Haaga-Helian ammatillisessa opettaja-, erityisopettaja- ja opinto-ohjaajakoulutuksessa käytämme yhtenä oppimisen ja osaamisen kehittymisen ohjausmuotona vertaisryhmiä, opiskelijoiden noin 4–6 hengen pienryhmiä. Kutsun tätä tässä blogissa ”vertaisryhmäpedagogiikaksi”. Jatkossa, kun puhun ”opiskelijoista”, puhun mainituissa koulutuksissa opiskelevista henkilöistä. Kirjoitukseni perustuu opettajankouluttajiemme kehittämisfoorumin, Ajatushautomon, keskustelussa esiin nousseisiin näkökulmiin, joiden kautta vertaisryhmäpedagogiikan iloja ja haasteita voi arvioida.

On päivänselvää, että kaikissa pedagogisissa toimintamuodoissa on aina ilon kukkuloita, mutta myös murheen laaksoja. Tämä on itsestäänselvyys, joka yllyttää jatkuvaan pedagogisen toiminnan tutkimiseen ja kehittämiseen. Valmista ei onneksi tule koskaan, koska jokaisessa oppimisen hetkessä olemme jotenkin uusia. Tämä voisi olla yksi vertaisryhmäpedagogiikankin oppimisfilosofinen peruste.

Vertaisryhmien muodostamisen monet tavat

Paljon olemme pohtineet sitä, miten ja missä vaiheessa opintoja vertaisryhmät tulee muodostaa. Olemme kokeilleet opiskelijoiden itsensä muodostamia ryhmiä, olemme kokeilleet opettajien muodostamia ryhmiä, olemme laittaneet ryhmiä kasaan aakkosjärjestyksen mukaisesti. Olemme laittaneet vertaisryhmiä kasaan opintojen aloituspäivissä toukokuussa, mutta myös vasta elokuussa, ensimmäisillä syksyn kontaktipäivillä. Kaikesta on ollut hyviä kokemuksia – ja kaikessa olemme myös havainneet kehittämisen tarpeita.

Käymme jatkuvaa keskustelua siitä, missä määrin ryhmien muodostaminen tukee opiskelijoiden toimijuutta ja missä määrin opettajien tulee ohjata ja määrittää ryhmien muodostamista. On mahdollista ajatella, että opiskelijoiden toimijuutta voi tukea se, jos opiskelijat itse muodostavat ryhmät. Olemme kuitenkin huomanneet myös, että usean kymmenen – tai vaikka vain kahdenkymmenen – opiskelijan porukassa opiskelijoiden turvallisuuskokemus voi vaikuttaa toimijuuteen hyvinkin vahvasti. Ryhmien muodostaminen voi olla hyvin vaativa tilanne opiskelijoille.

Ryhmien muodostamisen tilanteissa tapahtuu monenlaisia sosiaalisia ilmiöitä, joissa yksilöt toteuttavat itseään ja jotka antavat ainesta oppimisen ohjaamisen tutkimiselle. Olemme huomanneet, että kaikilla ryhmien muodostamisen tavoilla voi syntyä sisäisesti, henkilösuhteiltaan ja aktiivisuudeltaan hyvinkin toimivia vertaisryhmiä – ja myös osin toimimattomia vertaisryhmiä. Kuitenkin kaikki vertaisryhmät antavat opiskelijoillemme mahdollisuuksia tutkia oppimisen ohjaamista ja myös itseään oppijoina.

Totuutta ryhmän muodostamisesta on kovin vaikea löytää. Turvallisuuden tunteen kokeminen ja auttaminen ryhmien muodostamisessa voi ehkä olla yksi totuus. Miten se ihmisten moninaisuudessa tehdään, tätä tutkimme ja kokeilemme aina uudelleen.

Monialaisuus vertaisryhmissä

Kun muodostamme vertaisryhmät, ne pyritään tekemään mahdollisimman monialaisiksi. Monialaisuus tarkoittaa tässä sitä, että esimerkiksi tekniikan, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan ja kulttuurin koulutusalojen edustajat ovat samassa vertaisryhmässä eivätkä muodosta alakohtaisia vertaisryhmiä. Tämäkin herättää opintojen alussa monenlaisia ajatuksia ja tunteita opiskelijoissamme.

Opiskelijapalautteiden perusteella voi sanoa vertaisryhmien monialaisuuden olevan pääosin vahvuus. Tällainen melko helppo pääsy tutustumaan itselle aivan outoihin todellisuuksiin luo jopa yllätyksellisiä oppimisen mahdollisuuksia. On selvää, että opiskelijamme ajoittain joutuvat melko paljon ponnistelemaan erilaisten kielimaailmojen ja ajattelujärjestysten kanssa. Yksi uusi kielimaailma voi olla jo oppimisen ja pedagogiikan kieli. Ja sitten eri alojen perinteet ja puhunnat tulevat opetus- ja ohjausmaailmaan mukaan. Jo opettajaopintojen aikana onkin syytä käydä keskustelua eri kielimaailmojen kanssa. Tämä luo lisää oppimisen mahdollisuuksia.

Vertaisryhmän kanto ja kesto

On selvää, että opiskelijan opinnot tähtäävät aina yksilökohtaiseen todistukseen opintojen suorittamisesta. Siksi yksilökohtaisuus ei koskaan voi kadota, vaikka miten paljon vertaisryhmiä haluaisimmekin opintojen toteuttamisessa suosia. Tämän vuoksi yksi jatkuvasti tutkittava ilmiö on yksilö- ja vertaisryhmäprosessin välinen raja. Koko ajan tutkimme, miten opintojen henkilökohtaistaminen ja vertaisuus opinnoissa limitetään ja lomitetaan. Kukaan ei tietenkään ole opettajana – saati oppivana ihmisolentona – yksin. Joskus yksin olemisen toiveita ilmenee. Näitä toiveita yhdessä tutkimme.

Samoin jatkuvasti tutkimme sitä, missä määrin esimerkiksi lähikontaktipäivillä ja niiden välillä käytämme yksilö-, vertaisryhmä- tai sekaryhmätyöskentelyä. Varsin tyypillistä toteutuksillemme on se, että välitehtäviä tehdään joko yksiöinä tai vertaisryhminä. Lähikontaktissa sitten taas tutkimme tuotoksia sekoitetuissa ryhmissä. Näin myös mahdollistamme laajempaa verkostoitumista opiskelijoiden kesken.

Vertaisryhmät ja ihmisten kemioiden metafora

Kovin usein kuulemme puhetta ihmisten ”kemioista”. Erityisesti vertaisryhmät ovat opettajankoulutuksessa kohtia, joissa kemiat voivat tulla esiin. Huomaamme toisinaan, että ihmiset, jotka tulevat opintoihin, hakevat mahdollisimman helposti yhteensopivia kemiallisia yhdisteitä. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, jotta opintoprosessi olisi mahdollisimman leppoisa ja yksinkertainen; ymmärrämme, että ihmisillä on myös muu elämä kuin opinnot ja aika on rajallista. Opiskelijamme saavat tarkasti pohtia energiankäyttöään.

Jos sitten ajattelemme opettajankoulutuksen tuottamia osaamisia – ehkä voisi ajatella myös niin, että erityisesti kemiallisesti hankalat tilanteet voisivat olla niitä kaikkein opettavimpia? Lienee niin, että töissä emme voi valita työtovereitamme. Esimerkiksi jos toteutamme yhteisopettajuutta ja -ohjaajuutta, emme voi valita vain niitä henkilöitä, joiden kanssa sovimme kemiallisesti erinomaisesti yhteen. Opettajankoulutus voi olla paikka tutkia sitä, miten toimimme, kun kemiat eivät ihan natsaa – ja silti on tehtävä tuottavaa yhteistyötä.

Arviointi ensimmäisenä pedagogiikkana

Jos uskomme, että arviointi on ensimmäistä pedagogiikkaa – arviointia teemme opetusalan töissä aina ja jatkuvasti – emme tätä aspektia unohda vertaisryhmätoiminnastakaan. Kokeilemme erilaisia toimintatapoja, joissa vertaisryhmät yhdessä arvioivat yhteistyötään sekä opinnoissa kokemaansa henkilökohtaistamisen prosessia ja ohjausta. Samalla arvioimme myös pedagogisen osaamisen kehittymistä. Ja näin opimme pedagogisia ajattelu- ja toimintatapoja.

Teemme myös kokeiluja vertaisryhmien case-pohjaisesta työnohjauksellisesta työskentelystä, jossa yhdessä tutkitaan ja kehitetään paitsi yksilöiden työtä, myös yksilöiden kykyä tukea toisen työn kehittämistä. Samoin kokeilemme erilaisia osaamisen näyttöjä, joissa vertaisryhmät ovat osallisina arvioinnista ja palautteen antamisesta. Näin korostamme ennestään koulutus- ja ohjaustyössä vertaisuuden merkitystä sekä osaamisen kehittämisessä että työhyvinvoinnin tukemisessa.

Opintojen päättöarvioinneissa kysymme vertaisryhmätoiminnan onnistumisia ja kehittämisen kohteita. On kiinnostavaa havaita, että suurimmaksi osaksi palautteet ovat erittäin kiittäviä. Vertaiset on koettu erinomaiseksi tueksi opintojen suorittamisessa, mutta myös osaamisen kehittymisessä. On päivänselvää, että poikkeuksia tietenkin on. Aina ei mene ihan putkeen. Ja siitä voi oppia. Mutta yhtä kaikki voi todeta, että vertaisryhmätoiminta on kannattavaa ja toimivaa opettajankoulutusten pedagogiikkaa.