Ohjaustyötä tekevät johtajat, esihenkilöt, opettajat, ties minkä ohjaajat… Jatka lukemista. Kun teemme ohjaustyötä, ajattelemme. Usein ajatteleminen vain tapahtuu. Tätä ei käy kiistäminen. Mutta ajatteleminen voi olla työkalu. Kun ajattelemisesta tulee tietoisesti työkalu, puhumme reflektiosta.

Ajatteleminen työkaluna seikkailee merkityksissä ja kategorisoinneissa, joita käytämme merkityksien muodostamisissa ja järjestelyissä, järjen rajojen tuottamisessa. Reflektio on yhtäältä näiden merkitysten ja kategorisointien tutkimista – hahmottaen ohjaajan älyä, tunteita, arvoja, lihan resonointeja ja niin edelleen.

Seuraavaksi kokeilen tutkia työkaluna käyttämämme reflektion, tietoisen ajattelun rajoja. Testaan tähän kuutta puristinsarjaa, jossa neljä mahdollista ajattelun näkökulmaa etsii mahdollista paikkaansa. Näkökulmat ovat jo mainitut: älyllinen, arvollinen, tunteellinen, lihallinen.

Asetan näkökulmat tässä ja nyt ohjaajan näkökulmista. Pitää muistaa, että ohjaaja on aina monenlaisissa suhteissa, ei vähiten asiakassuhteessa. Ajattelu ei ole irrallisen olennon puuhaa – sosiaalinen ja ”suhteellinen” on siis itsestään selvästi ajattelun ulottuvuus. En nyt keskity tähän. Annan ohjaajalle luvan olla keskenään monena ja miettiä vain itseään. Siinäkin sitä on jo työtä kerraksi.

Ajattelun puristinsarjat ovat harmaiden alueiden sarjoja. Puristuksen voimat vaihtelevat. Reflektion tutkimisen puristimilla voi tutkia, millaista ajattelua ohjaajana toteutan, miten uskon voivani ajattelussani reflektoida ja mitä lopulta päästän läpi, esimerkiksi mielteeksi tai jopa puheeksi. Ohjaajina reflektoimme, jotta tietäisimme, mitä teemme – ja olisimme asiakkaan asioilla, emme omillamme.

En väitä, että jokin esiin nostamani ajattelun näkökulma pelastaisi. En tiedä, kuka osaa olla älyllisessä ja pitääkö siellä olla? Tai miten paljon siellä pitää olla? Ehkä vasta kysyn, mitä voimme tehdä sille, mikä näyttäisi olevan kaukana älyllisestä – sille, minkä sanoittaminen, käsitteellistäminen, reflektio on hankalaa? Mitä voin tehdä sille, joka ei minussa itsessäni – ohjaajana – näytäkään järkevältä?

Kuusi ajattelun tutkimisen puristinsarjaa

1. Älyllinen / arvollinen / tunteellinen / lihallinen

Kun puhumme ajattelusta älyllisen tasolla, puhumme käsitteellisen tasolle tulevasta ajattelusta. Siitäkään ei arvoja ja tunteita puutu. Siinäkin olemme lihallisia. Tämä on taso, jolla reflektointi on vahvinta ja tietoisuutta eniten, mikrometriruuvilla ja kirjevaa’alla mitaten. Pystymme sanoittamaan – pystymme poimimaan oman ajattelumme perusteita. Tälläkin tasolla toki arvot, tunteet ja liha ovat mukana, mutta olemme niiden kanssa sanallisessa suhteessa varsin hyvin. Näin uskomme. Mutta entä jos ohjaajana tietokäsitykseni on objektivismiuskovaisen tai olen kovin kliininen tai vain menetelmäorientoitunut?

2. Arvollinen / älyllinen / tunteellinen / lihallinen

Ensimmäisessä ajattelupuristimessa äly oli ensimmäinen. Toisessa äly siirtyy taaemmaksi, arvot liukuvat etualalle. Edelleen olemme älyllisen, käsitteelliseen tuovan, sanoihin kantavan ajattelun piirissä. Tässä reflektiotyöskentely on mukana, olemme saattamassa sanoihin – mutta arvoilla on hiukan isompi valta. Tämä on kohta, jossa ohjaajan moralisointi heräilee, ja ajatus oikeanlaisesta ja hyvästä ihmisestä alkaa kaihertaa. Ehkä saamme sen hännästä vielä melko hyvin kiinni? Ehkä vielä ei liikaa purskahtele ulos?

3. Arvollinen / tunteellinen / älyllinen / lihallinen

Kolmas puristin lisää tunteiden voimaa. Arvot ovat ajatteluamme suuntaavia, tunteet ovat vahvemmin tukemassa kuin älyllinen. Arvot ja tunteet pelaavat peliään. Älyllinen on mukana edelleen, menemme arvot edellä – ja arvot voivat tulla tietoisen sanallistamisen piiriin, jopa melko hyvin. Vaan entä tunteet? On olemassa älyllisen tason arvotuksia. Mutta tässä tunteiden aiheuttamat virtaukset ovat vahvoja. Voi olla, että ohjaaja ei enää kaikkia moralisointejaan pysty, ainakaan älyllisesti, tunnistamaan, saati käsittelemään. Voi olla, että ohjaaja ei edes halua näitä tunnistaa? Halun voima voi olla vahva. Onko se havaittavissa?

4. Tunteellinen / arvollinen / älyllinen / lihallinen

Neljäs puristin alkaa jo kysyä sanallisen tiedostamisen mahdollisuutta. Kun arvot ovat tunteille alisteisia, arvot ovat sellaisissa inhimillisen ajattelun kerroksissa, että niihin käsiksi pääseminen ja niiden perusteiden edes itselle perusteleminen voi olla hankalaa. Saati että ylipäätään tunnistaisi arvojaan, jotka ovat tunteiden hallitsemia, eivät vielä koskaan sanoiksi tulleita. En tietenkään sano, että tunnistaminen ja perusteleminen olisi mahdotonta. Niin paljon hyvää tunnetyötä tässä maailmassa tehdään. Älyllinen – sanoiksi tuova taso – on siellä kyllä, mutta hankalasti tavoitettavissa. Ohjaajana nämä voivat olla hetkiä, jolloin löydän itseni tietämästä, miten asiakkaan pitäisi toimia? Ehkä osaan olla hiljaa, ehkä en?

5. Tunteellinen / Lihallinen / Arvollinen / Älyllinen

Nyt siirrymme lihallisen vankempaan piiriin. Lihan merkitys ajattelun ohjaajana kasvaa. Tunteen ja lihan järjestys ehkä voisi jo tässä olla myös toisin. Ehkä. Käytän ilmaisua lihallinen, jotta olisin riittävän tarkka. Nyt siis puhumme ajattelusta, joka on lihassamme.

Nietzsche kuvaa Moraalin alkuperässä, miten omatunto tulee polttomerkintöjen myötä ihmisen kannettavaksi. Taustalla on lihallinen kokemus, jopa kidutus, joka siirtyy ajasta ja aikakaudesta toiseen – ilman että kidutusta sellaisenaan enää tapahtuisi. Ehkä kannamme ajattelussamme monenlaisen kidutuksen jälkiä? Tämä voi olla eettisen ja tunteellisen perusta, jota älyllinen sitten koettaa tutkia.

Kysymykseni on tässä kohdassa, miten hyvin voimme tiedostaa kantamiamme, sukupolvien takaisia perimiä, jotka tulevat ties mistä ja joita myös ohjaustyön tekijöinä kannamme? Viimeistään nyt on syytä todeta, että ohjaustyön historiallissosiologinen tutkiminen on välttämätöntä. Niin ohjaajan henkilökohtaisella kuin yleisemmälläkin tasolla.

6. Lihallinen / tunteellinen / arvollinen / älyllinen

Lopuksi voisi päätyä Jacques Lacanin ajatukseen siitä, miten reaalinen on mahdotonta. Olemme tasolla, jossa voi kysyä, onko tässä tiedostamaton, jonka kuvittelemme ja jonka kuvittelemme saavuttamattomana? Onko jokaisessa ihmisessä salattu? Onko tämä jopa eettisen taso, joka jää tunnistamatta? Tai sitten se eettisen taso, jota pitäisi koko ajan pyrkiä tutkimaan – mutta tutkimisen välineet pitäisi myös koko ajan keksiä uudelleen?

Ohjaustyössä on paljon salattua, koska asiakas on aina outo. Nyt kysyn, missä määrin minä ohjaustyössä ajattelevana olentona olen itselleni outo? Missä määrin voin saada selkoa siitä, mikä lihassani vie ajatteluani, kun teen valintoja, kategorisointeja ja merkityksellistämisiä, joiden perusteista en meinaa saada kiinni?

Lienee anteeksi annettavaa, että tässä viimeisessä kohdassa voin vain esittää kysymyksiä. Toki kysymyksetkin jo sanoittavat, luovat merkityksiä ja kategorisoivat. Aina puristin puristaa ja jotakin heruu.