Opetus ja ohjaus ovat toimintoja, joilla koetamme tukea muutoksen tapahtumista toisessa ihmisessä. Kun sitten ohjaajina ja opettajina teemme työtämme, meidän pitäisi tietää, miten ihminen mielestäni on ja miten ihmisen minun mielestäni on mahdollista muuttua. Vain tunnistamalla omat käsitykseni tästä voin mitenkään tietoisesti toteuttaa ja kehittää ohjaus- ja opetustyötä.

Tietoisuus omasta toiminnasta ei kuitenkaan riitä. Pitää myös pohtia oman toiminnan hyväksyttävyyttä ja järkevyyttä toisen kannalta. Voikin väittää, että ihmisen olemisen ajatteleminen sekä opettajan ja ohjaajan etiikan pohtiminen ovat yhtä ja samaa asiaa. Ihmisen olemisen ajatteleminen määrittää sen, miten uskon muutoksen toisessa tapahtuvan. Etiikka asettaa minun suhteeni toisen muutoksen tukemiseen.

Etiikat ja subjektit

Filosofi Alain Badiou toteaa: ”On olemassa vain jonkin-etiikkaa” (Badiou 2004, s. 37).

Tämä lause tarkoittanee, että ei pidä etsiä ”yleistä etiikkaa”, joka olisi kaiken etiikkaa ja joka tarjoaisi suoria ohjeita valinnoille. Etiikkaa tulee etsiä kulloisistakin tilanteista ja toimintaympäristöistä. Voisikin sanoa, että Badioulle – kuten aika monelle muullekin nykyfilosofille – etiikka ei ole toimintaohjeita vaan toimintaympäristöissä ja -tilanteissa tapahtuvia valintoja, joiden ehtoja, mahdollisuuksia ja seuraamuksia joskus ehtii pohtimaan ja joskus ei ollenkaan.

Etiikan kannalta olennaisimpia käsitteitä on ”subjekti”. Badioun ajattelussa etiikka koskee nimenomaan subjektivaatiota, valitsevaksi ”joksikin” tulemisen hetkiä (Pluth, s. 167). Valitseva on Badioulla ”joku”, mutta subjekti on aina moneus. Tämä on ihmisen ontologiaa, olemisen muotojen pohtimista.

Etiikka tarkoittaa tässä kohden sitä, mitä kukin subjekti tekee kaiken sen kanssa, joka on paljon enemmän kuin ”joku”, joka tässä on. Jokainen on aina ”ylenmäärin enemmän kuin itsensä” (Badiou 2004, s. 52-53). Tapahtuvassa tilanteessa ylimenevä nostaa esiin eron itsessä ja asettaa etiikan välttämättömyyden: on pohdittava, miten selvitään tästä eteenpäin, jonakin tulevana, niiden vaatimusten kanssa, joita tapahtuma asettaa (Pluth, s. 168).  Näin Badioullakin ihmisen olemisen tarkasteleminen (ontologia) ja mahdollisten valintojen ja tekojen pohtiminen (etiikka) eivät ole erillisiä. Ne sotkeutuvat.

Moninaisia mahdollisuuksia ”joillekin” ohjaajille

Badiou asettaa neljä toisiinsa kytkeytyvää, geneeristä näkökulmaa, joista subjektia ja siten etiikkaa ”tapahtumana” olisi mahdollista etsiä: politiikan, rakkauden, tieteen ja taiteen. Hän sanoo selkeästi, että näissä neljässä ovat olemassa aikakauden ihmiset, neljänä ”tyyppinä”, poliittisena, tieteellisenä, taiteellisena ja rakastavana. Sen, joka ajattelee etiikkaa, pitäisi käyttää tätä nelikenttää paikkana, jossa ajatella. Nelikenttä ei koskaan palauta asiaansa yhteen. Ja nelikenttä voi olla jokaisessa meissä, eri hetkinä, eri tavoin. (Badiou 2004, s. 37-38)

Voisiko nelikentän avulla sitten pohtia omaa ohjaajana toimimista? Voisiko pohtia ja toimia näissä kaikissa, ei vain yhdessä näkökulmassa? Kokeillaanpa.

Poliittinen tyyppi asettaa ohjauksen yhteiskunnallisen, joko vallankumouksellisen tai ylläpitävän näkökulman. Ohjaaja on siis poliittinen, haluaa sitä tai ei. ”Poliittinen” pitää tässä nyt ymmärtää jonakin hieman korkeampana käsitteenä kuin on ”puoluepoliittinen”. Poliittinen viittaa siihen, miten ihmiset ylipäätään yhteisöllisinä ja yhteiskunnallisina olentoina ovat ja miten tämän olemisen muutokseen ohjaajana ottaa kantaa. Kannan ottaminen on joko säilyttävää tai uudistavaa. Miten ohjaajana olen aina jotakin tällaista?

Tieteellinen tyyppi perustaa toimintaansa tieteellisiin käsityksiin. Ohjaaminen on tällöin tieteen tietojen kautta perusteltua. Esimerkiksi se voi olla neuropsykologista tai biologista yhtä lailla kuin humanistista tai psykoanalyyttista ja myös näiden erilaisia seoksia.

Tietäminen on käsityksiä. Filosofi Badiou on tästä hyvin tarkkana: ”totuus” on ”immanentti murtuma” (Badiou 2004, s. 38) tai se on ”aukko” tilanteen tietoihin, se on ”uutuus, siis jotakin hyvin harvinaista ja poikkeuksellista” (Badiou 2012, s. 18).

Totuusprosessit saavat alkunsa ”tapahtumasta”. ”Niin kauan kuin ei tapahdu mitään, tai ei ainakaan mitään mikä rikkoisi olemassa olevan tilanteen sääntöjä, voi toki olla tietämistä, paikkansapitäviä lausumia ja kasaantuvaa tietoa, mutta ei totuutta.” (Badiou 2012, s. 18.) Ohjaustilanteessa on siis mahdollista tietojen avulla synnyttää perustavaa tapahtumaa. Mutta sitä eivät tiedot itsessään tee. Miten ohjaajana minulla on tieteellisiä tietoja ja miten niitä käytän?

Taiteellinen tyyppi on vähän samalla tavalla murtumissa hakeva kuin on tieteellinen tyyppi. Taiteellisen tyypin artefaktit ja perusteet vain tulevat aivan toisista suunnista. Ohjauksen voisi nähdä tällöin nimenomaan taiteellisen luovuuden mahdollisuuksina (taiteellinen luovuus hyvin laajasti ymmärrettynä). Sitä voisi ajatella väylinä nähdä yllättävästi ja toisin.  Ehkä kaikkein lähinnä olisi tunnistaa kielen uudet tasot ja tavat, sanojen ja merkkien moninaisuus ja uudet merkitykset. Miten taiteellinen tyyppi voin ohjauksessani olla?

Rakastava tyyppi on monimerkityksisyydessään mahdollista tulkita aivan miten sattuu. Voi myös olla, että rakastava tyyppi on ohjaaja, mutta ei ohjaamisen tilanteessa sinällään. Ohjaamisen tilanteeseen rakastava tyyppi tuo kuitenkin rakkauden ja sen erilaiset ilmenemiset. Ohjaaja voi ohjauksessaan hyväksyä moninaisen ja monenlaisen rakkauden sekä ylipäätään tunnistaa itsessään huolen toisesta ja tämän huolen kantamisen tapoja. Uskallanko tai osaanko olla sopivasti rakastava myös ohjaajana?

Ohjaajan ja opettajan etiikka

Badiou kirjoittaa hieman toisenlaisessa yhteydessä näin: ”Rakastakaa sitä, mitä ette koskaan uskoisi kahdesti” (Badiou 2004, s. 59). Samaan hengenvetoon Badiou sanoo tämän asettavan ”totuuden etiikan” mielipidettä vastaan. Rakenteellistavien ”tyyppien” jälkeen voikin olla hyvä mennä yksi askel eteenpäin. Badiou väittää, että ollakseen eettinen on pidettävä kiinni siitä, mitä ei tiedä itsessä. Badiou kirjoittaa: ”Tartu olemisessasi siihen, mikä on tarttunut sinuun ja rikkonut sinut” (Badiou 2004, s. 55).

Kun sanotaan, että etiikassa ei ole toimintaohjeita, ei olla ihan rehellisiä. Tai ainakaan ei olla riittävän tarkkoja. Aivan selvästi filosofit antavat toimintaohjeen. Ohje sanoo kaikessa yksinkertaisuudessaan: ajattele. Ja ehkä vielä lisäten: ajattele yli sen, minkä jo kuvittelet tietäväsi.

Alain Badiou – kuten kaikki filosofit – tarjoaa joitakin ihmistä ja todellisuutta rakenteellistavia käsitteitä, joiden avulla ajattelemista voi tehdä. He siis määrittävät myös rajoja ajattelulle. Badiou asettaa eettisissä pohdinnoissaan vaatimuksen tutkia tilanteita ja ympäristöjä. Yleistämisen hän kieltää. Samoin hän antaa eväiksi neljä geneeristä tyyppiä, jotka todellistuvat erilaisin intensiteetein eri hetkissä ja paikoissa. Näistä voi lähteä ohjaajan ja opettajan omien käsitysten selvitteleminen, siis ohjaajan etiikka.

Opettajan ja ohjaajan kannattaa muistaa myös, että kuten opettaminen ja ohjaaminen ovat kovaa työtä, myös ajatteleminen on. Omien käsitysten tunnistaminen ja omien valintojen perusteleminen kysyy työtä. Erityisen kovaa työtä vaatii se, että ajattelisi toisin kuin itse ajattelee. Jos toimii opettajana tai ohjaajana, olisi syytä tehdä tätä työtä. Se on vasta ensimmäinen askel eettiseen tekemiseen.  ”Etiikkaa manifestoi krooninen konflikti” (Badiou 2004, s. 55).

---

Kirjoittaja Mika Saranpää työskentelee koulutuspäällikkönä Haaga-Helia Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lähteet

• Badiou, A. 2004. Etiikka. Essee pahan tiedostamisesta. Apeiron kirjat, Helsinki.
• Badiou, A. 2012. Filosofian puolesta. Kaksi manifestia. Tutkijaliitto, Helsinki.
• Pluth, E. 2015. Badiou. Uuden filosofia. Apeiron kirjat, Helsinki.