Aiemman tutkimustiedon hyödyntäminen ja tarkat lähdemerkinnät kuuluvat tieteellisen kirjoittamisen lajityyppiin. Myös monet ammatilliset julkaisut lähteistetään samojen periaatteiden mukaisesti: kirjoittaja poimii lähdeteksteistään oleellisen tiedon omaan tekstiinsä  ja ilmoittaa lainauksensa yhteydessä lähteensä tarkasti, selkeästi ja luotettavasti. Tavoitteena on, että viitteen ja lähdeluettelomerkinnän perusteella lukijalla on mahdollisuus tarkastaa, onko tällainen lähde olemassa ja sanotaanko siinä todella se, mitä kirjoittaja väittää. 

Korkeakoulumaailmassa käytössä on useita vakiintuneita viittaustyylejä Harvardista APAan (American Psychological Association), Chigagosta Vancouveriin, kuten myös niiden organisaatio- ja jopa tutkinto-ohjelmakohtaisia versioita, joten yhden viiteapparaatin tunteminen ei riitä. Ja jotta asia ei olisi yksinkertainen, viittaustyylit voivat päivittyä. Esimerkiksi APAn viimeisin versio on 7, joka on monilta osin erilainen kuin edeltäjänsä. Jotkin julkaisut ilmoittavat käyttävänsä vielä edellistä versiota, osa ei mainitse versionumeroa ollenkaan.

Viittausjärjestelmien tekninen hallinta on kuitenkin vain osa oikeaoppiseen viittaamiseen tarvittavasta osaamisesta. Onkin hyvä ottaa huomioon, että esimerkiksi plagioinnin tunnistusohjelmassa opinnäytetyövaiheessa ilmenevät viittausvirheet eivät välttämättä kerro halusta kahmia ansaitsematonta kunniaa muiden kustannuksella – vaan silkasta harjaantumattomuudesta. 

Lähteiden käyttämisessä on kyse tiedon rakentumisen tavasta, uskottavuudesta ja vakuuttavuudesta. Lähdeluettelo väistämättä valottaa asiantuntijatekstin tiedollista perustaa, josta kirjoittajan argumentaatio ponnistaa. Tieteellinen teksti on moniääninen, mutta joka ainoa teoria, tilastofakta ja pieni tiedonjyvänen paljastaa siinä alkuperänsä: kuka puhuu, kuka tämän on todennut, missä ja milloin? Tämä oivallus on avain lähdeviitteiden käyttöön.

Lähteiden käyttäminen on taito, jota korkeakouluopiskelijoilta edellytetään. Monasti lähteiden hyödyntämisen ja viittaustekniikan oletetaan olevan hallussa jo lähtökohtaisesti. Taito ei kuitenkaan synny itsekseen vaan vaatii aikaa ja harjoittelua. Pidämmekin tärkeänä, että asiaan perehdytään opinnoissa syvällisesti. Hyvä tavoite opiskelijan kannalta olisi, että tekniikka pitkälti automatisoituisi eikä jokaista yksityiskohtaa tarvitsisi aina tarkistaa. Tämä vaatii ohjausta ja aikaa. Nopeasti huikattu neuvo “Katso kirjallisen työn ohjeesta!” ei auta opiskelijaa, jos tämä ei ole sisäistänyt lähteiden hyödyntämisen periaatteita ja ylipäätään sen merkitystä asiantuntijatiedon kannalta.

Tärkeä osa osaamisen kehittymistä on harjaantuminen myös tieteellisen tekstin lukijana. Tyypillistä opiskelijoiden polulla on, että opintojen alkuvaiheessa viitteistetyn tekstin lukeminen koetaan hankalaksi, kun tottumaton silmä ikään kuin takertuu jokaiseen lähdeviitteeseen, mutta että opintojen loppupuolella raskaastikin viitteistettyä tekstiä pystyy jo lukemaan sujuvasti. Kun opiskelija kehittyy asiantuntijatiedon käyttäjänä, hän tosiasiallisesti alkaa kaivata lukemaltaan tarkkoja, luotettavia lähdemerkintöjä.