omaa tekemistään ja yhteisöä lintuperspektiivistä – sitä juhlahetki mielestäni on.

Parituntisen juhlan aikana ehtii pohdiskella monenlaisia opettajuuteen liittyviä asioita. Miten tänä vuonna onnistuin ohjaamaan oppimisprosesseja? Miten pystyin auttamaan opinnäytetyön kanssa painiskelevia opiskelijoita? Sainko tarjottua opiskelijoille sellaisia oppimisprosesseja, jotka auttavat ja kantavat tulevaisuuden ammatillisissa tilanteissa? Sainko edistettyä liikunta-alan kehittymistä? Olinko sellainen opettaja ja kollega kuin halusin olla – mitä olisin voinut tehdä toisin, missä onnistuin?

Kun opiskelijat seisovat salin edessä odottelemassa omaa todistustaan, ehdin käydä läpi itselleni tuttujen opiskelijoiden tarinoita – jokaisen valmistuvan opiskelijan tie tuohon pisteeseen on ollut niin erilainen. Joidenkin opiskelussa olen ollut tiiviisti mukana kolme vuotta: opettanut, ohjannut, auttanut, viitoittanut tietä ja mahdollisuuksia, itkenyt ja nauranut. Osan kanssa olen kohdannut vain satunnaisesti yksittäisen opintojakson verran.

Olenko onnistunut sitä paremmin, mitä useamman opiskelijan todistuksen saajista tunnen, joiden tarinalla on itselleni merkitystä ja joiden elämää olen taustalla opettajan roolissa päässyt lähemmin tuntemaan ja tukemaan? Opettajuuden alkuvuosina koin tästä riittämättömyyttä – kaikkiin en saanut luotua samanlaista yhteyttä enkä kokenut pystyväni auttamaan riittävästi. Vuosien mittaan olen alkanut ymmärtää, että jokaiseen opiskelijaan en voi luoda syvempää suhdetta. Näillä opiskelijoilla on taustallaan joku toinen opettaja, joka tuntee heidän tarinaansa ja saattelee eteenpäin.

Näin sydämestäni toivon, kun heitä katselen. Kunpa jokainen heistä olisi löytänyt edes yhden opettajan, johon luottaa niin paljon, että uskaltaa avata tarinaansa edes sen verran, että saa itselleen sopivaa ohjausta ammattilaiseksi kasvun polullaan.

Juhlassa istuessa ehtii myös miettiä kulunutta vuotta työyhteisön näkökulmasta. Yhtä lailla kuin opiskelijoiden kohdalla, myös opettajistolla on omat tarinansa, ilonsa ja surunsa taustalla antamassa perspektiiviä ja vaikuttamassa työn tekemiseen. Tilanteesta riippumatta jokainen on pyrkinyt antamaan opiskelijoille parhaat mahdolliset eväät jatkoon. Joku jakaa opiskelijoille linkkejä uusimpiin tutkimuksiin, toinen avaa ovia verkostoihin, kolmas toimii olkapäänä, kun voimavarat ovat kortilla…

Jokainen meistä toimii opettajana eri lailla ja se juuri on arvokasta ja tärkeää. Parhaimmillaan tiimiopettajuus on juuri sitä, että erilaiset osaamiset täydentävät toisiaan ja syntyy oppimisprosessi, joka auttaa opiskelijan lisäksi myös opettajatiimiä kehittymään ja motivoitumaan sekä mahdollistaa laadukkaamman työelämäyhteistyön.

Tunnen kiitollisuutta kollegoista, joita ympärilläni istuu. Heiltä olen saanut voimavaroja niinä hetkinä, kun itse en ole ollut parhaimmillani. Harvinaiset yhteiset kahvitauot koronavuosina ovat olleet tärkeimpiä hetkiä vitsailla ja nauraa yhdessä. Tiimi on auttanut, kun apua tarvitaan. Joskus apu on konkreettista auttamista arjessa, toisinaan kuuntelua ja pysähtymistä, kun on ollut tarpeen sanoittaa omaa tuskaa opettajuuden haasteista tai henkilökohtaisista asioista. Näiltä ihmisiltä kysyn, jos en itse tiedä. Ja tiedän, että saan aina apua tai sekin riittää, että ihmettelemme yhdessä, mitä kaikkea emme tiedä.

Vuosittaiset juhlat ovat tärkeitä. Niissä pääsee tekemään aikamatkan, jollaista meistä jokainen tarvitsee aika ajoin. Tarvitsemme perinteitä, aikaa peilata mennyttä ja sulkea ovia, reflektoida tekemäämme, nähdä opiskelijoiden kasvu sekä oma kasvumme.

Ja ennen kaikkea tarvitsemme konkreettisen tilaisuuden, jossa henkisesti voimme päästää irti opiskelijoista ja kuluneesta lukuvuodesta, toivottaa hyvää matkaa eteenpäin ja suunnata katsetta tulevaan. Näin tulee tilaa avata uusia ovia.