Siirry sisältöön
Kansainvälisyys
Ulysseus – eurooppalainen löytöretki 

Kansainvälinen, ihmiskeskeinen ja yrittäjämäinen yliopisto, joka muokkaa Euroopan tulevaisuutta. Tätä on Ulysseus, joka on yksi 50 Eurooppa-yliopistoallianssista Euroopassa. 

Kirjoittajat:

Anne Kemppainen

suunnittelija
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Anna Hermiö

viestinnän asiantuntija
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 03.10.2023

Tällä hetkellä Ulysseus Eurooppa -yliopistoon kuuluvat Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Sevillan yliopisto Espanjasta, Genovan yliopisto Italiasta, Cote d’Azurin yliopisto Ranskasta, Kosicen teknillinen korkeakoulu Slovakiasta ja MCI Business School Itävallasta. Siihen kuuluu noin 180 000 eurooppalaista opiskelijaa, tutkijaa ja henkilökunnan jäsentä. 

Ulysseus Eurooppa -yliopiston tavoitteena on kehittyä laadukkaaksi yliopistoksi, joka nojaa eurooppalaisiin arvoihin, kuten yhteenkuuluvuuteen ja ihmisarvon kunnioittamiseen. Ulysseus Eurooppa -yliopistossa kehitetään yhteisiä tutkintoja ja yhteistä koulutustarjontaa sekä edistetään tutkimusta. Tämä on myös yksi tapa, jolla Haaga-Helian kansainvälisyystavoitteet muuttuvat käytännön tekemiseksi. 

Opiskelijoilla on mahdollisuus ottaa kursseja kumppanikorkeakouluista oman erillisen Moodle- oppimisalustan kautta. Tavoitteena on, että noin puolet opiskelijoista saisi opiskeluvuotensa aikana jonkinlaisen kosketuspinnan kumppanikorkeakouluun. Tämä voi olla esimerkiksi opintojakso tai seminaari, paikan päällä tai virtuaalisesti.  

Seuraavaksi me Haaga-Heliassa otamme askeleen kohti yhteisiä tutkintoja. Haku Haaga-Helian ja MCI Entrepreneurial Schoolin yhteiseen Master-tutkintoon alkaa kevään 2024 ensimmäisessä yhteishaussa.

Arvojen ytimessä: kansainvälisyyttä ja ihmiskeskeisyyttä 

Kansainväliset opettaja- ja tutkijavaihdot sekä -vierailut ovat olleet korkeakoulujen arkea jo pitkään, mutta hallinto-ja tukipalveluhenkilöiden osallistuminen kansainväliseen toimintaan on ollut vähäisempää. Koska Ulysseus-yhteistyötä tehdään kaikista näkökulmista ja kaikilla korkeakoulutoiminnan tasoilla, se tarjoaa kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia myös hallintohenkilökunnalle. 

Osallistuimme Ulysseus-yliopiston kesäleirille Itävallan kumppanikorkeakoulussamme Innsbruckissa. Leirin tarkoituksena oli tutustua Ulysseus-toimintaan ja kollegoihin muista korkeakouluista. Viikon ohjelmaan kuului muun muassa luentoja (kiertotalous, empaattinen kuuntelu) ja kumppanikorkeakoulujen toimintaan tutustumista. Paikalla oli ryhmä kaikista kuudesta Ulysseus-korkeakoulusta. 

Leirin tärkein oppimme ja kokemuksemme liittyy yhteisöllisyyteen. Saimme vahvan kokemuksen siitä, että olemme osa Ulysseus-yhteisöä. Viisi yhteistä päivää sitoutti meitä Ulysseus-toimintaan: muissa korkeakouluissa tehdään samaa työtä, joka perustuu samoihin arvoihin ja tavoitteisiin. 

Yhteisen kosketuspintojen löytämisen myötä pääsimme keskustelemaan myös toimintamme eroista. Millaiset hallinnolliset prosessit eri korkeakouluissa on, miten niitä halutaan kehittää, mitkä tekijät vievät kehitystä eteenpäin ja mitkä taas hidastavat sitä. Ja ennen kaikkea – mitä meidän pitäisi tehdä, jotta saisimme luotua yhteensopivat Ulysseus-prosessit? 

Tämä meidän löytöretkemme Ulysseuksen pariin perustui siihen, että pääsimme samaan aikaan samaan paikkaan. Eri kulttuureista ja eri kokemuksista syntyi uutta, joka ei olisi ollut etäyhteyksin mahdollista. Ulysseus on pohjimmiltaan ne ihmiset, jotka toimintaan osallistuvat. 

Ulysseuksen slogan kuuluu, että olemme Euroopan ääni maailmassa. Me taas koemme olevamme Ulysseuksen ääni omassa työyhteisössämme ja kannustamme kollegoita mukaan toimintaan. Vuosien 2023-2027 aikana Ulysseus järjestää Haaga-Helia-vetoisesti hallinnon henkilöstölle koulutuksia muun muassa seuraavista aiheista: johtaminen, viestintä ja vuorovaikutus, työhyvinvointi, coaching, yrittäjämäinen mindset, digitaidot, palvelumuotoilu ja kielikoulut.