Korkeakoulun strategian tulisi toimia sekä pedagogisen johtamisen ohjenuorana että opetushenkilöstön toiminnan perustana ja ohjaajana. Strategia on korkeakoulun toimintaa ohjaava dokumentti, josta tulisi käydä ilmi kyseisen korkeakoulun pedagoginen ymmärrys ja suunta.

Tämän ymmärryksen ja suunnan tulisi luoda vahva pohja työn merkityksellisyyden kokemukselle.

Usein strategiaprosessin käytäntöön viemisen yhteydessä esiintyvät verbit jalkauttaminen ja sitouttaminen. Nämä teonsanat korostavat pienen ryhmän tuotosta, joka yritetään saada ulkolukuna tai annettuna koko korkeakoulukansan omaksi.

Strategiaprosessi on erottamaton osa korkeakouluyhteisön johtamista. Opetusalan työolobarometrin mukaan johtaminen ja esihenkilötyö vaikuttavat merkittävästi työhyvinvointiin (ks. myös Mäki ym. 2021). Pedagoginen hyvinvointi (HyPe) -hankkeen työpajoissa olemme selvittäneet, millaisia odotuksia ja jänniteitä johtamisen tukeen kohdistuu eri korkeakouluissa.

Strategian jalkauttaminen vs. Strategian avaaminen pedagogisesti

HyPe-hankkeen yhteydessä on noussut esiin toiveita strategian yhteisestä pedagogisesta sanoittamisesta ja avaamisesta. Henkilöstö toivoo pedagogisia keskustelufoorumeita, jotka olisi järkevästi organisoitu työn arkeen. Nämä foorumit koskettaisivat koko korkeakouluhenkilöstöä, ei vain opettajia, niin että oppimisesta ja osaamisen kehittämisestä tulisi yhteinen prosessi.

Toiminnan keskiössä olisivat strategian pedagoginen sanoittaminen työhön, osaamisen ja ymmärryksen jakaminen sekä pedagogiset sparraukset ja fasilitoidut työpajat. Tämä takaisi mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa aidosti korkeakoulutyötä koskeviin päätöksiin ja linjauksiin sekä työn kehittämiseen.
Toive on luonnollinen: strategiset valinnat vaikuttavat aina työskentelyyn ja työn sisältöön. Yhteiset foorumit luovat myös psykologista turvallisuutta ja koheesiota sekä vahvistavat yhteisön pedagogista hyvinvointia ja työn merkityksellisyyden kokemusta.

”Kaikkien ei tarvitse innostua kaikesta”

Otsikon sitaatti on eräästä hankkeen työpajasta, jossa keskusteltiin strategian ymmärtämisestä. Samaan hengenvetoon sanottiin, että ”opettajat ja tutkijat eivät tyypillisesti ole mitään strategiaintoilijoita”. Jalkauttamistyöhön ei saada kaikkia mukaan, eivätkä kaikki ole haltioissaan strategialaivan purjehduksista yhteisössä.

Pitäisikö olla?

Sen sijaan että korkeakouluyhteisö hankkii itselleen strategiaähkyn tai kuullaan kysymys ”Mitä mun siis pitää tehdä lisää?”, tulee strategia palastella konkreettisiin kysymyksiin ja tavoitteisiin. Strategian ymmärrys aukeaa parhaiten, kun se koskettaa arjen työtä ja sen uudistamista. Siksi sen pedagoginen aukaiseminen on välttämätöntä.

Strategisella johtamistyöllä luottamusta työn arkeen

Strategisen johtamisen pitäisi kertoa korkeakoulujen tavoitetilasta ja siitä, miten siihen päästään. Hype-hankkeessa onkin ollut yllättävää havaita, kuinka vähäistä strategian sanoittaminen on päivittäisen opetus- ja TKI-työn näkökulmista. Yhteisen ymmärryksen saavuttaminen edellyttää yhteisiä foorumeita – tulkintafoorumeita ja kokonaiskäsitystä siitä, miten strategia näkyy opiskelijan, opettajien ja muun henkilöstön arjessa.

Tilannetta ei yhtään helpota viesti, joka nousee hankkeiden työpajoista: esihenkilöt kaipaavat strategiselle johtamistyölleen tilaa ja aikaa, eivät ylhäältä valuvia, kalentereita täyttäviä hallinnollisia prosesseja.
Siis aikaa, tilaa, pedagogista sanoittamista ja yhteistä tulkintaa, niin paperilappusesta tulee konkreettinen elävä viitoittaja pedagogiseen hyvinvointiin!