Siirry sisältöön
Korkeakoulutus
Korkeakoulu huippu-urheilun edistäjänä

Kirjoittajat:

Martina Roos-Salmi

lehtori ja opinto-ohjaaja, psykologia & pedagogiikka
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Kati Selvenius

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Auli Pekkala

projektiasiantuntija
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 14.02.2023

Huippu-urheilu on antoisa ensimmäinen ammatti. Kun urheilusta tulee ammatti, päällimmäisenä ei ehkä ole urheilun jälkeisen uran suunnittelu. Urheilijan kaksoisura on kuitenkin jo kansainvälisesti vakiintunut käsite. Sillä tarkoitetaan, että urheilun ehdoilla arkeen on mahdollista kytkeä myös hyvin suunniteltu tavoitteellinen opiskelu, työ tai yrittäjyys.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa on yli 10 vuoden kokemus erilaisten urheilijan ja valmentajien opintopolkujen rakentamisesta. Olemme konseptoineet Sports & Study -mallin kilpa- ja huippu-urheilijoille. Korkeakouluna tahdomme tukea huippu-urheilijaksi kehittymistä, huippu-urheilun aikaista uraa sekä urasiirtymää huippu-urheilun jälkeiseen vaiheeseen. Tätä työtä teemme yhdessä urheilijoiden, urheiluakatemiaverkoston ja urheilujärjestöjen kanssa. Tahtotilamme on mahdollistaa korkea-asteen opiskelua urheilijoille niin aktiiviuran aikana kuin siirtymävaiheissakin.

Arkea urheilun ehdoilla

Haaga-Helian suuri vahvuus on laaja ja monipuolinen opintotarjonta, mikä mahdollistaa myös yksilöllisten opintopolkujen räätälöinnin. Muita vahvuuksiamme ovat näyttötoiminnan ja opinnollistamisen edistyneet käytännöt (Work & Study), opinto-ohjauksen monipuolisuus ja Sports & Study -toimintaan nimetyt ohjaajat.

Näyttötoiminta tarkoittaa aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja sen todentamista osaksi opintoja. Opinnollistaminen yhdistää opiskelun osaksi työtä, jota opiskelija tekee opintojen kanssa samanaikaisesti.

Opiskelusta turvaa tulevaisuuteen ja tasapainoa arkeen

Teemme yhteistyötä sekä yksilö- että joukkuelajien edustajien kanssa. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä kiekkoilijan, jalkapalloilijan ja urheilijan opintopolkutoteutukset. Erilaisia polkuja on toteutettu jo vuodesta 2012 lähtien. Niihin voi hakeutua missä vaiheessa urheilu-uraa tahansa. On palkitsevaa huomata, miten samaan joukkoon mahtuu niin nuoria urheilijoita kuin uransa jo päättäneitä konkareitakin. Opiskelumotivaatio yleensä syntyy tulevaisuuden turvaamisesta, sillä urheilu-uran jatkuvuudesta ei koskaan ole takeita. Urheilijapalautteen perusteella korkeakouluopinnot edistävät urheiluarkea ja siten vaikuttavat erittäin myönteisesti myös urheilu-uraan.

Urheilu-ura kerryttää yleisiä työelämätaitoja: muun muassa itsensä johtamista, tiimiosaamista, sisäistä yrittäjyyttä ja muutosjoustavuutta. Monelle karttuu vankka osaaminen kansainvälisyydestä ja liiketoimintaosaamisestakin. Urheilussa kehittyy myös taito verkostoitua ja hyödyntää verkostoja. Kannustamme opiskelijoitamme osaamisen tunnistamiseen ja opintojen edistämiseen näyttöjen avulla.

Kohti huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun auditointia

Sijaintimme Urhea-kampuksen välittömässä läheisyydessä tarjoaa mahdollisuuksia jatkaa opintoja urhealaisena aina yläkoulusta korkea-asteelle saakka. Opintotarjontamme mahdollistaa opiskelun mistä päin maailmaa tahansa. Monipuolinen verkon kautta tapahtuva opiskelu sujuvoittaa urheilijan arkea.

Haaga-Helia on ensimmäisten korkeakoulujen joukossa hakeutunut Olympiakomitean organisoimaan Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -auditointiin. Laatumallin tavoitteena on kartoittaa toimintamme nykytilaa ja entisestään kehittää kaksoisuran edellytyksiä. Kartoitus- ja kehittämistyötä teemme yhdessä Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia Urhean kanssa.

Kirjoittajat ovat lehtoreita ja opinto-ohjaajia, joilla on pitkä työkokemus urheilijoiden ohjaamisesta korkeakoulussa.

Lue blogikirjoituksemme Yhteistyöllä huippu-urheilumyönteistä korkeakoulutusta