Suutarin lapsella ei ole kenkiä? Näin ajattelimme, kun ensimmäisen kerran ohjasimme Voimakehän kautta opiskelijoita tunnistamaan ja nimeämään vahvuuksiaan. Ei ole aina helppoa tunnistaa omia vahvuuksiaan, nimetä niitä ja puhumattakaan tuoda niitä päivänvaloon käytettäväksi omassa työarjessa.

Nyt, useiden vahvuustyöpajojen pitämisen jälkeen, huomaamme, miten vahvuuslähtöinen ajattelu on tullut osaksi arkea. Keskustelut opiskelijoiden kanssa ovat olleet antoisia: olemme oppineet niistä paljon, ja osaamme nopeasti löytää keskusteluista eri opiskelijoiden vahvuuksia.

Tärkeintä on kuitenkin, että opiskelija itse tunnistaa sekä nimeää vahvuutensa. Muut voivat olla vain valmentavassa roolissa, esimerkiksi kysyä sopivia kysymyksiä sekä ohjata havaitsemaan ja nimeämään vahvuuksia.

Mikä muuttui ohjauksessa?

Vahvuusperustaisessa ohjauksessa lähdetään liikkeelle opiskelijan vahvuuksista, ei aiemmin suoritetuista opinnoista tai työkokemuksesta. Vahvuuksien tunnistamista tehdään yhdessä. Ohjaustilanteessa opiskelija muuttuu asiantuntijaksi omien vahvuuksiensa äärellä. Hän tuntee parhaiten itsensä, voimavaransa ja kykynsä.

Ohjaaja on tilanteessa fasilitaattori. Hän auttaa opiskelijaa huomaamaan voimavaroja, taitoja ja kykyjä, herättelee tunnistamaan niitä eri tilanteissa, sekä havaitsemaan, miten niitä voi hyödyntää opiskelussa ja erilaisissa oppimisympäristöissä. Myös opiskelijan itse määrittelemä arvomaailma sekä käytettävissä olevat aineelliset ja aineettomat resurssit ovat keskiössä näissä vahvuuskeskusteluissa.

Vahvuuksien ympärille on hyvä lähteä rakentamaan. Ensin todetaan vahvuudet yhdessä ääneen, sitten mietitään opiskelijan tavoitteita opiskeluun liittyen ja kasvuvahvuuksia. Tällöin ohjauksessa mahdollistuu monipuolinen vuorovaikutus ja aidosti opiskelijalähtöinen ohjaus. Opiskelijalle tulee tunne, että hänet kohdataan aidosti ihmisenä. Opiskelija sitoutuu ohjaukseen ja opintoihin paremmin ja motivoituu, kun rakennetaan yhdessä merkitystä.

Opiskelijakeskeisessä ohjauksessa korostuu se, että opiskelu ei ole vain suorittamista vaan oppimista. Oppiminen on pysähtymistä ohjaajan kanssa omien vahvuuksien tunnistamisen äärelle, sosiaalisen verkoston rakentamista, voimavarojen kehittämistä, osaamisen tunnistamista ja arviointia.

Opiskelijoilta onkin tullut palautetta, että ohjauksessa tulee tunne, että voi aidosti vaikuttaa, osallistua ja oppia. Samalla herätellään yhdessä laajempi ymmärrys ammattikorkeakoulusta oppimisympäristönä ja siitä, minkälaisia monipuolisia resursseja se tarjoaa tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Miten vahvuusperustaisuus on vaikuttanut ohjaajaan?

Ohjaajina olemme saaneet uuden tavan ohjata. Ohjauksessa ei korostu suorittaminen vaan keskitymme opiskelijan vahvuuksiin. Tämä auttaa meitä tuntemaan opiskelijan paremmin.

Vahvuuksien äärellä saamme myös itse kehittyä koko ajan. Oppimiskäyrä on ollut valtava, ja aiheessa on koko ajan lisää opittavaa ohjattavilta ja yhteisistä keskusteluista.

Ohjaajina kiinnitämme nyt eri tavalla huomiota omaan toimintaamme, opiskelijoiden osaamiseen ja arviointiin. Tarkastelemme ohjausta ja ohjaustilanteita vahvuustuokioina, jolloin sparrataan opiskelijaa ja hänen opintojaan. Silloin on mahdollisuus pysähtyä ihmettelemään yhdessä ja keskittyä osaamisen kehittämisessä kaikkein tärkeimpään eli vahvuuksiin, voimavaroihin ja niiden yhdistämiseen oppimisessa ja työssä.

Ohjaajina koemme onnistumisen iloa, kun näemme opiskelijoissa vahvuuksien loistoa.