Alle 18-vuotiaiden EM-kultaa ja MM-hopeaa sekä useita aikuisten Suomenmestaruuksia voittanut Judoka Emilia Kanerva ilmoitti alkuvuodesta 2024 lopettavansa urheilijan uransa ja nosti samalla esiin omassa Facebook -päivityksessään Suomen Judoliiton valmennusjärjestelmän haasteet. Hän kertoi muun muassa, että liiton tekemät muutokset vaikeuttivat hänen harjoitteluaan, joiden myötä hän ei enää kokenut pystyvänsä harjoittelemaan itselleen optimaalisella tavalla.

Työhistoriani Haaga-Helian urheilun lehtorina ja aiempana Suomen Urheiluopiston valmentajakouluttajana, Taitoluisteluliiton koulutuspäällikkönä, päätoimisena taitoluisteluvalmentajana sekä urheilujärjestöjen luottamustoimissa on antanut minulle näkökulmaa eri lajien valmennusjärjestelmiin. Kanervan ilmoituksen jälkeen jäin pohtimaan, onko meillä varaa menettää potentiaalisia huippu-urheilijoita järjestelmien jäykkyyden vuoksi.

Ohjelmoinnin mallit urheilijan kehityksen katalysaattorina

Kielyn (2012) tutkimuskatsauksen mukaan harjoittelun ohjelmointimallit voivat olla liian jäykkiä ja unohtavat yksilöllisen vasteen, jos niitä noudatetaan liian tiukasti. Yksittäiset urheilijat reagoivat eri tavoin samoihin harjoitustilanteisiin, mikä johtaa ainutlaatuiseen harjoitusvasteeseen riippuen useista tekijöistä, kuten päivän vireestä ja muista harjoituksiin vaikuttavista seikoista. Näitä vasteita ovat muun muassa perintötekijät, harjoittelun kuormitus, aiempi stressi, biologinen, psykologinen ja emotionaalinen tila, sekä sosiaaliset ja ympäristötekijät.

On epätodennäköistä, että olisi “parhaita” malleja, aikatauluja tai etenemis- ja/tai kuormitusjärjestelmiä, jotka olisivat pätevästi sovellettavissa kaikissa harjoituskonteksteissa samanlaisina urheilijaryhmälle, Kiely (2012) toteaa.

Urheilijan etu edellä 

Maailman huipulle ei päästä kopioimalla muiden harjoittelua, vaan yksilöllinen lähestymistapa on avain menestykseen. Urheilijalähtöisyyden yhtenä kulmakivenä on urheilijan itsensä kuuleminen ja valmentajan/järjestelmän luottamus siihen, että urheilija itse tuntee ja tietää tilanteensa parhaiten. Harjoitteluympäristö tulee rakentaa urheilijan tarpeiden mukaisesti.

Joissain tapauksissa urheilijan etu voi olla ristiriidassa lajin järjestelmien kanssa. Tällöin tullaan valtatilanteeseen, jossa harmillisesti urheilija saattaa jäädä järjestelmän pelinappulaksi. Toivon, että meillä olisi rohkeutta ja viisautta katsoa tilanteita urheilijalähtöisesti.

Järjestelmä urheilijan tukena

Tarvitsemme huippu-urheilua tukevia järjestelmiä. Erityisesti joukkuesuorituksissa ja sparrikavereita vaativissa lajeissa on erittäin tärkeää, että huiput saadaan harjoittelemaan yhdessä. Maajoukkuetoiminnan rakentaminen pienillä resursseilla siten, että se tukee optimaalisesti jokaisen valmentautumista ei ole helppoa. Uskon, että se on mahdollista, kun uskalletaan ajatella luovasti ja luotetaan yhteisen tekemisen voimaan.

Yksittäisen valmentajan on mahdotonta huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla kymmenien huipulle tähtäävien eri ikäisten ja eri vaiheessa uraa olevien urheilijoiden yksilöllisestä harjoittelusta. Tarvitaan tiimityötä ja rohkeutta etsiä tarvittavat ihmiset urheilijoiden ympärille. Tarvitaan runsaasti puhetta kaikkien toimijoiden kesken, kriittistä pohdintaa ja yhteisen ymmärryksen rakentamista sekä rohkeutta sanoa kyllä erilaisille toimintamalleille järjestelmän sisällä. 

Jokaisen huippua tavoittelevan urheilijan kohdalla tulisikin kysyä miten voimme auttaa häntä saavuttamaan oman huippupotentiaalinsa. Kun urheilija kokee psykologisesti turvallisen ilmapiirin, jossa hän on keskiössä ja pääsee vaikuttamaan, järjestelmät tukevat uraa. Tällaisessa ympäristössä myös vapautetaan urheilijan voimavarat siihen tärkeimpään, eli oman urheilusuorituksen kehittämiseen.

Kun rakennamme erilaisia järjestelmiä ja valintasysteemejä niin huippu-urheilun toimintaympäristöön, kuin valintavaiheen urheiluun meidän tulisikin pohtia mm. seuraavia kysymyksiä: 

• Ketä varten järjestelmät ovat ja miten se näkyy rakenteissa? 
• Miten huomioidaan urheilijoiden yksilölliset erot ja harjoitustausta valinnoissa? 
• Mistä tiedämme, että järjestelmä on riittävän joustava ja palvelee urheilijaa?

Suuntana yhä urheilijalähtöisempi toiminta

Menestyksekkään valmentajan tai urheilujärjestelmän mittari ei ole vain saavutetut mitalit, vaan myös se, kuinka monta urheilijaa saavuttaa oman huippupotentiaalinsa ja jatkaa urheilu-uraa aikuisiän loppuun. 

Tulevaisuus tuo toivottavasti maajoukkuetoimintoihin enemmän oppivan yhteisön kaltaista toimintaa, sekä entistä joustavampia ja urheilijalähtöisempiä toimintamalleja. Ainakin me Haaga-Heliassa liikunnan ja erityisesti urheiluun suuntautuvissa opinnoissa panostamme tähän.

Editointi: Marianne Wegmüller

Kuva: Haaga-Helia