On aiheellista kysyä, miksi joku pyrkisi siihen, mikä ei ole totta? Näin voi käydä silloin, jos haluaa tarkoituksellisesti johtaa muita harhaan. Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen, mikä on ratkaisevaa myös ongelman ratkaisemisen kannalta.

Mikä arvo on totuuteen pyrkimisellä?

Totuuteen pyrkiminen ei näytä enää olevan niin tärkeää. Tälle on jo nimityskin: totuuden jälkeinen aika. Esillä ovat mis- ja dis-informaation käsitteet, joilla viitataan puutteelliseen tai väärään informaatioon (mis-) ja tarkoituksellisesti annettuun virheelliseen informaatioon (dis-). Saman tyyppiseen viitataan ”fake news” -ilmaisulla, jolla tarkoitetaan väärän tai harhaanjohtavan informaation esittämistä uutisena.

Yleisesti tällä ilmiöllä tarkoitetaan objektiivisten faktojen merkityksen vähenemistä samalla kun tunteisiin vaikuttava mielipiteen muokkaus voimistuu. Tähän Helsingin Sanomatkin viittaa mainoslauseellaan ”Faktojen tarve on suurempi kuin koskaan”.

Faktat ovat olennaisia, mutta paljon merkitystä on myös sillä, mitä jätetään kertomatta. Moni misinformaatio voi olla fakta, mutta isommassa kuvassa se vääristää kuvan, koska olennainen on jätetty kertomatta. Tästä syystä on syytä olla varovainen faktojen julistuksessa ja mis- tai disinformaatioksi leimaamisessa.

Helsingin Sanomien teesiin siitä, että faktojen tarve on suurempi kuin koskaan, on siis hyvä suhtautua kriittisesti. Ei ole mikään uusi oivallus, että uutiset ovat valikoituja. Parempi toki, että se mitä kerrotaan, perustuu faktoihin.

Filosofi Ilkka Niiniluoto ennusti, että ”tietoyhteiskunnan” myötä lisääntyy informaatiokohina tiedon sijasta. Informaatio voi olla totta tai epätotta, mutta tiedon määritelmään kuuluu jo totuus. Niiniluodon ennustus on toteutunut. Pedagogeina voimme kysyä: Mikä neuvoksi? Mihin meidän tulisi kouluissa erityisesti keskittyä informaatiokohinassa selviytyäksemme? Näihin kysymyksiin vastaaminen on koulun ydintehtäviä.

Jokainen meistä muistaa varmasti tilanteen, jossa muu kuin totuuden puhuminen on tuntunut oikeutetulta. Eittämättä on tilanteita, joissa valhe voi olla oikeutettu. Esimerkiksi natsien vainoissa saattoi valheella pelastaa ihmishenkiä. Voi siis olla kyse suuremmasta kokonaisuudesta, jolloin tarvitaan systeemiajattelua eri tekijöiden eettisen painoarvon laskemiseksi. Silloin yksittäisten totuuksien merkitystä ei välttämättä pidetä niin tärkeinä muiden totuuksien rinnalla.

Usein siis arvot johtavat ajattelua, jolloin voidaan olla ”tarkoitus pyhittää keinot” -tilanteessa. Oman asian ajamiseksi ollaan valmiita tinkimään objektiivisuuden vaatimuksesta joko tietoisesti tai tiedostamatta. Sotapropaganda on esimerkki tilanteesta, jossa moni on valmis hyväksymään valikoivan tiedottamisen maan edun nimissä. Jatkuva omista tappioista tiedottaminen voi heikentää henkisiä voimia taistella hyökkääjää vastaan.

Sama ilmiö näkyy eri asteisena meille tärkeinä pitämiemme asioiden yhteydessä. Kokemuksemme värittää tulkintaa ja sanomamme on yksipuolinen, emmekä joskus muuta mieltämme, vaikka mitä todisteita esitetään. Arvot voivat siis olla keskenään ristiriidassa ja totuuteen pyrkimisen arvon voi ylittää jokin toinen arvo. Taustalla on siis eettinen pohdinta.

Mikä neuvoksi tässä arvojen hallitsemassa informaatiotulvassa?

Totuuden jälkeisen ajan tunnusmerkkinä pidetään objektiivisten faktojen merkityksen vähenemistä tunteisiin vaikuttavan mielipiteen muokkauksen voimistuessa. Tämä on hieman vaarallinen yleistys – ikään kuin objektiivinen tieto ei olisi tunteisiin vetoavaa.

Totuuden jälkeisen ajan tunnusmerkillisen informaation ja muun informaation tai tiedon raja on siis aste-ero. Kyseessä ei ole mustavalkoinen joko-tai-asetelma, vaikka sitä ruokitaankin kategorisoimalla näkemyksen esittäjä hyviksiin tai pahiksiin. Käytännössä on kyse totuuden tavoittelun suhteesta kilpaileviin arvoihin. Totuus ei ole muuttunut arvottomaksi, mutta sille annettu huomio on laskenut.

Arvot koskettavat meitä syvältä, ja niiden loukkaaminen johtaa ajattelukykymme kaventumiseen eli musta-valkoiseen ajatteluun ja muiden kategorisoimiseen. Valitettavasti siitä seuraa kykenemättömyys kunnioittaa muiden arvoja ja etsiä yhteisiä tekijöitä erottavien sijaan. Tiedon muodostusta ohjaavien eettisten periaatteiden näkyväksi tekemisen ja kunnioittamisen tulisi ohjata julkista keskustelua. Ehkä sitten toden puhuminen nousee takaisin korkealle arvojen hierarkiassa. Kasvatuksen ja koulutuksen roolia tämän edistämisessä on vaikea yliarvioida. On aika etsiä yhdistäviä tekijöitä erottavien sijaan, vaikka se pahalta tuntuisikin.

• Theaitetos. Sisältyy teokseen Platon (1999a). Teokset; Kolmas osa. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila, esittelyt ja selitykset laatineet Lauri Carlson ja Holger Thesleff.
• Niiniluoto Ilkka: YLE Uutiset