Tekoälyä hyödyntävät chattibotit, ChatGPT etunenässä, ovat olleet viime kuukausina niin uutismedioita kuin työpaikkojen keskustelua aktivoinut aihe. En varmasti ole ainoa, joka on saanut ihmetellä yhtä lailla tietokoneen älykkyyttä kuin paikoittaista älyttömyyttäkin. Kokemus on ollut vaikuttava ottaen huomioon, että keskustelukumppanina ei ole ollut ihminen, vaan kielimalli.

Uskoisin, että moni on nähnyt historian sivun kääntyvän. Vuosikymmenten kehitystyön jälkeen alamme viimein keskustella koneen kanssa niin, että saatamme jopa unohtaa keskustelukumppanin olevan vain kone. Bill Gates vertasi jo ChatGPT:n kaltaisen keskustelevan botin merkitystä internetin keksimiseen.

Kun tulevaisuus muuttuu todeksi

Moni opetusalalla työskentelevä ChatGPT:tä ensimmäisen kerran kokeillessaan on luultavasti oivaltanut, että jotain hyvin perustavanlaatuista on nyt muuttumassa myös omassa ja oman alan toiminnassa. Ainakin itselleni ensimmäinen dialogi botin kanssa konkretisoi sitä perin käsitteellistä keskustelua, mitä uuden teknologian mahdollisuuksista ja vaikutuksista oli käyty. Botin kanssa keskustellessa pala tulevaisuutta muuttui sekunneissa todeksi.

Osa koulutuksenjärjestäjistä otti nopeasti kantaa GPT-tekoälyn käyttöön opiskelussa. Lisäksi on koottu työryhmiä miettimään, miten teknologiatulokkaan kanssa pitäisi toimia.

Opetustoiminnan kannalta yksi keskeinen näkökulma liittyy kirjalliseen tuottamiseen. Jotakuinkin kaikilla aloilla on tapana kirjoittaa. Korkeakoulututkinnot useimmiten myös huipentuvat kirjallisiin tutkielmiin. Miten toimia nyt, kun botti voi tuottaa valmiin ja hyvin uskottavan tekstin muutamien sille annettujen avainsanojen, tyylillisten toiveiden ja pituusvaatimusten pohjalta?

Opetuksen yksityisalue

Uusien teknologioiden hyödyntäminen opetuksessa on koulutustoiminnan arkea. Siinä ei ole itsessään mitään ihmeellistä. Tällä kertaa teknologia kuitenkin onnistui kyseenalaistamaan toimialamme perustavanlaatuisia käytäntöjä. ChatGPT tuli opetustoiminnan yksityisalueelle.

Osaamisen arviointi ja todentaminen ovat elimellinen osa opetustyötä. Arvioinnin tulokset siirtyvät sittemmin tutkintotodistuksiin. Todistuksilla on arvoa ainoastaan, jos ne kertovat todellisesta osaamisesta. Kyse on hyvin keskeisestä koulutusinstituutioiden olemassaoloa oikeuttavasta tekijästä.

Kirjallinen tuottaminen on ollut vuosisatoja arviointitoiminnan keskiössä. Tehtävämme ei kuitenkaan ole validoida bottien osaamista. Tuleeko siis monen arkeen kiinteästi kuuluva esseeformaatti yhtäkkiä tekoälyn myötä tiensä päähän? Moni on varmaan jo näin ajatellut.

Meidän vai opiskelijoiden tulevaisuus?

Lopulta työssämme on kyse oppimisesta ja sen tukemisesta. Toivon, että kukaan niin meillä kuin muissakaan oppilaitoksissa opiskeleva ei tee opintoja opettajia tai järjestelmää, vaan itseä ja omaa tulevaisuutta varten.

Uskon, että aina löytyy keinoja huijata systeemiä: mennä sieltä, mistä aita on matalin, keplotella itsensä kurssien läpi tai hankkia parempia arvosanoja kuin todellisuudessa ansaitsee. Teknologia tarjoaa siihen välineitä.

Opiskelijat kuitenkin elävät ja tulevat elämään osaamisesta. Huijauksilla on tapana paljastua, viimeistään silloin kun omaa palkkanauhaa vastaan täytyy tuottaa aitoa arvoa. Jonkun livahtaessa järjestelmän läpi saattaa kouluttaja kokea jonkinlaisen arvovaltatappion. Todellinen häviäjä on kuitenkin osaaja itse.

Esseen mielekkyys arvioinnin kohteena saattaa jonkun silmissä murentua, mutta sen arvo oppimisen mahdollistajana ei muutu miksikään. Ehkä jopa päinvastoin. Parhaimmillaan tekoäly voi luoda olosuhteet entistä moniulotteisemmalle tai luovemmalle kirjalliselle työskentelylle. Ennen kaikkea kone kirjoittaa hyvin laadukasta tekstiä, mutta toisen puolesta se ei osaa ajatella.

Klassisen viisauden mukaan kaikki asiat tehdään aina kahdesti: ensin ajatusten, sitten tekojen tasolla. Kirjoittaminen on yksi parhaista tavoista kehittää ajattelua. Parhaat osaajat ovat parhaita siksi, että he osaavat myös ajatella.

Kauan eläköön essee!