Moni varmasti tuntee Wiion (2009) sanonnan ’Viestintä yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta’. Vaikka sanonnassa on runsaasti sarkasmia mukana, tuntuu se harmittavan usein opetustyössä pitävän paikkaansa.

Viestinnässä on aina vähintään kaksi osapuolta. Toinen on lähettäjä, ja toinen vastaanottaja. Lähettäjällä on jokin ajatus päässään, jonka hän muotoilee viestiksi ja valitsemallaan tavalla, kuten esimerkiksi puheena tai tekstinä, lähettää sen vastaanottajalle tulkittavaksi. (Mustajoki 2020.)

Viestintä voi epäonnistua jo heti alkutekijöissä. Voi olla, että lähettäjällä ei ole selkeää ajatusta päässään, tai muodostettu viesti on monitulkintainen. Voi myös olla, että lähettäjä olettaa vastaanottajan tietävän jo jotain, mitä hän ei kuitenkaan tiedä. Jos esimerkiksi opettaja ohjeistaa opiskelijoita kirjoittamaan referaatin, mutta opiskelijat eivät tiedä, mikä referaatti on, tapahtuu hyvin todennäköisesti väärinymmärryksiä.

Fyysisen ympäristön tuomat haasteet

Joissakin tilanteissa lähetetty viesti voi olla hyvin selkeä, mutta viesti ei kuitenkaan pääse alkuperäisessä muodossaan perille asti. Siihen voi vaikuttaa esimerkiksi hälyinen ympäristö, jossa viesti lähetetään. Esimerkiksi illanvietossa, jossa musiikki soi kovalla ja seurue keskustelee kovaäänisesti, ei aina kuule edes vieruskaverin sanoja. Silloin on osin arvattava, mitä keskustelukumppani sanoi. Aina kun joudumme arvaamaan, on väärinymmärryksen riski suuri.

Yritin kerran kiipeilyhallilla kuunnella hieman kauempaa kahden nuoren pojan keskustelua. Hälyisen ympäristön takia en kuullut ihan kaikkea, mutta kuitenkin tarpeeksi, että kuulin suurimman osan sanoista. Osa sanoista oli minulle tuttuja videopeleistä, joten pystyin päättelemään, mikä oli puheenaiheena. En kuitenkaan missään vaiheessa saanut kunnolla kiinni, mistä he oikeasti puhuvat, ja iso osa sanoista oli minulle tuntemattomia. Mietin, että tuntuukohan opiskelijoilta joskus tältä, kun tunnilla luennoidaan tai annetaan ohjeita.

Psyykkinen ympäristö

Kommunikaation epäonnistuminen ei aina johdu fyysisestä ympäristöstä, vaan joskus syynä on lähettäjän tai vastaanottajan psyykkinen ympäristö. Psyykkisellä ympäristöllä tarkoitetaan mielen vireystilaa. Jos olemme väsyneitä, kiukkuisia, turhautuneita tai vaikka ahdistuneita, emme kykene vastaanottamaan viestejä samalla tavalla, kuin jos olisimme keskittyneitä ja henkisesti läsnä tilanteessa.
Aivojemme resurssit ovat rajallisia, emmekä pysty keskittymään kaikin aistein kaikkeen siihen, mitä ympärillämme tapahtuu. Ihmisillä on siis tarve säästää kognitiivista energiaa aina kun mahdollista. (Mustajoki 2020.)

Yksi tapa säästää energiaa on nopeiden johtopäätösten tekeminen. Harvoin esimerkiksi jäämme lukemaan pitkää tekstiä keskittyen jokaiseen sanaan, vaan selaamme tekstiä, etsimme sieltä pääasiat ja arvaamme loput. Tällöin on kuitenkin riski, että arvaamme väärin. Pitkästä ja yksityiskohtaisesta tehtäväohjeesta ei ole juurikaan hyötyä, jos sitä ei jakseta lukea.

Digitaalinen häly vaikeuttaa viestinnän onnistumista

Nykyajan opinnoissa käytämme usein tietokoneita tai puhelimia opiskelun tukena. Parhaimmillaan ne ovat hyviä työkaluja ja edistävät opiskelua ja oppimista, jos niitä käytetään oikein ja viisaasti. Oma kokemukseni kuitenkin on, että useammin ne häiritsevät opiskelua kuin tukevat.

Puhelimiin tulee jatkuvasti uusia ilmoituksia, ja kun ihmisellä on parikin tyhjää sekuntia, tulee puhelimen näyttöä vähintään vilkaistua. Itsekin huomaan sortuvani tähän jatkuvasti. Sosiaalisen median palvelut on tehty niin koukuttaviksi, että monet käyttävät kaikki tauot niiden selailuun. Jatkuvat keskeytykset ja huomiostamme kilpaileminen rasittavat aivojamme ja vaikeuttavat pitkäjänteistä keskittymistä.

Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan aivomme menevät hälytystilaan, kun puhelimen näyttöön syttyy valo (Welin 18.9.2025). Viestintätilanteeseen keskittyminen hankaloituu, kun aivot suuntaavat fokuksen puhelimen ilmoituksiin. Tilanne on samankaltainen, kuin jos luokkahuoneessa soisi palohälytys, tosin häly on vain digitaalista, mutta aivomme reagoivat siihen samalla tavalla.

Luennolla on hyväksyttävää pitää kannettavaa tietokonetta auki ja keskittyä siihen. On kuitenkin houkuttelevaa avata muutakin kuin luentomateriaaleja näytölle ilmoitusten tullessa esiin. Itse olenkin alkanut tekemään niin, että pyydän opiskelijoita laittamaan tietokoneet pois luento-osuuksien ajaksi ja keskittymään luentoon.

Kuinka voimme vähentää väärinymmärryksiä?

Olen useasti miettinyt, miten voisin saada viestini paremmin perille tunneilla. Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyy omiin viesteihini. Käytin tekoälyä apurina, ja pyysin sitä arvioimaan ohjeistuksiani ja etsimään kaikki kohdat, jotka opiskelija voisi ymmärtää väärin. Tekoäly kehui ohjeistuksiani kohteliaasti, mutta löysi kuitenkin paljon asioita, jotka opiskelija voisi ymmärtää väärin. Suosittelen tätä toimintamallia kaikille, koska omalle tekstille tulee hyvin herkästi sokeasti ja itse ei aina huomaa, jos jotain olennaista puuttuu ohjeistuksesta.

Pyydän usein myös opiskelijoita kertaamaan vieruskaverille, mitä tehtävässä pitää tehdä. Silloin usein opiskelijat huomaavat, että jokin asia tuli ymmärrettyä eri tavalla. On hyvä selvittää, mistä väärinymmärrys johtui.

Fyysiseen ympäristöön pystymme vaikuttamaan ainakin hälyisyyden osalta. Jos kyseessä on iso ryhmä, kannattaa pelisäännöt tehdä heti kurssin alussa ja työrauhan antamisesta on hyvä muistuttaa useasti. Näin helpotetaan viestin perillepääsyä.

Emme pysty aina vaikuttamaan opiskelijoiden vireyteen, mutta voimme ainakin yrittää kohdistaa heidän huomiotansa hetkellisesti. Opiskelija ei pysty täysillä keskittymään pitkään luentoon, mutta ennen tärkeitä ohjeita voi sanoa esimerkiksi: ’Nyt kannattaa keskittyä kuuntelemaan, koska…’, jotta opiskelijat tietävät, että nyt ei kannata olla kognitiivisessa virransäästötilassa tai keskittyä muihin asioihin. Tauottaminen on myös tärkeässä roolissa, ja tauoista kannattaa kertoa etukäteen, jotta opiskelija tietää, kuinka pitkään hän joutuu vielä keskittymään opetukseen.

On myös hyvä välillä pohtia, millaisia opetustilanteita voisi järjestää, joissa ei tarvita puhelimia tai tietokoneita, vaan voitaisiin täysillä keskittyä luokkahuoneessa oleviin asioihin ja ihmisiin.

Kuva: Haaga-Helia