Syksyllä 2021 alkoi Huippu21-koulutusprojekti, jossa käsiteltiin maajoukkuevalmennuksen ja johtamisen maailmaa jääkiekossa. Projektiin liittyvässä seminaarissa juontajana toiminut Ville Klinga kysyi 50 hengen seminaariyleisöltä, kuinka moni on urheilussa saavuttanut maailman parhaan tittelin. Monta kättä nousi pystyyn. Heille parhaaksi pyrkiminen oli ilmiselvää.

Yritysmaailma vs. urheilumaailma

Seminaarissa puhunut Mika Anttonen sanoi Vierumäen vision ja strategian olevan ”Matkalla huipulle”. Tähtäin on sinne aina, vaikka huippu on myös joka vuosi parempi. Samalla asenteella hän on luonut ST1:n merkittäväksi toimijaksi ja itsensä kansainvälisen yritysjohtajiston parhaimmistoon. Urheilussa on luontevaa satsata lajiin, jossa on lahjakas, mutta Anttosen mukaan yritysmaailmassa strategia on, että parasta haetaan alueelta, joka ei välttämättä ole itselle luontevin eikä mieluisin.

Myös Woltin Miki Kuusi on todennut olleensa aina hyvä tekemään asioita, jotka on tärkeä tehdä mutta jotka eivät välttämättä itselle niitä mukavimpia.

Ehkäpä tämä oikeisiin asioihin fokusoiminen on kasvuyrittäjien voittamiseen johtava strategia.

Voittamisen kulttuuri jääkiekossa

Jääkiekko on Suomessa ollut nykyisin niin sanottu kuningaslaji, jossa on myös menestytty hyvin. Olisi outoa sanoa siinä porukassa, että meille kyllä riittää vähempikin, ettei nyt oikeastaan tavoitella voittoa eikä kärkipaikkaa.

Sen sijaan alalla tai lajissa, jossa ei ole totuttu olemaan parhaita, parhaaksi pyrkiminenkin itsessään voidaan kokea mahdottomana ajatuksena. Toisaalta Roviolla toimiessaan Peter Vesterbacka on todennut, että jos pyrkii Suomen parhaaksi, niin lähes samalla vaivalla voi pyrkiä heti maailman parhaaksi.

Valmentajat auttavat painetilanteissa

Mitä maailman parhaaksi tuleminen vaatii yksilöltä, tiimiltä tai joukkueelta ja koko yritykseltä? Moni korosti urheilussa voittamisen halua. Pelaaminen tai tekeminen sinänsä on mukavaa, mutta vielä mukavampaa on voittaa. Kilpailuhenkisyys ja itsestään parhaan irti ottaminen painetilanteessa ovat tärkeitä. Tavoite on kirkas, ja työskentelyä sen eteen tehdään itseä säästämättä ja mukavuudesta tinkien.

Urheilijoita parhaaksi auttavat valmentajat, ja heidän merkityksensä korostuu erityisesti painetilanteessa. Monella valmentajilla oli Huippu21-projektissa kokemusta huippujen auttamisesta: he olivat olleet viemässä montaa yksilöä ja joukkuetta maailmanmestaruuteen. Myös urheilijat kokivat, että valmentajista on suuri hyöty juuri painetilanteissa.

Kuka on maailman paras siinä, mitä sinä teet? Mikä erottaa hänet muista ja mitä pitäisi tehdä toisin ollakseen itse vielä parempi? Tämä pohdinta on sisäänrakennettu huippu-urheiluun. Maailman parasta ei todennäköisesti voi ohittaa toimimalla samoin kuin hän. Niinkin voi päästä pitkälle ja erinomaiseksi. Kilpailuedun miettiminen, erilaisen tavan löytäminen tai uuden keksiminen on huippu-urheilussa olennaista.

Voiko korkeakoulu toimia kuin valmentaja?

Voisiko tällaista valmentamisen kulttuuria saada myös työelämään? Kuinka monesta työntekijästä jää paras ottamatta irti, kun usko itseen on heikko? Haluaisi kokeilla isompaa haastetta, mutta ei kuitenkaan uskalla.

Yritysmaailmassa on paljon oppimista urheilusta ja toisinpäin. Voisiko myös korkeakoulutus auttaa isoissa suunnitelmissa ja rohkeuden edistämisessä? Jos opiskelijalla olisi halua, korkeakoulu voisi antaa rohkeutta kokeilla.

Rakentavatko arviointikäytännöt opiskelijoiden itseluottamusta? Arvostammeko erilaisia toteutustapoja ja autammeko löytämään omia vahvuuksia? Työelämätaidot kehittyvät erityisesti läpi opetussuunnitelman etenevissä metataidoissa ja sen opintopolun suunnittelu on tärkeää.