Siirry sisältöön
Opiskelu
Haaga-Helia on haluttu opiskelupaikka

Kirjoittajat:

Julkaistu : 03.04.2018

Haaga-Helia on tutkitusti Suomen tunnetuin ammattikorkeakoulu. Tuo tunnettuus realisoitui jälleen kevään yhteishaussa, kun meille haki peräti 14 160 henkilöä. Kun tuohon yhteishaun lukuun lisätään erillishaussa olevat kansainväliset koulutusohjelmamme ja niiden 2 552 hakijaa, kevään kokonaishakijamääräksi tulee hulppeat 16 712. Tulos on erinomainen, sillä kasvua edellisvuoteen on runsaat kolme prosenttia.

Kevään haussa oli tarjolla 1 700 amk- ja ylempi amk-tutkintoon johtavaa aloituspaikkaa, joten kisa on – jälleen kerran – ollut varsin kova. Kaikista hakijoista 10,2 prosentille irtosi opiskelupaikka. Ei ole mikään salaisuus, että pääkaupunkiseudulla nuoret (ja vähän vanhemmatkin) joutuvat usein kohtuuttomaan tilanteeseen opiskelupaikkaa hakiessaan. Yksi iso syy tähän on, että koulutuspolitiikka on Suomessa aina myös ollut aluepolitiikkaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön pari vuotta sitten lanseeraamat tutkintokatot eivät myöskään auta tilannetta. Haaga-Helia tuottaa jatkuvasti runsaasti tutkintoja yli tutkintokaton – eli siis ilman rahoitusta –, mutta vuonna 2019 myös me joudumme leikkaamaan sisäänottoa yhden opetusryhmän verran. Kisa tulee siis valitettavasti kovenemaan entisestään.

Teemme toki myös vastaantuloja, sillä Haaga-Helialla on iso avoin ammattikorkeakoulu. Siellä suoritetut 60 opintopistettä mahdollistavat varsin jouhevan siirtymisen tutkinto-opiskelijaksi kevennetyn valintamenettelyn kautta. Käytäntö on osoittanut, että avoimen ammattikorkeakoulun kautta sisään tulleet opiskelijamme ovat todellisia työn sankareita. Jos haasteita on, ne liittyvät lähinnä matematiikkaan tai vieraisiin kieliin.

Kun uudet opiskelijat aloittavat opintojaan, käyn tervehtimässä varsin monia aloittavia ryhmiä. On aina kiva kuulla kirkasotsaisten nuorten näkemyksiä ja suunnitelmia. Kautta linjan motivaatiotaso on erittäin korkealla, ja Haaga-Helian vahvasti kansainvälistä ilmapiiriä arvostetaan. Myös työnteon ja opintojen yhdistämismahdollisuutta arvostetaan, mikä on hieno palkinto jo vuosia tehdyille work & study -malleillemme.

Suomalaiset nuoret ja Suomeen tulleet opiskelijat muista maista katsovat keskimäärin varsin myönteisesti tulevaisuuteen ja uskovat, että heille löytyy koulutusta vastaavia töitä. Haaga-Helia puolestaan tekee kaikkensa, jotta tuottamamme osaaminen vastaa yhteiskuntamme tarpeisiin. Kaikki, mitä Haaga-Heliassa tehdään, tehdään opiskelijoidemme ja yhteistyökumppaneidemme eteen; näin ovet työelämään pysyvät jatkuvasti auki.