Kun tekee ihmisten kanssa töitä, toimii ohjaajana tai pedagogina, pitää olla apuvälinelaatikko, jonka kaivaa esiin, kun elo käy vaikeaksi. Itselläni se on Martin Heideggerin kirjan Oleminen ja aika sivut 184-191.

Tässä kohdassa on lupa olla hiukan hämmentynyt. Heidegger ”tunnetaan” kielellisesti melko hankalana. Miten tässä olisi minkäänlaisia aineksia ohjaajan hätäapuun?

Yllytän ohjaustyön ja opetustyön ammattilaisia tutustumaan noihin noin seitsemään täyteen sivuun. Niistä avautuu ohjaustyössä olemisen perustus, suhde asiakkaan olemiseen ja toisaalta ohjaajan suhde itseensä. Ehkä niistä avautuu asiakaslähtöisen, asiakasorientoituneen työskentelyn perusta. Tutustutaanpa.

Ymmärtämisen vire

Kun olen siinä asiakkaani kanssa, olen jossakin vireessä. Samoin asiakkaani on jossakin vireessä. Näin on aina. Ja koska olemme vireessä, olemme aina jo jotenkin maailmassa olemisen ymmärtäneinä.

Seuraava asia onkin se, miten kaksi vireissä olevaa saadaan soittamaan jotenkin samassa sävellajissa? Tai onko se edes välttämätöntä, onhan meillä myös atonaalista musiikkia? Kun nämä kysymykset on esitetty, ohjaaja tietää kysyä asiakkaan virettä ja musiikillisen harmonian tarvetta. Aina harmoniaan ei ole tarvetta. Ja silti voi tapahtua muutosta, jota voi kutsua myös oppimiseksi.

Apuvälinelaatikon ensimmäinen työkalu on viritysmittari ja -kampi. Se on kysymys, joka kysyy virettä ja vireen tarvetta. Voihan olla, että ainoastaan ohjaajalla on virittämisen tarvetta.

Olemismahdollisuuksiin

Kun sitten olemme siinä vireisinä, meillä on mahdollisuudet juuri vireidemme myötä. Ohjaajina olemme vastuussa tilanteessa, kuuntelemme toisen vireen esittämän kysymyksen, joka kysyy sitä, mitä nyt täytyy?

Ihmisen vire sisältää ihmisen olemismahdollisuudet. Jotta olemismahdollisuuksia pystyy avartamaan, täytyy tutkia virettä. Vireellä on myös toinen ilmaisu, ”lähikehityksen vyöhyke”. Ohjaajana kysyn tilanteessa, mikä nyt on mahdollista, tällä lähikehityksen vyöhykkeellä, jolle yhdessä olemme astuneet?

Koska toimin ohjaajana, en voi ajatella, että vastuu olisi vain toisella tai että lähikehityksen vyöhyke olisi vain toisen. Olemismahdollisuus ei ole omistus, vaan se on suuntautuneisuutta maailmaan, juuri nyt suuntautuneisuutta siinä tilanteessa, jossa olemme yhdessä.

Apuvälinelaatikon toinen työkalu onkin kysymys siitä, missä me nyt olemme ja minne meidän on näillä ehdoilla mahdollista päästä, siinä aikarajassa, joka on juuri nyt annettu ja toisaalta siinä aikarajassa, joka avautuu tästä hetkestä ulos? Realisoimme ja fantasioimme samalla kertaa, tulemme tietoisiksi rajoista, löydämme uusia mahdollisuuksia.

Yhdessä ymmärtämään ymmärtämistä

Ohjaustilanteessa on kaksi virittynyttä, olemismahdollisuuksiltaan jonkinlaista ihmistä. Kun olemme auttamassa toisen muutosta, joka voi saada myös nimen ”oppiminen”, ohjaajina olemme suuremmassa vastuussa tilanteen auttavasta luonteesta.

Koska olen ohjaajajana vastuussa, minun tehtäväni on auttaa ymmärtämisen ymmärtämistä. Tämä siksi, että ymmärtäminen voi olla sopivaa, käyttökelpoista tai jopa vahingollista. Seuraava kysymys onkin se, missä määrin ohjattavan ymmärtämisen ymmärtäminen on valmis omaan luonnosmaisuuteensa ja missä määrin se on absoluutti? Kun kysymyksen esittää näin, se täytyy heittää myös takaisin: missä määrin ohjaajan ymmärtämisen ymmärtäminen on luonnosmaista ja missä määrin se on absoluutti?

Kun tutkimme muutoksen ja oppimisen mahdollisuuksia, luonnosmaisuus lienee hyvä lähtökohta. Jos asetumme absoluuttisesti joksikin, jos ymmärtämisemme on mielestämme ymmärtänyt täydellisesti – alamme rajaamaan olemiskykymme liikkumatilaa.

Kolmas työkalu apuvälinelaatikossa onkin rohkea, avoin kysymyksen alle asettaminen. Ohjaajan velvollisuus on kysyä toisen näkemyksiä, ei kyseenalaistaen, koska se on kieltävää, vaan kysyen, koska se ei sisällä kieltoa, vaan ainoastaan tietämättömyyden.

Avoin kysymys ei kuitenkaan vielä sellaisenaan ole ohjaajan työkalua. Ohjaajan työkalu muodostuu vasta siinä, miten ohjaaja reagoi toisen vastaukseen. Vasta tämä paljastaa avoimen kysymyksen avoimuuden.

Tulkinnoista uudelleen tulkintoihin

Ymmärtämisen uudelleen kehkeytymistä sulkee tulkitseminen. Kun tulkitsemme, pysäytämme olemismahdollisuuksia. Pysäyttämättä ei voi olla. Mutta samalla pitää huomata, että pysähdykset ovat väliaikaisia.

Kun ohjaajana reagoin siihen, miten toinen tulkitsee, miten toinen on ymmärtänyt, miten siis toinen pysäyttää – arvotan. Suuri kysymys minulle ohjaajana ja opettajana on se, osaanko arvottaa validoiden toisen pysäytystä, osaanko asettaa sen jonkin vaiheen, jonkin hetken pysäytykseksi? Vai toisaalta, kuvittelenko sen absoluutiksi tai taas toisaalta, näenkö jo valmiiksi oikeat seuraavat suunnat?

Työkaluna avoin kysymyksen alle asettaminen vaatii työkalua rinnalleen. Neljäs työkalu tukee avointa kysymystä, se tukee reaktion syntymistä, koska se kysyy aivan uutta tulkintaa.

Neljäs työkalu on ohjaajan tulevaisuussuuntimien täydellinen avoimuus. Jos en voi tietää ihmisen tähän tulemisen ja tässä olemisen perusteita – vielä vähemmän voin tietää hänen tulevaisuuttaan.

Survival kit

Joskus, kun on heikompi hetki ohjaustyön moninaisten kenttien äärellä, jos jopa sattuisi olemaan niin, että asiakas ja asiakkaan touhut harmittavat, palaan survival kittini työkaluihin.

Muistutan itseäni siitä, mikä olikaan olennaista ja millaista olikaan olla ihmisolento, ilman, että on ohjaaja ja että on myös ohjaaja:

• viritysmittari ja -kampi vireyksien tutkimiseen,
• olemismahdollisuuksien tutkiva realisointi ja fantasiointi,
• avoin kysymyksen alle asettaminen vastauksen herättämän tunteen tutkimisena,
• tutkiva pidättäytyminen tietämästä toisen tulevaisuudesta yhtään mitään.

Saatat huomata, että jokaisen työkalun kohdalla on muodossa tai toisessa ilmaisu ”tutkiminen”. Kun tutkiminen asettuu ohjaustyöhön, se on yhdessä tutkimista. Survival kit toimii myös ohjaustilanteessa.

Kun sitten survival kitilläni koetan päästä takaisin kiinni todellisuuteen, harmitusteni vallassa, eräänlaisen vireeni puremana, tällöinkin tutkiminen on yhdessä tutkimista. Yksi aspekti minussa koettaa saada jotakin toista aspektia rauhoittumaan ja palaamaan ohjaustyön realiteetteihin.