Koronapandemia on asettanut urheiluseurat todella haastavaan tilanteeseen. Jo ennen koronaa seurojen resurssit olivat rajalliset ja seuroissa taisteltiin ylikuormittumista vastaan. Korona toi toimintaan lisähaasteen, joka on ollut monille seuroille lähes kuolinisku.

Urheiluseuroissa on kuitenkin onnistuttu mahdollistamaan harrastajille turvallinen ja laadukas toiminta alati muuttuvia ohjeita täsmällisesti noudattaen. Seuroissa on tehty töitä sisukkaasti, mutta silti taloudelliset haasteet ovat johtaneet lomautuksiin. Lähes vuoden kestäneen poikkeustilan takia seuraväen kärsivällisyys alkaa olla koetuksella.

Seurojen noin 500 000 harrastajaa ja heistä etenkin lapset ja nuoret kokevat nykyiset rajoitukset epäreiluiksi. Kuka puolustaisi lasten oikeuksia tässä tilanteessa? Viime kuukausina nuorten harrastamisen merkitys on vihdoin noussut yhdeksi arvokeskustelun teemaksi.

Muut vaaralliset pandemiat jäävät piiloon

Nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola otti Lääkärilehdessä kantaa asiaan tuomalla esiin, että koronan hoidon taustalla yhteiskunnassamme on monia muita vaarallisia pandemioita, jotka saattavat nyt unohtua akuutimman koronan tieltä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lasten liikalihavuus on moninkertaistunut vuosikymmenten saatossa. Yläkouluikäisistä pojista vähintään ylipainoisia oli lähes joka kolmas ja tytöistä joka viides. Myös nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet radikaalisti. Kun lasten ja nuorten harrastustoimintaa rajoitetaan, tehdään karhunpalvelus näiden pitkäaikaisten pandemioiden ennaltaehkäisylle.

Harrastustoiminnasta on koronarajoitusten aikaan pudonnut pois tuhansia harrastajia. ”Palloliitossa rekisteröityneiden pelaajien määrä on laskenut 8 500:lla. Salibandyllä oli vuodenvaihteessa noin 7 500 pelaajaa vähemmän kuin edellisvuonna, ja näitä pienemmistäkin lajiliitoista on kadonnut tuhansia harrastajia.” (Helsingin Sanomat 18.1.2021) Alustavien arvioiden mukaan toiminnasta ovat jääneet pois juuri ne lapset ja nuoret, jotka muutenkin ovat passiivisimpia, ja joille urheiluseuran harrastuskerta saattaa olla ainoita liikunnallisia ja sosiaalisia hetkiä viikossa.

Jos seuroille annetaan mahdollisuus jatkaa toimintaa turvallisuusseikat huomioiden, näitä putoajia olisi huomattavasti vähemmän. Lapsenoikeuksien asiantuntija Elina Pekkarinen onkin ottanut julkisuudessa selkeästi kannan, että harrastustoiminnan rajoitukset eivät aja lasten etua.

Koronakriisi on saanut meidät näkemään urheiluseurojen yhteiskunnallisen merkityksen entistä kirkkaammin. Asia on herättänyt keskustelua niin valtakunnan tasolla, paikallisesti kuin mediassakin. Lisäksi moni vanhempi on alkanut arvostaa hyvin organisoitua lasten ja nuorten vapaa-ajantoimintaa aiempaa enemmän. Onpa näkynyt viitteitä siitäkin, että aiemmin harjoituksiin heikosti sitoutuneet lapset ovat nyt huomanneet, kuinka tärkeä osa arkea harrastus ja siellä olevat ystävät ovat.

Myös urheilun toimijat itse ovat rohkaistuneet tuomaan esiin oman toimintansa merkityksellisyyttä. Heiltä löytyy sitä kuuluisaa suomalaista sisua ja sinnikkyyttä, jota jokainen tarvitsee selviytyäkseen sekä arjen haasteista että maailmaa mullistavista suurista tragedioista.

Jospa tämän myötä myös suomalaiset yritykset huomaisivat urheiluseuratoiminnan merkityksen selkeämmin ja tukisivat toimintaa taloudellisesti merkittävillä summilla pitkäjänteisesti.

Koronapandemia on tuonut näkyväksi sen, että suomalaisissa urheiluseuroissa tehdään huikeaa työtä joka päivä. Koronan hellitettyä yhteiskunta toivottavasti muistaa entistä paremmin, että urheiluseurat toteuttavat YK:n lastenoikeuksia tarjotessaan lapsille ja nuorille virkistävää ja kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa. Tämän merkitystä ei koskaan tule aliarvioida. Yli miljoonan suomalaisen kansanliike on kasvuympäristö, jossa opitaan elämäntaitoja ja kasvetaan ihmisinä. Seuratoimintaan osoitetut resurssit tulevat yhteiskuntaan moninkertaisesti takaisin.

Urheiluseuroissa luodaan unelmia, kasvetaan turvallisessa ympäristössä ja rakennetaan yhteyttä joka päivä koronasta huolimatta.