Systeemin taustalla ovat Norjan urheilun katto-organisaation Norges Idrettsforbundin yhteiset säännöt, jotka ovat olleet virallisesti voimassa vuodesta 1987. Lasten urheilun säännöt koskevat lasten toimintaa siihen saakka, kun lapsi täyttää 12 vuotta. Tavoitteena kilpailullisuuden säännöstelyssä on ollut muun muassa pienentää urheilutoimintaan liittyvien matkojen kustannuksia ja matkoihin käytettyä aikaa.

Motivaatio säilyy, oma suosikkilaji löytyy

Kilpailullisuuden rajoittaminen vahvistaa esimerkiksi lasten motivaatiota ja urheiluun sitoutumista. Lisäksi sijoituslistojen ja ottelutulosten puuttuminen tukee heidän pätevyyden kokemustaan: kovin moni ei koe olevansa heikoin tai joukkuepelissä tappion syy, ja vertailu on huomattavasti vähäisempää. Ne, joita kilpailullisuus ei kiinnosta, voivat urheilla rauhassa kiinnittämättä huomiota muiden suorituksiin.

Suomessa valmentajakoulutuksissa on jo pitkään keskitytty antamaan valmentajille työkaluja urheilijoiden motivaation vahvistamiseen. Ajattelu perustuu Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin itseohjautuvuusteoriaan, jonka tärkeimmät lähtökohdat ovat urheilijan autonomian tukeminen sekä pätevyyden kokemusten ja yhteenkuuluvuuden vahvistaminen. Onkin hämmästyttävää, että Suomessa tuloksiin keskitytään niin paljon jo pienten lasten urheilussa, sillä tuloslistoilla, voitoilla ja tappioilla heikennetään helposti varsinkin pätevyyden kokemuksia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Mutta eikö voittamisen ja häviämisen opettelu juuri kuulu urheiluun ja ole tärkeä taito oppia? Kyllä. Kilpailu sekä siitä opittavat asiat ovat tärkeä osa urheilua. On kuitenkin hyvä miettiä, ehtiikö kyseisen taidon opettelun aloittaa muutaman vuoden myöhemmin, kun sitoutuminen urheiluun on vahvempaa, kun positiivisia kokemuksia on ehtinyt kertyä enemmän ja kun sisäinen motivaatio sekä kuuluvuuden tunne ryhmään ovat vahvistuneet.

Vanhempien rooli mukautuu lasten urheilun sääntöihin

Norjalaiset vanhemmatkaan eivät tunnu juuri sortuvan vertailemaan lasten suorituksia. Kilpailutulosten puuttuessa luontainen kysymys kilpailusta kotiin palaavalle lapselle on, oliko sinulla hauskaa. Kun tuloksia ei ole, on mahdotonta kysyä, miten peli päättyi tai monesko olit. Tähän kulttuuriin on kasvettu, joten se tuntuu olevan normiarkea suurelle osalle vanhemmista.

Sijoitusten puuttuminen keventää myös vanhempien roolia, osallistumista ja ajankäyttöä. Kilpailutilanteet ovat paineettomampia sekä lapsille että vanhemmille. Tapahtumien järjestelyt ajanottoineen ja toimitsijoineen eivät vaadi ihan yhtä paljon valmisteluja, joten niiden järjestelyihin on helpompi osallistua. Kun 11–12-vuotiaana siirrytään kohti kilpailullisempaa urheilua, vanhempienkin voimavarat ovat suuremmat ja intoa lapsen tukemiseen ja talkootoimintaan on mahdollisesti enemmän.

Norjalainen järjestelmä saa lapset jäämään mukaan urheilutoimintaan?

Näen norjalaisen järjestelmän etuna, että sijoitusten välttäminen alle 12-vuotiailla lapsilla antaa muutaman vuoden enemmän aikaa urheilla paineettomasti, kehittyä omaan tahtiin ja löytää itselle mieluinen laji, jossa on mahdollista onnistua ja innostua. Mattimyöhäiset ehtivät mukaan paremmin, ja toisaalta lapsi ehtii vaihtaa lajia, jos ensimmäinen tai vielä toinenkaan laji ei innosta. Lapsen eikä vanhemman voimavaroja ei myöskään ole kulutettu loppuun ennen lapsen murrosikää. Tavoiteltavaa ja uusia elämyksiä on tarjolla vielä murrosiän lähestyessäkin.

Vaikuttaa siltä, että lapsuusvaiheen toiminnassa Norjassa on tilaa hauskuudelle, leikittelylle ja mukavien muistojen luomiselle – lapsen omistajuudelle omaan harrastukseensa. Tämän ajatellaan sitouttavan urheilutoimintaan ja kantavan vuosien mittaiseen aktiivisuuteen urheilun parissa eri rooleissa. Tässä vaikutetaan onnistuneen melko hyvin: organisoituun seuratoimintaan osallistuu lähes 80 prosenttia 9–12-vuotiaista norjalaisista, suomalaisista 9–11-vuotiaista hieman yli puolet (Statistik centralbyrå 2023, Kokko & Martin 2023).

Lasten aktiivisuuteen on tietysti monia muitakin syitä, eikä kilpailemattomuus aiheuta pelkästään tyytyväisyyttä. Tämä on kuitenkin tärkeä näkökulma, joka urheilun parissa toimivien on syytä ottaa huomioon.

Kuva: ShutterStock