Siirry sisältöön
Digitaalisuus
Viheliäinen ongelma vai laiska toteuttaja?

Pyörää ei kannata keksiä uudelleen vain sen vuoksi, että on liian laiska tai arrogantti perehtymään siihen, mitä muut ovat tehneet, kirjoittaa Altti Lagstedt.

Julkaistu : 31.03.2021

Viheliäiset ongelmat (wicked problems) on Rittelin ja Webberin vuonna 1973 lanseeraama käsite ongelmista, joiden ratkaisua on etukäteen mahdotonta määritellä. Ratkaisu tunnetaan tarkalleen vasta sitten kun ongelma on ratkaistu, eikä silloinkaan voida olla varmoja, löydettiinkö paras mahdollinen ratkaisu.

Ongelmien ratkaisua voidaan pohtia myös mahdollisuuksien toteuttamisen näkökulmasta. Jos ongelmat nähdään mahdollisuuksina, niin Alvarezin ja Barneyn (2007) laatima luokittelu eri mahdollisuustyypeistä auttaa hahmottamaan, miten ratkaisua kannattaa hakea. He luokittelivat mahdollisuudet kahteen kategoriaan: sellaiset mahdollisuudet, jotka voidaan löytää, ja sellaiset, joita ei voi löytää vaan jotka pitää luoda.

Löydettävissä olevat mahdollisuudet

Löydettävissä olevat mahdollisuudet ovat selkeitä: kuka tahansa, jolla on riittävä tietämys, pystyy näkemään mahdollisuuden, suunnittelemaan tarvittavan investoinnin ja laskemaan, paljonko ratkaisun toteuttaminen maksaisi. Usein pystytään arvioimaan myös, mikä olisi mahdollisen ratkaisun tuotto.

Kolumbuksen muna on hyvä esimerkki tällaisesta mahdollisuudesta, joka pitää vain löytää: kuten tarina kertoo, kuka tahansa olisi voinut ratkaista, miten keitetyn kananmunan saa pysymään kärjellään, mutta Kolumbus oli se, joka sen ratkaisi.

Mahdollisuudet, jotka pitää luoda

Paljon vaikeampi kategoria ovat mahdollisuudet, jotka pitää luoda. Niissä, kuten viheliäisissä ongelmissa, ei ennakolta pystytä sanomaan, mikä on paras mahdollinen etenemispolku, ei voida olla etukäteen varmoja siitä, mikä on tarkka tavoite, eikä edes siitä, kuinka paljon mahdollisuuden luomiseen kuluu rahaa.

Business casen laskeminen luotaville mahdollisuuksille on itsepetosta, ja Alvarez ja Barney (2007) suosittelevatkin lähestymään asiaa sen kautta, paljonko rahaa on käytettävissä. Kun luodaan uutta mahdollisuutta, luodaan jotain sellaista, jota ei koskaan aikaisemmin ole ollut olemassa. Esimerkiksi kosketusnäyttöistä älykännykkää.

Tällaisissa tapauksissa ei voida myöskään luottaa markkinatutkimuksiin eikä tehdä myyntiarvioita. Kuten Henry Fordin suuhun on osuvasti laitettu sanat: ”Jos olisin kysynyt ihmisiltä, mitä he haluavat, he olisivat sanoneet ’nopeampia hevosia’.”

Viheliäinen vai kesytetty ongelma?

On hyvin yleistä ja houkuttelevaa sekoittaa toisiinsa viheliäisyys, monimutkaisuus ja osaamattomuus. Ongelman viheliäisyyttä voidaan hyvin käyttää tekosyynä sille, että määrittelyjä ja suunnitteluja ei haluta tehdä, vaikka oikeasti kyseessä onkin vain osaavan henkilökunnan tai ajan puute.

Tämä menee sekaisin välillä tutkijoillakin. Grint (2008) kertoo viheliäisen (wicked) ongelman ja kesytetyn (tame) erona esimerkin, jossa katkenneen jalan hoitaminen sairaalassa on kesytetty ongelma, mutta potilaan vieminen ravintolaan saa aikaan viheliäisen ongelman, koska ravintolassa ei ole riittävää tietotaitoa ongelman ratkaisemiseen. On varmasti totta, että ravintolasta hyvän hoidon saaminen edellyttää suurta sattumaa (paikalla on pätevää hoitohenkilökuntaa), mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ongelma itsessään olisi viheliäinen. Kyseessä on enemmänkin osaamattomuus.

Katkenneen jalan ongelmaan on yleisesti tunnettuja ja hyväksi havaittuja ratkaisuja – pitää vain löytää taho, joka osaa toteuttaa ratkaisut tai konsultoida osaajia. Suorastaan painajaismaista on, jos ravintolassa olijat oikeasti päättävät, että ongelma on aidosti viheliäinen, eli siihen ei ole mistään saatavissa ratkaisua, ja huuhtovat satojen vuosien lääketieteen tulokset vessanpöntöstä ja rampauttavat potilaan.

Kärjistetty esimerkki, mutta keskustelu aiheesta on tärkeää. Esimerkiksi ohjelmistokehitysalalla vallalla oleva ketterän kehittämisen paradigma lähtee liikkeelle siitä, että käytännössä kaikki ohjelmistokehitysprojektit ovat viheliäisiä ongelmia tai mahdollisuuden luontia (Lagstedt 2020). Käytännössä kuitenkin monet monimutkaisetkin ohjelmistoratkaisut pystytään suunnittelemaan hyvinkin tarkasti etukäteen, ja suunnitelmaohjattu kehittäminen olisi paljon resurssitehokkaampaa. Oleellista on hahmottaa, onko monimutkaisuus hallittavissa vai ei (Lagstedt 2020). Monimutkaisuuden hallinta voi olla työlästä, mutta laiskuuden ei pitäisi olla perustelu sille, että sitä ei tehdä. Hyvin harvoin myöskään luodaan mitään todella uutta ja ainutlaatuista, ja tämä pätee muuallakin kuin ohjelmistoalalla.

Ennen kuin siis aletaan laput silmillä ponnistella kohti ratkaisua, on pohdittava, onko kyseessä aidosti viheliäinen ongelma vai ei. Entä kuinka paljon kyseessä on jo olemassa oleva tilaisuus (löydettävissä oleva) ja kuinka paljon ollaan luomassa uutta ja ainutlaatuista tilaisuutta? Onko oikeasti kyse jostain sellaisesta, jota kukaan ei ole aiemmin tehnyt?

Benchmarkkaus saattaa kummasti tässä kohtaa tuoda jalkoja maan pinnalle. Jotain vastaavaa on hyvinkin saatettu tehdä muissa yrityksissä, samalla tai jollain toisella toimialalla. Saattaa olla, että alan asiantuntija tietäisi tilanteeseen useita valmiita ratkaisuja. Pyörää ei kannata keksiä uudelleen vain sen vuoksi, että on ollut liian laiska tai arrogantti perehtymään siihen, mitä muut ovat tehneet.

Lähteet:

  • Alvarez, S. A., and Barney, J. B. 2007. Discovery and Creation: Alternative Theories of Entrepreneurial Action. Strategic Entrepreneurship Journal 1:1–2, ss. 11–26.
  • Grint, K. 2008. Wicked Problems and Clumsy Solutions: The Role of Leadership. Clinical Leader 1:2, ss. 11–25. https://doi.org/10.1057/9780230277953
  • Lagstedt, A. 2020. Liiketoiminnan Prosessien Digitalisointi: Oikea Menetelmä Oikeaan Tilanteeseen. Projektitoiminta, ss. 28–29.
  • Rittel, H. W. J. & Webber, M. 1973. Dilemmas in a General Theory of Planning. Policy Sciences 4:2, ss. 155–169.