Jos ajattelee, että tulevaisuus vain tulee, saattaa päällimmäinen reaktio olla passivoituminen ja turvattomuus. Todellisuudessa yksilöt ja organisaatiot muokkaavat tulevaisuutta omalla toiminnallaan joka päivä.
Oppimisen 70:20:10-mallia on syytä päivittää
Asiantuntijatyö on luonteeltaan itsenäistä ja tavoitteellista. Työssä sovelletaan omaa osaamista uusissa tilanteissa. Usein organisaatiot jättävät käyttämättä suuren mahdollisuuden, jos asiantuntijoille ei tarjota mahdollisuutta oppia toisiltaan ja jakaa kokemuksiaan. Varsinkin kun organisaatiossa on saman alueen asiantuntijoita useampi.
Muun muassa Jarenko (2019) on todennut, että asiantuntijatyön luonteen muuttumisen myötä on aika päivittää myös ns. 70:20:10-malli 2020-luvulle. Päivitetyssä versiossa opitaan 70 % yhdessä muiden kanssa kehittäen, ongelmia ratkoen ja uutta luoden, 20 % yksin omaa toimintaa reflektoiden ja 10 % koulutuksissa. Yhdessä oppiminen ja yksin oppiminen ovat päivityksessä vaihtaneet paikkaa.
Yhdessä oppiminen on parhaimmillaan vertaisoppimista. Siinä fokuksessa on oppiminen toisten kanssa ja toisilta, ilman kouluttajan tai opettajan keskeistä roolia. Käytännön toteutusmalleja on paljon ja keinovalikoima on laaja.
Räätälöityä vertaisoppimista
Oppiminen vaatii keskittymistä ja sille on varattava aikaa. Keskellä vaativia asiakkaita tai puheluryöppyjä on vaikea keskittyä oppimaan. Oppiminen on erittäin raskasta silloin, kun työ tuntuu muutenkin kaatuvan päälle. Oppiminen ei siis voi tulla työn päälle, vaan sille on varattava oma aikaa ja paikkansa.
Yrityskohtaiset räätälöidyt koulutukset ovat yksi mielekäs tapa tuoda asiantuntijoita yhteen ja vertaisoppimaan. Yrityksen määrittäessä oppimisen aiheet ja löytämällä sopivan koulutusorganisaation luodaan fasilitoitu oppimisen ympäristö.
Asiantuntijat johdatetaan uuden tiedon äärelle, samalla tarjoten mahdollisuus jakaa omaa aiempaa osaamista muiden samassa organisaatiossa toimivien kanssa. Tällaisissa tilanteessa voidaan jakaa oman organisaation käytäntöjä ja kipupisteitä helpommin kuin yleisessä koulutuksessa, jossa kilpailijakin saattaa olla kuulolla.
Räätälöity koulutus luo yhteistä kokemuspohjaa, sanastoa ja tarjoaa mahdollisuuden peilata omia käytänteitä niihin toimintatapoihin, joita koulutukseen on valikoitu. Näin koulutus toimii parhaimmillaan myös toiminnan kehityksen aihiona.
Asiantuntijatyö tarjoaa oppimishaastetta ja hyvää pureskeltavaa aivoille, mutta toki kaiken uuden oppimisen vaatimus on myös kuormittavaa. Kouluttautumatta jättäytyminen on työelämässä kuitenkin mahdottomuus. Oppiminen on osa työtä – taitavasti tarjottu kouluttautumismahdollisuus edistää yksilön ja organisaation liiketoiminnallisia tavoitteita ja toiminnan kehittymistä (Huotilainen 2019).
Haaga-Helia tarjoaa erilaisille organisaatiolle suunnattuja räätälöityjä koulutuksia, jotka pohjautuvat organisaatiossa tapahtuvaan vertaisoppiseen. Koulutuksia toteuttavat Haaga-Helian osaamisalueiden useat pedagogisesti pätevät asiantuntijat. Tutustu koulutusvaihtoehtoihin!
Lähteet
Jarenko, K. 2019. Keskustelu koulutuksista on turhaa – tarvitaan työssäoppimisen vallankumous. Filosofian akatemia.
Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat. PS-kustannus. Jyväskylä