Opiskelijoiden ohjauksen lisääminen ja henkilökohtaistaminen on korkeakouluissa tärkeä kehittämisen alue. Ohjauksen henkilökohtaistaminen on mahdollisuus ja samalla mielenkiintoinen haaste etenkin opettajalle. Miten henkilökohtaistaa, kun aika on hyvin rajallista ja opiskelijoita paljon?
Vahvuuslähtöinen ohjaus tukee opiskelijan identiteetin rakentumista
Olisiko vahvuuslähtöinen ohjaus yksi ratkaisu? Vahvuuslähtöisessä ohjauksessa ihmisen vahvuudet ovat ominaisuuksia, joiden avulla voidaan kehittää ja rakentaa, ja joita ihminen voi hyödyntää osaamisensa kehittämisessä sekä identiteetin ja osaamisidentiteetin rakentamisessa.
Vahvuuksien tunnistamisessa opettajan rooli ja tapa kohdata opiskelija on merkityksellistä ja vaikuttavaa. Vahvuuksien tunnistamisessa tapahtuu erityisesti itseen liittyvää tunnistamista ja tarkastelua suhteessa johonkin. Tarkastellaanko omaa osaamista ja kehittymistä suhteessa asetettuihin tavoitteisiin, vai verrataanko toisiin, vai esimerkiksi ammattilaisen osaamiseen.
Vahvuuksien käyttö ohjauksessa tukeekin osaamisen näkyväksi tekemistä, motivoi ja on merkityksellistä opiskelijalle.
Se mihin keskitymme, kasvaa ja lisääntyy.
Albert Einstein
Kun tunnistetaan vahvuuksia, lähtökohta ohjauksessa on siinä mitä opiskelija osaa, millaisia tavoitteita hänellä on ja miten hän saa osaamisensa näkyväksi. Vahvuuslähtöinen ohjaus kannustaa siis vahvuuksien käyttöön ja näkyväksi tekemiseen.
Vahvuuksien tunnistaminen luo merkityksellisyyttä
Ihmiset, jotka käyttävät työssä vahvuuksiaan, kokevat myös työssään enemmän merkityksellisyyttä, suoriutuvat ja jaksavat työssään paremmin. Heidän päämääränsä ovat myös linjassa omien ydinarvojen ja kiinnostuksen kohteiden kanssa ja ihmiset kokevat itsensä tyytyväisemmiksi ja pätevimmiksi.
Esimerkiksi ohjaustilanteessa keskustelemme vahvuuslähtöisesti opiskelijan kanssa hänen osaamisestaan, ura- ja opiskelupolusta tähän hetkeen saakka. Mietimme yhdessä opiskelijan tavoitteita ja unelmia, ja peilataan niitä hänen kanssaan yhdessä niihin vahvuuksiin, joita opiskelija kokee, että hänellä jo on. Lisäksi kartoitamme, mitä ominaisuuksia ja millaista osaamista hän voisi kehittää, jotta tavoitteet tulevat lähemmäksi tai ne voidaan saavuttaa.
Tärkeintä ohjauksessa on pitää yllä myönteistä ja kannustavaa ilmapiiriä
Vahvuuslähtöinen ohjaus tukee opiskelijan näkökulmasta positiivisten tunteiden läsnäoloa ohjaustilanteissa. Positiiviset tunteet (mm. ilo, toivo, kiinnostus) ohjaustilanteissa vaikuttavat vahvemmin. Ne laajentavat opiskelijan huomiokykyä, lisäävät luovuutta, avoimuutta ja ajattelun joustavuutta.
Positiiviset tunteet kehittävät kykyä olla luottamuksellisessa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Jos ohjaustilanteissa opiskelijalle nousevat esiin negatiiviset tunteet (mm. pelko, viha, suru), ne tuovat mieleen turvattoman tilanteen.
Turvaton tilanne kapeuttaa opiskelijan ajattelua, vaikuttaa keskittymiskykyyn sekä jäykistää toimintakykyä ja ratkaisuvaihtoehtoja. Opiskelija toimiikin silloin suojaavasti (primitiivinen reaktio) kuten uhkaavassa tilanteessa ja keskittyy puolustautumiseen. Silloin ohjaustilanteen tavoitteita on vaikea saavuttaa.
Vahvuuslähtöistä ohjausta voidaan toteuttaa henkilökohtaisena ohjauksena sekä ryhmässä tapahtuvassa ohjauksessa. Myönteisyys ja vahvuuksien esiin nostaminen ohjaustilanteissa ovat avaintekijät menestyksekkääseen ohjaukseen ja opiskelijan tavoitteiden saavuttamiseen.
Sole – Soljuvat opinnot lähtevät elämänhallinnasta -hankkeessa tavoitellaan korkeakouluopiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia, elämänhallinnan, opintokyvykkyyden ja suoritusten parantamista. Keskiössä ovat erityisesti elämänhallinta, tasa-arvoisuus ja hyvinvointi. Hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke 1/2022 – 12/2023.