Yksityisautoilu on suurimmassa murroksessa sen jälkeen, kun massatuotanto muutti autoilun ja autot jokamiehen hyödykkeeksi. Perinteisesti valtiot ovat keränneet rahoitusta autoiluun liittyvällä subjektiivisella kulutuskäyttäytymisellä. Siinä autoilija rahoittaa auton käytöllä liikenteeninfrastruktuuria. Se on ollut helppo keino kerätä suoritusperusteisesti rahaa liikenteestä.

Mutta muutoksia on tulossa, sillä polttomoottoreilla toimivien autojen määrä vähenee. Sen seurauksena vanhenee ajattelumalli polttoaineiden kulutukseen perustuvassa varainkeruusta. Ajoneuvon käyttöön perustuva polttoainevero ei ole nykymuodossaan toteuttava ratkaisu sähköautoissa, mikäli halutaan rahoittaa liikenteen infrastruktuuria.

Tietosuojariskit pitää minimoida

Autoilussa kulutukseen perustuvaa toimintamallia on tutkittu paikannukseen ja liikkumisen seurantaan perustuvilla maksuperusteilla. Siinä rahoitusmalli perustuisi ajoneuvokohtaiseen ajosuoritteeseen paikkatietojen perusteella. Tämä on kuitenkin hankala toteuttaa monestakin syystä. Autoa ajava ei välttämättä ole sama henkilö, joka auton omistaa. Miten siis auton omistaja voisi maksaa auton käytöstä, jota ei käytä? Käytännössä pitäisi tunnistaa auton käyttäjä ja hänen ajamansa matka.

Paikkatietoon perustuvasta rahoitusmallista seuraa tietosuoja- ja tietoturvariskejä. Toki rahantarve infrastruktuurin rahoittamiseen on ymmärrettävä, mutta kansalaisyhteiskunnan ja kuluttajan näkökulmasta seurantaoptio ei liene optimaalinen vaihtoehto. Entä miten verotettaisiin ulkomaalaisia autoja paikkatietojen perusteella? Yhdenvertaisuuden kannalta katsottuna ulkomaalainen auto ei voine olla eriarvoisessa asemassa suomalaiseen nähden, joten tässäkään paikkatietoon perustuva varainkeruu ei liene käytännöllistä ja oikeudenmukaista.

Jokainen käyttää tieliikenteen infrastruktuuria

Perinteinen, polttoaineen kulutukseen perustuva rahoitusmalli on subjektiivinen. Sähköautoissa kulutukseen perustuva malli ei ole ehkä lainkaan toteutettavissa, joten tulevaisuuden infrastruktuurin rahoitusta pitäisi pohtia niin, että rahoitusmalli olisi kollektiivinen. Tämä syystä, että tieliikenteen infrastruktuuria käyttää muodossa tai toisessa jokainen suomalainen ja Suomessa oleva yritys tai henkilö. Ihmiset, palvelut ja tuotteet tarvitsevat siirtyäkseen väyläinfrastruktuuria siitä huolimatta, käyttääkö autoa tai ei.

Tulevaisuudessa myös data sekä energia tulevat hyödyntämään tieliikenteen infrastruktuuria. Se edellyttää investointeja sekä polttoaineen kulutuksesta riippumatonta rahoitusmallia. Nykyinen kulutukseen perustuva malli edellyttää kollektiivisen rahoitusmallin kaltaisia vaihtoehtoja, jotta sähköautojen aikakaudella voidaan kerätä tieliikenneinfrastruktuurin rahoitusta.

Autoiluun liittyvät kulutustottumukset muuttuvat joka tapauksessa, halusimme sitä tai emme. Mikä sitten voisi olla kollektiivinen rahoitusmalli, joka olisi sopiva ja oikeudenmukainen tieliikenteen infrastruktuurin ylläpitoon ja kehitykseen? Mikäli huomiomme tieliikenteen infrastruktuurin kollektiivisena resurssina, suoritepohjainen maksu ajoneuvon käytöstä ei ole ajankohtainen. Liikenteen sähköistyessä kulutukseen perustuvaa mallia on vaikea toteuttaa, vaikka paikannusteknologia tarjoaisikin näennäiset puitteet sen toteuttamiseksi. Olisiko siis hyvä tutkia vaihtoehtoja, joilla muita kollektiivisia toimijoita rahoitetaan? Löytyisikö malli esimerkiksi poliisista, peruskoulusta tai Puolustusvoimista?

Kuva: www.shutterstock.com