Ostrakismos oli muinaisessa Kreikassa käytössä ollut äänestystapa, jossa yhteisön jäsenet saattoivat käytännössä mielivaltaisin perustein äänestää kenet tahansa, epämääräisesti normeihin sopimattoman jäsenensä yhteisön ulkopuolelle maanpakoon, vuosikausiksi. Edelleen ostrakismia, sosiaalista ulossulkemista, esiintyy siellä missä on ihmisiä ja yhteisöjä – niin myös työelämässä.

Tulla nähdyksi, olla olemassa

Monilla meistä on omia kokemuksia ulkopuolisuudesta työyhteisössä. Kokemukset voivat olla yksittäisiä ja ohimeneviä; tilanteita, joissa läsnäoloamme ei noteerattu tittelimme tai työrooliimme liittyvän leiman vuoksi; ”ei tuolla voi olla tähän mitään mielipidettä koska se on vain…”. Kokemukset voivat olla myös systemaattista huomiotta jättämistä, tietoista, ja joskus tiedostamatonta poissulkemista muun yhteisön toiminnasta; mielipiteiden toistuvaa sivuuttamista tai seuran kaihtamista kahvitauolla.

Myös ikä ja kokemattomuus voivat olla sosiaaliselle eristämiselle altistavia tekijöitä. Nuorta ja epävarmaa kesätyöntekijää ei tervehditä työmaalla aamuisin, häntä ei kutsuta mukaan yhteisiin kokoushetkiin tai perehdyttäminen jätetään puolitiehen ajatuksella ”samantekevää, se on täällä vain pari viikkoa”. Näistä kokemuksistaan kertoivat nuoret kesätyöntekijät hankkeessamme muutama vuosi sitten. Kokemuksilla on ehkä ollut kauaskantoistakin vaikutusta siihen, millaisena nuoret ovat mieltäneet itsensä työntekijöinä; tärkeinä ja arvokkaina vai turhina ja merkityksettöminä.

Etäiseksi muuttuva työelämä

Työ, erityisesti asiantuntijatyö,on muuttanut viime vuosina voimakkaasti muotoaan. Se on hajaantunut tietyssä paikassa ja työyhteisössä suoritettavasta työstä erilaisille digitaalisille alustoille ja kanaviin, joissa työhön liittyvät verkostot elävät monimutkaisina systeemeinä. Oman roolin ja työn merkityksen näkeminen osana muuntuvia verkostoja ei ole helppoa. Kuka huomaa, muu kuin kasvoton työajanseurantajärjestelmä, jos en aamulla kirjaudu laitteelleni? Kaipaako kukaan juuri minun seuraani työpäivän aikana? Mihin tekemiseni liittyy ja onko sillä väliä?

Tuhannet digitaaliset kontaktit eivät ole tae nähdyksi tulemisesta; päinvastoin yksinäisyys voi silloin tuntua entistä musertavammalta. Ostrakismi voi tulla myös työnantajalle kalliiksi. Sosiaalisen ulkopuolisuuden kokemus ennustaa, tuskin yllättävästi, uupumista, sairauslomia, tuottavuuden laskua ja todennäköisyyttä työntekijän irtisanoutumiselle. Kukaan ei halua kokea olevansa samantekevä.

Yhdessä yksin

Kuluva pandemiakevät on yllättäen tehnyt meistä kaikista ulkopuolisia. Monet ovat pakosta ”maanpaossa” työpaikoiltaan. Kokemusta ei voi tietysti mitenkään verrata niihin yksinäisyyden tunteisiin, joita tahallisesti työyhteisöstä eristetty voi kokea. Silti tilanteessa on paljon uutta, tuntematonta ja ahdistavaakin. Joudumme yhtäkkiä muodostamaan sosiaaliset työsuhteemme uudelleen erilaisissa kanavissa ja miettimään uusia tapoja sitoutua paitsi työhön, myös toisiimme. Miten pidämme ennestään läheiset lähellämme, niin että tulemme huomioineeksi heidät kuten ennenkin? Entä miten huolehdimme, ettei kukaan katoa tutkasta, kun työpäivästä yhtäkkiä puuttuvat kaikki kahvinkeittimelle tai tulostimelle johtavat spontaanit kohtaamiset? Miten erillään olo, pitkään jatkuessaan, muuttaa työyhteisön dynamiikkaa?

Presidentti Sauli Niinistön viesti, joka kannustaa viruksen saartamia suomalaisia henkiseen läheisyyteen, on juuri nyt hyvä nähdä pandemiaa suurempana, tärkeänä kannanottona sosiaalista ulkopuolisuutta vastaan. Voimme sen hengessä myös työpaikoilla opetella toistemme näkemistä ja huomioimista uusin tavoin; juuri nyt fyysisesti etäältä, mutta silti henkistä läheisyyttä tavoitellen.

Lähteet:

Huhtaniemi, E. 2018. Ostrakismi ja sosiaalinen kuolema. AntroBlogi.

Junttila, N. 2018. Kaiken keskellä yksin: Aikuisten yksinäisyydestä. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.

Junttila, N. 2017. Ostrakismia vai osallisuutta. Turun yliopiston blogi.

---

Anu Sipilä työskentelee Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana ja opinto-ohjaajana.