Kun pohdimme ohjauksellisia ja pedagogisia tilanteita dialogisuuden kannalta, on muutama perusasia, jotka pitää muistaa. Nämä voivat olla itsestäänselvyyksiä, mutta ne voi myös kovin helposti arkisen työn kiireissä unohtaa. Ja toisaalta juuri nämä itsestäänselvyydet voivat olla vaikuttavan ohjauksen ja pedagogiikan tukipuita.

Kun kirjoitan ”dialoginen”, kirjoitan tilanteista, joissa ihmiset ovat tavalla tai toisella muuttavassa ja muuttuvassa suhteessa. Muuttava suhde voi tapahtua keskustelussa, mutta myös paljossa muussa. Se tapahtuu aika usein ihmisten kesken, mutta ehkä se voi tapahtua myös muuten. Ainakin siihen sotkeutuu paljon muutakin kuin ihmisiä. Myös keskusteluna tapahtuva dialogi edellyttää paljon muuta kuin puhetta (olemme esimerkiksi kehollisia jossakin).

Kun kirjoitan dialogista, en kirjoita tilanteista, joissa ollaan ymmärtävinään toista ja pönkitetään toinen toisensa ajattelua jonkin samana pysyvän äärellä. Kirjoitan tilanteista, joissa aidosti toivotaan uudenlaisia tapoja ajatella ja toimia. Dialoginen tilanne avaa uusia mahdollisuuksia kaikille siihen osallistuville. Myös tilanne ja suhde ovat aina muuttuvia.

Toisaalta, kuten Bahtin toteaa, ”kun dialogi loppuu, kaikki loppuu” (Bakhtin, s 252). Kirjoituksessani oletan dialogin olemisen perusedellytyksenä. Paradoksaalista on, että ihmisinä voimme hukata olemisen perusedellytyksen. Jotenkin ikään kuin lakkaamme olemasta; unohdamme, että olemme aina vasta tulossa.

Perusasioita dialogiselle tilanteelle

Ensimmäinen dialogisen tilanteen perusasia on fyysinen tila ja se, mitä sillä tehdään. Usein seinät ovat ne, mitkä ovat. Silti tilaa voidaan järjestellä. Esimerkiksi istumisen tavat ja istumisen ryhmittelyt voidaan varsin usein rakentaa, seinistä huolimatta. Toki vaikuttavia tekijöitä ovat myös ne, millaiset istuimet, pöydät, tietokoneet ja muut välineet ovat käytössä. Jos säädökset sallivat, voi toki jättää rakennetun tilan ja mennä metsään. Ylipäätään, jotta dialogi on mahdollista, pitää tutkia fyysistä tilaa ja sen mahdollisuuksia myös yhdessä osallisten kanssa.

Toinen perusasia on aika. Otamme aina ajasta jonkin tilan ja pohdimme, miten sitä käytetään. Pohdimme myös, miten aikaa jaetaan toisten kanssa. Näin siis meillä on käsissämme ensinnäkin kesto, ajan pituus. Mutta myös rytmi: kuka puhuu, kuka kuuntelee, miten ulkoisen ja sisäisen dialogin vaihtelua autetaan, millaisia vuorojen vaihtoja tapahtuu ja miten vuorojen vaihtoja tuetaan. Toisaalta joudumme pohtimaan myös toistuvuutta; esimerkiksi kuinka usein tapaamisia järjestetään. Aika ja sen mahdollisuudet pitäisi tutkia yhdessä osallisten kanssa.

Kolmas perusasia on sosiaalinen tila, jossa osallisuus ja turvallinen yhdessäolo toteutetaan. Tällöin kysymme sitä, miten erilaisia osallisuuden kokemuksia mahdollistetaan yhdessä toisten kanssa. Samoin kysymme, miten luomme turvallisuuden tunnetta. Osallisuuden kokemus ja turvallisuuden tunne ovat perusasioita muutosta mahdollistavalle dialogille. Tilanteen ohjaajalta tai kokoon kutsujalta tämä edellyttää aktiivisuutta; esimerkiksi ketä kutsutaan ja millaisilla säännöillä tilanteessa ollaan. Näitä asioita tulee yhdessä osallisten kanssa tutkia ja tiedostaa.

Neljäs perusasia on mentaalinen tila. Mentaalisen tilan pitäisi perustua avoimuudelle ja empatialle. Avoimuus ja empatia ovat vaikuttavuuden peruselementtejä. Näitä perustaa eron kunnioitus: emme ole samaa ja toinen on aina enemmän kuin voin ymmärtää. Kysymme siis, miten juuri nyt voimme tukea avoimuutta ja miten voimme säilyttää uteliaisuutemme? Miten juuri nyt, tässä näiden ihmisten kanssa, voimme ilmaista empatiaa ja tukea empatian ilmaisemista? Sekä avoimuuden että empatian ilmiöitä tulee yhdessä tutkia ja tukea.

Viides perusasia on diskursiivinen tila, jossa kuuleminen ja kuulluksi tuleminen voivat olla mahdollisia. Diskursiivinen tila viittaa siihen, miten yhdessä tutkimme sanoja ja ilmauksia, jotta tulisimme löytämään, mitä edes itse ajattelemme. Ja miten yhdessä etsimme sanoja ja ilmauksia, joissa kuuleminen ja toisin ilmaiseminen voisi tapahtua. Diskursiivisen tilan tutkiminen on jo hyvin konkreettista muutostyötä, koska siinä etsimme käsillä olevan asian uusia, positiivista muutosta mahdollistavia ilmaisemisen tapoja. Se on näin välttämättä moniääninen. Tämä kytkeytyy reflektiiviseen työhön, jota kohdistamme hetkeemme: tutkimme yhdessä esimerkiksi sitä, miten juuri puhuimme ja miten ehkä haluamme puhua. Ehkä muodostamme ja kuulemme ensimmäistä kertaa sen, mitä ja miten ajattelemme.

Dialogin mahdollisuuksien tutkiminen

Kun etsimme dialogisia ja muutosta luovia tiloja, huomaan koko ajan toistavani yhtä ilmaisua. Se on ”tutkiminen”. Jos haluamme dialogisia ja muutosta luovia tiloja, jos haluamme tietoisemmin auttaa muutosta ja vaikuttavuutta työhömme, meidän on syytä yhdessä osallisten kanssa tutkia, miten nuo edellä kuvatut eri näkökulmat ovat tukemassa dialogia ja muutostyötämme. Tämä tutkiminen on jo itsessään vahva ohjauksellinen ja muutosta tukeva väline.

Kun kirjoitan tässä sanan ”tutkiminen”, en viittaa tieteellisen asiantuntijan tekemään työhön. Viittaan työhön, jota tekee ohjaustyöhön ja pedagogiikkaan eettisesti korkeatasoisesti suhtautuva asiantuntija. En kuitenkaan kiistä tieteen tärkeyttä ja merkitystä.

Tieteen tekeminen ja tieteen tekemisen tulokset voivat avata mahdollisuuksia myös ohjaustyön ja pedagogiikan käytännöissä. Muistutan kuitenkin tutkivan työotteen ja dialogisuuden hyvin arkisista mahdollisuuksista. Kun tunnustamme, että emme tiedä toista ennalta ja kun tiedostamme toisen kohtaamisen perusedellytyksiä, meillä on mahdollisuus aloittaa tutkiminen, yhdessä toisen kanssa.

Voimme siis yhdessä kysyä, auttavatko kohtaamisemme perusasiat sekä toisen että yhteisen tilanteemme muutosta? Ensin tietenkin kysymme asiakkaan muutosta. Mutta kun kysymme muutoksen perustekijöitä, asiakastyön tekijöinä meidän pitää uskaltaa kysyä myös oman muutoksemme mahdollisuuksien perään. Aina on se vaara, että minun muuttumattomuuteni onkin toisen muutoksen este. Ja minun muuttumattomuuteni saattaa nojata kohtaamistilanteen perusasioille, joihin olen niin syvästi tykästynyt.

Toki aina kuitenkin ensin ja lopuksi kysymme, miten kohtaamistilanteen perusasiat ovat asiakkaalle ja miten niiden avulla luomme dialogia ja mahdollistamme asiakkaamme muutosta. Valitettavasti tieteellinenkään tutkimus ei ole löytänyt muutoskonetta, jonka käynnistämällä kaikki lutviutuisi ja vaikutuksia alkaisi vain syntyä. Siksi aina on tutkittava perusasioita, tässä ja nyt.

LÄHTEET

Arnkil, T. 2019. Co-generating dialogical spaces: challenges for open and anticipation dialogues and dialogical practices in general. International journal of collaborative-dialogic practices, 9(1), 2019: 37-50.

Bahtin, M.1999. Problems of Dostoevsky’s poetics, University of Minnesota.