Siirry sisältöön
Haaga-Helia urheilijoiden asialla

Kirjoittajat:

Julkaistu : 16.05.2019

Haaga-Helia on Suomen suurin liikunnan kouluttaja. Useimmat tuntevat Vierumäen ja siellä järjestämämme liikunnanohjaajakoulutuksen. Vierumäki on kansainvälisesti tunnustettu liikunnan ja valmennuksen osaamiskeskittymä, missä ammattikorkeakoulutuksen lisäksi tarjotaan myös toisen asteen liikunnan koulutusta. Usein, kun urheilussa tapahtuu, Vierumäki liittyy siihen jollain tavalla – oli sitten kyseessä Leijonat tai vaikkapa e-urheilun maajoukkue.

Haaga-Helia on aktiivinen liikunnan ja urheilun parissa myös monilla muilla rintamilla. Monet urheilijat ovat löytäneet Urheilija Yrittäjänä -ohjelman kautta StartUp Schoolimme, missä omaa yritysideaa voi kehittää kohti yritystoimintaa. Avoimessa ammattikorkeakoulussamme opiskelee paljon urheilijoita, jotka opiskelevat urheilun ohella ja samalla keräävät tarvittavia opintopisteitä hakeutuakseen aktiiviuran jälkeen opiskelijaksi kevennetyn valintaprosessin kautta. Jääkiekkoilijoille Haaga-Heliassa on pyörinyt jo useamman vuoden ajan Kiekkoilijoiden opintopolku, jossa opetustarjonta on aikataulutettu jääkiekon ehdoilla. Positiiviset kokemukset ja hyvä laatupalaute ovat kannustaneet laajentamaan kohderyhmää ja tarjoamaan opintopolkumahdollisuutta kaikille urheilijoille Urheilijan opintopolun merkeissä.

Haaga-Heliaa voi siis pitää erinomaisena ammattikorkeakouluvaihtoehtona urheilijoille. Toiminnallisesti Haaga-Heliassa voi joustavasti yhdistää urheilun ja opiskelun ja vaihtoehtoja löytyy myös avoimen opinnoista aina tutkinto-opiskeluun asti. Laaja yhteistyöverkostomme mahdollistaa myös opintojen edistämisen myös mahdollisten ulkomaanjaksojen aikana. Haaga-Helian periaatteisiin kuuluu myös aktiivinen aiemman osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Tämä on monelle aktiiviurheiljalle tärkeätä, sillä varsin usein urheiluun liittyy muutakin tekemistä kuin harjoittelua tai kilpailua.

Missionsa mukaisesti Haaga-Helia ”avaa ovia työelämään”. Monelle urheilijalle juuri opiskelu voi olla se tasapainottava tekijä, joka mahdollistaa täysimääräisen panostamisen urheiluun. Tieto urheilu-uran jälkeisestä opiskelupaikasta tai jo urheilu-uran aikana saavutettu ammatillinen osaaminen ovat mittaamattoman arvokasta pääomaa. Haaga-Helia on vahvasti urheilijoiden asialla!

Teemu Kokko

rehtori