Valtakunnallinen Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT) tutkii säännöllisesti korkeakouluopiskelijoiden fyysistä ja psyykkistä terveyttä, elintapoja, koettua hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita, näihin vaikuttavia tekijöitä sekä opiskelukykyä ja siihen liittyvää tuen tarvetta. Korona-ajan tulokset (2021) osoittavat, että ammattikorkeakouluopiskelijoista lähes puolet kokee jonkinasteista opiskelu-uupumusta. Kolmannes opiskelijoista kokee masennusoireita ja osattomuutta korkeakouluyhteisöstä. Myös kiusaamisen ja syrjinnän kokemukset ovat lisääntyneet etenkin naisilla. Tutkimus osoittaa myös, että ammattikorkeakouluopiskelijat kipuilevat kokonaisvaltaisen elämänhallinnan haasteiden kanssa. Terveellinen ruokavalio, liikunta, riittävä uni ja lepo jäävät esimerkiksi taloudellisten ongelmien vuoksi vajavaisiksi.

Miten vastaamme korkeakouluyhteisön hyvinvointivajeeseen?

Hyvinvoivassa korkeakouluyhteisössä opiskelijajärjestöt, hyvinvointipalvelut sekä ohjaus- ja opetustyö kietoutuvat hyvinvointia rakentavaksi ja ylläpitäväksi kokonaisuudeksi. Korkeakouluyhteisö on yhteisvastuullinen jokaisen yhteisönsä jäsenen hyvinvoinnista. Tarvitaan matalan kynnyksen kohtaamisia, mutta myös perusteellista rakenteiden uudistamista, jotta hyvinvointia tuetaan niin opintojaksoilla, ohjauksessa, opiskelijatoiminnassa kuin muissa opiskelijapalveluissa.

Opiskelijoiden hyvinvointi edellyttää, että pedagoginen henkilökunta voi hyvin. Opettajien ja opiskelijoiden hyvinvointi kietoutuu siis toisiinsa. Moni opettaja kokee opiskelijoiden pulmien edessä avuttomuutta ja epätietoisuutta, joten pdagogisessa kehittämistyössä pitää huomioida, että opettajilla on riittävät valmiudet tukea opiskelijoita. Pystyvyyden kokemus tuottaa opettajalle työhyvinvointia ja innovatiivista työotetta (Meriläinen, Puhakka & Sinkkonen 2016). Kun opettajalla on opiskelijaymmärrystä ja osaamista hyvinvointia edistävistä pedagogisista ratkaisuista, opiskelijoiden hyvinvointi kasvaa samassa suhteessa.

Kiusaamisen ja syrjinnän kokemuksien lisääntyessä opiskelijoiden eriarvoisuuden kokemuksiin puuttuminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen edellyttävät korkeakoululta systemaattista toimintamallia ja yhteistä näkyä siitä, miten jokainen opettaja, ohjaaja ja opiskelija voi osaltaan ratkoa hyvinvoinnin esteitä sekä edistää turvallista oppimis- ja olemisympäristöä. Pitkäjänteinen kehittämistyö tuottaa rakenteisiin uusia toimintatapoja, joiden juurruttamiseen tarvitaan koko yhteisöä. Turvallisuus tuottaa hyvinvointia ja tieto siitä, että epäasialliseen ja eriarvoistavaan kohteluun puututaan, vahvistaa opiskelijan osallisuuden tunnetta.

Opiskelijoiden hyvinvointia pitää vahvistaa yhdessä opiskelijoiden kanssa ja opiskelijalta opiskelijalle. Erityisesti opiskelijoiden vertaisohjauksen saavutettavuuden ja toimintatapojen kehittäminen vahvistavat opiskelijan kokemusta kuuluvuudesta ja mahdollisuuksista aktiiviseen toimijuuteen. Koronan vuoksi korkeakoulussa on joukko opiskelijoita, joilta itsestä riippumattomat tekijät ovat riistäneet opiskelijaelämään perinteisesti kuuluvat ilottelut ja yhteisöllisyyden rakentumisen rituaalit. Muodostuneen yksinäisyyden vastaparina on myös totuttu etäolemisen helppous, ja näin ollen paluu fyysiseen oppimisympäristöön vaikuttaakin takkuiselta.

Poppakonstein ja popcorneillakin opiskelijoita voidaan houkutella, mutta mitä jos rakentaisimme korkeakouluyhteisöstämme hyvinvoinnin keidasta, josta kukaan ei haluaisi jäädä pois? Sellaisella keitaalla olisi maailman parasta voimaantua ja voida hyvin.