Mikä yrityskaupan haltuunottovaiheessa on keskeistä erityisesti esihenkilöiden, heidän työskentelynsä ja sen kehittämisen näkökulmasta? Miten haltuunottovaiheessa voidaan vahvistaa esihenkilötyötä ja organisaatiossa tapahtuvaa muutosprosessia?
Tämä teksti perustuu opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukseen yrityskaupan haltuunottovaiheesta ostettavan yrityksen esihenkilöiden näkökulmasta. Yrityskaupan haltuunottovaihe tarkoittaa yrityskaupan kohteena olevan yrityksen liiketoiminnan ottamista haltuun.
Haltuunottovaiheen vaikutukset ostettavan yrityksen esihenkilöiden työskentelyyn
Tutkimuksen mukaan haltuunottovaihe lisää merkittävästi esihenkilöiden työmäärää, sillä normaalit työtehtävät on hoidettava, vaikka samanaikaisesti tapahtuu useita muutoksia. Aikataulu on usein tiukka varsinkin fuusioon liittyvässä muutoksessa. Työllistävimpiin vaiheisiin kuuluvat esimerkiksi uusien järjestelmien koulutukset, esihenkilöiden vastuualueiden muutokset ja usein myös organisaatiomuutokset, joihin liittyvät esihenkilöiden omienkin esihenkilöiden vaihtumiset.
Tämän kaiken lisäksi esihenkilöiden tulee jatkuvasti huolehtia työntekijöidensä tukemisesta muutosprosessin aikana. Tällöin muutosjohtamisosaaminen nousee tärkeäksi. Esimerkiksi perinteinen Kotterin (2012) muutosjohtamisen malli nostaa esille olennaisimmat muutosjohtamiseen liittyvät vaiheet, joissa esihenkilöiden kykyjä punnitaan.
Esihenkilötyön ja organisaatiossa tapahtuvan muutosprosessin vahvistaminen haltuunottovaiheessa
Tutkimuksen mukaan esihenkilöt siirtyvät uuteen organisaatioon ja uusiin toimintamalleihin muutosprosessin edetessä. Tällöin haasteeksi nousee uuden oppiminen tiukassa aikataulussa, jolloin esihenkilöiden omien esihenkilöiden tulee ymmärtää uuden tiedon sisäistämiseen vaadittava aika. Vaikka esihenkilöt eivät vastustaisikaan muutosta, tulee heidän huomata epäviralliset muutokset, kuten ihmisten tarpeet ja odotukset organisaation toiminnasta.
Scheinin (1999) jäävuorimalli havainnollistaa hyvin piilossa olevia epävirallisia muutoksia. Aktiivinen keskusteluyhteys uuden omistajan kanssa on tärkeää ja edistää muutoksen etenemistä. Scheinin ja Scheinin (2019) havainnollistamassa muutosprosessissa on selkeitä yhtäläisyyksiä tähän muutostapaukseen. Muutos eteni alun epävarmuudesta uutta oppimalla lopuksi kohti tavoitetta, eli uusien toimintamallien sisäistämiseen ja liittymiseen uuden organisaation jäseniksi.
Haltuunottovaiheen työskentelyn kehittäminen esihenkilötyön näkökulmasta
Tutkimuksen mukaan tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi haltuunottovaiheessa nousivat toive yhteydenpidon tiivistämisestä esihenkilöiden kanssa jo haltuunottovaiheen alussa ja se, että esihenkilöitä tulisi tiedottaa muutoksista ja tulevista koulutuksista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Esihenkilöiden näkökulmasta oikea-aikainen tiedottaminen on erityisen tarpeellista.
Tärkeää on myös ymmärtää kaikissa esihenkilöportaissa, että muutosprosessin kohteena olevat esihenkilöt ja työntekijät joutuvat oppimaan paljon uutta, eivätkä välttämättä kykene pysymään vaaditussa aikataulussa. Tärkeäksi nousevat myös kohdeyrityksen käytänteiden arvostaminen ja työntekijöiden sitouttaminen. Strategioiden ja toimintatapojen juurruttaminen vaativat aikaa.
Muutoksessa auttavat Scheinin ja Scheinin (2019) mukaan dialoginen vuorovaikutus ja luottamukselliset keskustelut, joiden avulla kaksi erilaista organisaatiokulttuuria voidaan yhdenmukaistaa. Trompenaar ja Woolliams (2020) korostavatkin, että yhteensovittamisen edellytyksenä on ratkaisukeskeisyys ja vastakkaisten toimintamallien hyväksyminen, sillä tavoitteena on löytää molemmista kulttuureista uudet yhteiset toimintamallit kaikkien käytettäväksi.
Tutkimus on osa Kirsi Palosaaren YAMK-opinnäytetyötä Yrityskaupan haltuunottovaihe esimiestyön näkökulmasta. Siinä tarkastelussa oli haltuunotto, jossa Järvenpään ateria- ja siivouspalvelut Jatsi Oy fuusioitiin Palmia Oy:öön vuodenvaihteessa 2021-2022.
Lähteet:
- Kotter, J. P. 2012. Leading change. Harvard Business Review Press. Boston.
- Schein, E. H. 1999. The corporate culture survival guide. Jossey-Bass Publishers. San Francisco.
- Schein, E. H. & Schein, P. A. 2019. The corporate culture survival guide. John Wiley & Sons. Hoboken.
- Trompenaars, F. & Woolliams, P. 2020. When Two Worlds Collide: The Integration of Cultures in a Merger and Acquisition. Teoksessa Trompenaars, F. & Hampden-Turner, C. Riding the Waves of Culture. s. 299, 302, 307. Nicholas Brealey Publishing. Boston.
Kuva: www.shutterstock.com