Eletty koronakevät näyttäytyy psykiatrisen sairaanhoitajan työssäni ajanjaksona, jolloin opiskelijoiden kuulluksi tulemisen kokemus on jäänyt vaillinaiseksi monella eri elämän osa-alueella. Tänä syksynä vastaanotolleni on ollut tulijoita enemmän kuin koskaan aiemmin.

Ihminen on sosiaalinen olento, joka syntymähetkestä alkaen tarvitsee kiintymystä ja välittämistä kokeakseen turvallisuutta elämässä, kasvussa ja oppimisessa. Valituilla sanoilla, äänenpainolla ja kehonkielellä on merkityksensä vuorovaikutuksessa. Opittu tapamme käyttää kieltä ja kulttuuritaustamme usein ohjaavat meitä suuntaamaan huomiomme sellaisiin seikkoihin, jotka eivät aina johda rakentavaan vuorovaikutukseen taikka yhteyteen toisen ihmisen kanssa. Koemme usein tulevamme eniten haavoitetuiksi ja loukatuiksi läheisimmissä ihmissuhteissamme, joita kohtaan meillä ehkä on suurin odotusarvo ymmärretyksi ja kohdatuksi tulemisesta.

Yhteydessä olemisen taito

Aito kuuntelemisen tilassa oleminen vaatii ihmiseltä kyvyn olla lähtökohtaisesti tietoinen omista tunteistaan. Yhteys itseen mahdollistaa yhteyden toiseen. Tilanteessa, jossa opiskelija on koettanut kertoa vaikkapa ahdistuneisuudestaan liittyen liian suurilta tuntuviin elämänmuutoksiin koronasta johtuen, hän on voinut kokea ohitetuksi tulemista tai tunnetilansa mitätöimistä. Kuulijan on ehkä ollut vaikea sietää itsessään nousevaa epävarmuutta kuullessaan läheisensä ahdistuneisuudesta.

Moni kuuntelija ryntää liian nopeasti tarjoamaan neuvoja ja ikään kuin ratkaisemaan olemassa olevaa ongelmaa toiminnan tasolla. Tällöin opiskelijalle voi tulla tunne oman tunnetilan ohittamisesta ja tunteen sitä kautta muuttumisesta häpeälliseksi. Ohittamisen sijaan opiskelija olisi ehkä toivonut pahan olon äärelle pysähtymistä ja rinnalle kulkijaa.

Kokemus omien tarpeiden ja tunteiden ohittamisesta voi johtaa vuorovaikutuksessa puolustautumiseen, vetäytymiseen tai hyökkäämiseen. Kahden ihmisen välille muodostuu kommunikaatiossa negatiivinen kehä, jossa kummankaan tarpeet eivät tule tyydytetyiksi. Opiskelijoiden kertomuksissa toistuvat kuvaamani negatiiviset kehät vanhempiensa, sisarustensa, seurustelukumppaniensa ja ystäviensä kanssa.

Vaikeneminen ei ole aina kultaa

Suomalaisten kiintymyssuhdemalleja tutkittaessa yleisimmäksi on todettu välttelevä kiintymyssuhdemalli. Ei siis ihme, että usein opiskelijat kuvaavat kokevansa perheen sisäisen tavan kommunikoida tunnesanastoa vailla olevaksi ja tunnetasolla etäällä olevaksi. Yhtenä selityksenä välttelevään kiintymyssuhdemalliin on löydetty muun muassa Suomen sodat ja niiden vaikutus perheenjäsenten tapoihin olla yhteydessä toisiinsa tai tapoihin vältellä tunneyhteyttä ylisukupolvisen traumatisoitumisen vuoksi.

Olemassa oleva koronakriisi nostattaa monen mieleen aiemmat elämänkriisit. Sosiaalisesti kapeampi elämä jättää ihmiset enemmän oman itsensä varaan. Avun pyytämisen kyky ei ole kaikille itsestään selvää. Mitä enemmän opiskelijalla on ei-kuulluksi tulemisen kokemusta, sitä varmemmin hän koettaa sinnitellä itsekseen.

Vastaanotolla opiskelijan on mahdollista kohdata omasta itsestään nousevat tyydyttämättä jääneet tarpeet, joita hän uskaltautuu sanallistamaan läheisilleen. Joskus avatessamme opiskelijan läheisen elämäntarinaa opiskelijan on mahdollista oppia tuntemaan myötätuntoa läheistänsä kohtaan hänen kokemustensa kautta.

Parhaimmillaan kuulluksi tulemisen kokemus tarkoittaa sitä, että kaksi ihmistä oppii jotakin paitsi itsestään myös toisesta. Tunnelman ollessa turvallinen ja myötäelävä, vaikeista asioista on mahdollisuus päästä puhumaan. Vaikeneminen ei ole aina kultaa.