Meitä suomalaisia on väitetty urheiluhulluiksi, mutta itse asiassa olemmekin hulluina tieteeseen. Näin on, jos on uskominen tiedebarometria, johon vastasi yli kaksituhatta suomalaista. Suomalaiset pitävät täällä tehtyä tiedettä laadukkaana ja kansainvälisesti korkeatasoisena, ja uskomme sen pystyvän vastaamaan moniin aikamme ongelmiin.

Tämä on mieluisaa luettavaa kaikille tieteentekijöille ja tieteestä viestiville. Näin viestinnän ammattilaisen näkökulmasta erityisen ilahduttavaa on myös se, että tieteestä ja tutkimuksesta halutaan kuulla lisää. Peräti kolme neljästä vastaajasta toivoo median kertovan enemmän tiedejuttuja.

Tutkitulla tiedolla on siis paikkansa. Monimutkaistuvassa maailmassa tuntuu hyvältä, että on jokin taho, johon voi luottaa. Se samainen taho voi tarjota selityksiä sille, miksi nykyinen elämämme on tällaista ja miten tästä mennään eteenpäin. Perusteluja, järjestystä, ylipäänsä jotain tolkkua.

Ammattikorkeakoulussa tutkimustuloksista viestiminen on osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tekee meidän olemassaoloamme näkyväksi ja konkretisoi esimerkiksi yrityksille, millaista tutkimusta meillä tehdään ja mitä sen avulla voidaan saavuttaa. Uusimmasta tiedosta kertominen mahdollistaa jatkuvan oppimisen.

Tutkittu tieto tulee eläväksi, kun se viedään kaikkien ulottuville

Barometrin perusteella yleisö vaikuttaa olevan kovin vastaanottavaista ja luottavaista, mitä tulee tutkittuun tietoon. Mutta miten viestimme tutkimustuloksista yleisölle? Tulokset tulee tehdä yleistajuisiksi, jotta tutkijankammiossa tuotettu tieto kiirii asiantuntijayhteisöä laajemmalle. Näin tieteellinen tieto tulee osaksi ihmisten arkea ja muuttaa sitä. Parhaimmillaan se parantaa maailmaa.

Tieteen yleistajuistaminen ei ole tieteen tulosten yksinkertaistamista. Se on olennaisen löytämistä, sen kiteyttämistä ja sen viemistä sellaiseen muotoon, että se kiinnostaa yleisöä ja tekee heihin vaikutuksen. Sen on oltava yhtä eettistä kuin tieteen tekemisen muutoinkin: omia tutkimustuloksia ei liioitella eikä vääristellä, vaikka suurempi julkisuus houkuttelisikin.

Tieteentekijä ei välttämättä ole paras asiantuntija siinä, miten omasta tutkimusaiheesta on tarkoituksenmukaista kertoa. Siksi omasta tutkimuksesta kertomiseen eri kanavissa erilaisille yleisöille on hyvä suhtautua nöyrästi. Sitä voi opetella, siinä voi kehittyä, ja muilla voi olla annettavana arvokasta palautetta. Jos malttaa keskittyä kehittämään omaa osaamistaan viestijänä, palkinto voi olla arvaamattoman iso.