Ihminen on filosofi Jean-Paul Sartren mukaan radikaalisti vapaa. Ainoa asia, jota hän ei voi itse valita on se seikka, että hän on olemassa. Kaikessa muussa ihminen on ehdottoman vapaa, väittää Sartre. (Sartre 2006.) Väite on hätkähdyttävä edelleen, ja kasvatuksen ja koulutuksen alan edustajina meille herää kysymys tämän näkemyksen seurauksista.

Vastuu vapaudesta

Ihminen ei kuitenkaan osaa elää vapautensa kanssa, vaan kokee inhoa sen keskellä. Vapaudestaan ihminen ei voi päästä millään eroon, sillä vapaus tuo mukanaan myös ehdottoman vastuun. Oman ajattelun delegoiminen auktoriteeteille, ajattelematta ja tietoistumatta jättäminen, olosuhteiden tai toisten vastuuttaminen itseä koskevista päätöksistä on Sartrelle väärää uskoa, joka on äärimmäinen vastuuttomuuden muoto, ja siten eettisesti kestämätön valinta. (Sartre 2006.)

Kasvattajan näkökulmasta asia on ristiriitainen. Kasvattaja edustaa auktoriteetteja. Sartren näkökulmasta on vapaan ihmisen oma, mutta väärä valinta vastuuttaa muita. Tarkoittaako opettajan vastuu siis vastuun välttämistä? Opettajan roolin muuttuminen tiedon jakajasta ohjaajaksi muuttaa vastuun muotoa.

Vastuu muista

Jouduttuaan sotaan Sartren näkemys olosuhteiden vaikutuksesta ihmisen todelliseen vapauteen muuttui radikaalisti. Kun ihminen radikaalissa vapaudessaan valitsee, ei hän tee päätöksiään vain itselleen, vaan hän tekee jokaisen päätöksensä koko ihmiskunnan puolesta. Näin väittää myös Simone de Beauvoir, filosofi ja Sartren pitkäaikainen kumppani. (de Beauvoir & Ruonakoski 2011.)

Ranskalaista eksistenssifilosofian luojaparia on moitittu eksistentialismin itsekkyydestä, sen moraalisesta sattumanvaraisuudesta ja turmeltuneisuudesta. Kun ihminen kerran on radikaalisti vapaa, silloinhan hän voi tehdä juuri sitä, mikä itseä huvittaa. Todella vapaan ihmisen halu on kuitenkin itse asiassa mitä äärimmäisintä eettistä velvollisuutta. Ihminen on mahdollinen vain maailmassa, jossa on toisia. Viime kädessä ihminen on siis vapaa eettisten valintojen teon merkityksessä, muttei milloinkaan tosiasiallisesti vapaa tekemään, mitä sattuu, sillä kaikki on suhteessa toisiin. (Lehtinen 2013).

Opettajina olemme instituutioidemme edustajia, ja silloin väijyy mahdollisuus oman ajattelun delegoimisesta auktoriteeteille. Opettajina olemme kuitenkin myös radikaalisti vapaita eli äärimmäisen vastuullisia itsenäisiä toimijoita.

Opettajan uuden vuoden lupaus

Mitäpä jos vastuullisena itsenäisenä opettajana tänä vuonna lupaisimmekin Toiselle olla vapaa sartrelais-beauvoirilaisella tavalla? Tarkoittaisiko se kasvatuksen ja koulutuksen näkökulmasta, että

• kohtelisimme toisten vapautta yhtä arvokkaana kuin omaamme riippumatta siitä, kuinka erilaisia he kanssamme ovat?
• opettaisimme tämän omin esimerkein niille Toisille, joiden kasvatuksesta ja koulutuksesta olemme vastuussa?
• sallisimme heidän omalta osaltaan kasvaa ja elää vapaiksi kuvittelematta, että me ainoina tietäisimme totuuden tästä ja tulevasta, ja siitä, millaisiksi heidän tulee kasvaa, ja miten heidän tulee elää?
• käyttäisimme vastuullista vapauttamme ohjaamalla oppimista kohti opiskelijan kasvavaa vapautta ja vastuuta?
• emme sysäisi vastuuta omasta ajattelustamme edes Jean-Paulin ja Simonen kaltaisille viisauden rakastaja-auktoriteeteille?
• emme vetoasi menneeseen rakentaessamme kestävää tulevaa?

Valinta on opettajan, tänä uutena vuonna ja joka päivä.

Vapauden taakka

Miten käytännössä voisimme opettajana tällaisen lupauksen pitää? Vilpittömällä pyrkimyksellä etsiä yhteyttä Toisiin kuunnellakseen ja ymmärtääkseen, mitä vapaus heille on ja voisi olla.

Kun tosissaan lupaa Toiselle pyrkivänsä olemaan niin vapaa kuin suinkin kykenee, ja sallivansa Toiselle tämän tismalleen saman vapauden äärimmäisimmät mitat, tullaan kaikkein lähimmäksi sellaista, mitä voi kutsua eettiseksi elämäksi. Tai jos emme sittenkään lupaisikaan yhtään mitään? Jos pysyttelisimme vapaana lupauksista ja sen sijaan olisimme valmiina joka päivä opiskelijoiden kanssa kantamaan absoluuttisen, radikaalin vastuumme kussakin eteen tulevassa tilanteessa, joissa oppiminen ja ihmiseksi kasvaminen tapahtuu.

Editointi: Marianne Wegmüller

Kuva: Shutterstock