Suomalaisilla työpaikoilla monimuotoisuus on teemana hyvin ajankohtainen. Monimuotoisuuden yhteydessä mainitaan usein lyhennelmä DEI, joka muodostuu englanninkielisistä sanoista diversity, equity ja inclusion eli monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus. Nämä ilmiöt ovat nousseet keskeiseksi osaksi työnantajabrändiä ja sen kehittämistä.
Monimuotoisuus osaksi yrityskulttuuria
Erityisen kriittistä monimuotoisuuden tukeminen on sellaisilla aloilla ja työpaikoilla, joilla on työvoimapulaa. Haastavinta lienee sotealalla, joka kärsii pahenevasta työvoimapulasta. Hoivaa tarvitsevien ikääntyvien määrä kasvaa ja kantasuomalaisen työvoiman osuus laskee. Kuinka huolehdimme ulkomaalaisten sotealan työntekijöiden integroimisesta työyhteisöihin? Se ei tapahdu itsestään vaan siihen tarvitaan toimia, jotka ovat investointi yritykseen ja monimuotoisuuteen.
Työperäisen maahanmuutonkasvun ja eritaustaisen työntekijöiden vuoksi suomalaiset organisaatiot ovat jo muutaman vuoden ajan tarjonneet henkilökunnalleen monimuotoisuuskoulutusta. Sisällyttämällä monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus osaksi yrityskulttuuria turvataan erilaisista taustoista tulevien ammattilaisten viihtyminen ja pysyminen yrityksen palkkalistoilla. Myös ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymiseen Suomessa valmistumisen jälkeen kiinnitetään entistä enemmän huomiota, sillä heidän osaamistaan tarvitaan. Kansantalouden näkökulmasta hyvinvointivaltion ylläpitämiseen tarvitaan veronmaksajia, ja siksikin monimuotoisuuden ja -kulttuurisuuden huomioiminen voi olla kriittistä työntekijöiden houkuttelemiseksi Suomeen.
Monimuotoisuus korostuu työnantajabrändin kehittämisessä
Opinnäytetyön yhteydessä tehdyssä tutkimuksessa kerättiin tutkimusaineistoa sekä HR-ammattilaisilta että potentiaalisilta työntekijöiltä työnantajabrändin merkityksestä ja sen kehittämisestä suomalaisilla työpaikoilla.
Opinnäytetyön aineistoanalyysi osoittaa, että suomalaiset työnantajat ovat entistä enemmän kiinnostuneita monimuotoisuudesta osana työnantajabrändiä. Kehittämistä tarvitaan edelleen. Monimuotoiset organisaatiot arvostavat ja hyödyntävät erilaisuutta. Yhdenvertaisuuden kulttuurissa jokaisen ääni kuuluu ja osallistavassa työyhteisössä kaikki tuntevat kuuluvansa mukaan. Erilaiset näkökulmat rikastuttavat innovaatiota ja ongelmanratkaisua. Lisäksi monimuotoinen ja osallistava ilmapiiri auttaa henkilöstön sitouttamisessa yrityksen toimintaan. Kaikki tämä hyödyttää yritystä ja auttaa kasvattamaan sen liiketoimintaa.
Aitous ja arvot työnantajabrändin perustana
Tutkimus osoittaa, että yrityksen työnantajabrändin kehittämisessä aitous ja todenmukaisuus on keskeistä. Yrityksen arvojen, yrityskulttuurin, asiakkaille ja sidosryhmille kohdennettujen viestien on oltava yhtenäisiä työnantajabrändin kanssa. Myös työntekijöiden kertomukset ovat vahva viesti, sillä aidot tarinat herättävät tunteita ja jäävät mieleen paremmin verrattuna yrityksen vakuuttamiseen vastuullisuudesta.
Ulkomaisen työvoiman houkuttamisessa työ- ja yksityiselämän tasapainolla on tärkeä roolinsa myönteisen työntekijäkokemuksen kehittämisessä. Tärkeänä pidetään myös sellaisten sisältöjen ja viestinnän kehittämistä, jotka herättävät potentiaalisten työntekijöiden mielenkiinnon. Myönteiseksi koetuilla, monimuotoisilla työnantajabrändeillä voi olla jopa positiivinen vaikutus Suomen maakuvaan kansainvälisillä työmarkkinoilla.
Kuinka moni muu maa maailman mittakaavassa voi ylpeillä työnantajilla, jotka mahdollistavat sekä ammatillisen menestyksen että henkilökohtaisen hyvinvoinnin?
Kirjoituksessa viittaamamme tutkimus on osa Krista Jarnerin Master-opinnäytetyötä It’s Not Me, It’s You – Creating a Diverse, Equitable, and Inclusive Employer Brand. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.
Kuva: Shutterstock