Siirry sisältöön
Opiskelu
Kauneimmat joulun sävelet

Loppuaan kohden painuva erikoinen vuosi 2020 on ollut monelle opiskelijalle tuottelias, rauhoittava ja omia arvoja kirkastava. Näissä tunnelmissa on hyvä jäädä lomalle ja keskittyä joulun viettoon.

Kirjoittajat:

Julkaistu : 18.12.2020

Sitten on heitä, joille vuosi on ollut itkua, pettymystä ja vastoinkäymisiä.
Kaikista vuoden juhlista jouluun liitetään eniten odotuksia. Yksinäinen joulu on toiselle toive, toiselle kauhistus. Kaikille joulu ei ole ollut, eikä ole turvallinen eikä levollinen.

Jollei jouluna ole lunta

Marraskuusta alkaen kuulen vuosittain opiskelijoiden ahdistusta tulevaan jouluun liittyen. Moni toivoisi voivansa ohittaa sen tavallisena viikonloppuna. Jotkut kokoontuvat viettämään joulua mieluiten ystäväporukalla. Tiesitkö, että jo 1800-luvulla opiskelijoiden joulun vietto baarissa oli tavallista? Tänä vuonna näyttäisi siltä, ettei se ole mahdollista koronasulkujen vuoksi.

Perinteinen joulu isovanhempien luona on myös joko jätettävä väliin tai pidettävä kunnon omaehtoinen karanteeni ennen tapaamista. Etäyhteyksin pidettävä joulukin on parempi kuin kokonaan erossa oleminen.

Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen

Nuorten aikuisten jouluahdistus liittyy usein toiveeseen voida selvittää välit perheenjäsenten kanssa. Voisiko tänä vuonna paras joululahja olla vastaan tuleminen? Nuori aikuinen odottaa ja toivoo, että pahoittelisit, pyytäisit vanhempana anteeksi sitä, mistä kuuluunkin pyytää anteeksi.

Nuori aikuinen toivoo, että arvostaisit itseäsi ja pitäisit itsestäsi huolta, jolloin nuoren vastuunkanto sinusta tai teistä vanhempina helpottuisi. Paras joululahja olisi silloin se, että nuorelle jäisi voimia ja tilaa keskittyä omaan elämäänsä.

Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa, itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa

Moni opiskelijoista toivoo, että vanhempi avaisi keskusteluun sen, mikä on muodostunut perheenjäsenten kesken puhumattomaksi yhteisesti kannetuksi salaisuudeksi.

Osa opiskelijoista ei usko muutosta kuitenkaan tapahtuvan eikä siten avaa itse keskustelua. Joillakin on kokemuksena toistuva pettymys. Kun he ovat aiemmin yrittäneet selvitellä välejä, siitä ei ole seurannut mitään hyvää.
Osa opiskelijoista ottaa puheeksi kaltoin kohdelluksi tulemisen kokemukset vanhempiensa kanssa. Osalla vanhemmista ei ole kykyä, tahtoa tai voimia nähdä tilanteita lapsensa näkökulmasta. Keskustelu tyrehtyy ja kohtaamattomuuden kokemus toistuu.

Osa vanhemmista pahoittelee ja pyytää anteeksi. Kertoo syyllisyydentunteistaan, joita on kantanut, kertoo enemmän taustojaan ja avaa nuorelle mahdollisuuden ymmärtää häntä uusista näkökulmista. Mutta ennen kaikkea sallii lapselleen ne tunteet ja ajatukset, mitä nuori läpi käy.

On myös olemassa asioita, joita ei saa tekemättömäksi. Asioiden ja tapahtumaketjujen näkyväksi tekeminen yhdessä puhumalla on mahdollisuus anteeksiantoon. Se on kuin avaisi lahjapaketin kääreitä.

Kuulostelemalla toistenne ajatuksia, kokemuksia ja asioille annettuja merkityksiä kääreet aukeavat ja varsinainen yhteinen lahja paljastuu.
Jospa tämän joulun kaunein sävel olisikin yhteinen sävel.