Osaamisperustaisuus on yksi ideologinen pääjuonne suomalaisessa koulumaailmassa.

Osaamisperustaisuus, jota on kutsuttu myös kompetenssiperustaisuudeksi, sai vaikutteita angloamerikkalaisesta korkeakoulumaailmasta, otti kimmokkeen ammatillisen koulutuksen näyttötutkintojärjestelmästä ja juurtui Suomen koulutusmaailman yhdeksi perusjuonteeksi 2010-luvulla. Viimeistään vuoden 2014 ammattikorkeakoululaki ankkuroi osaamisperustaisuuden ammattikorkeakouluun.

Kriitikot pelkäävät osaamisen pinnallisuutta

Osaamisperustasisuuteen liittyvät olennaisina elementteinä osaamisen saavuttamisen monimuotoisuus, erilaiset osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen menetelmät, valinnaiset opintopolut sekä opiskelijakeskeisyys. Opiskelijan oletetaan olevan oma-aloitteinen, aktiivinen ja itseohjautuva. Opettajan roolissa korostuvat fasilitointi, ohjaus ja arviointiosaaminen.

Voimakkaaseen opiskelijan itseohjautuvuuteen ja valinnaisuuteen pohjautuva korkeakoulun opetussuunnitelma on herättänyt myös kritiikkiä. Jyri Linden, Johanna Annala ja Marita Mäkinen (2016) toteavat, että äärimmilleen vietynä seurauksena voi olla voileipäpöytäopetussuunnitelma, jossa opiskelijat valitsevat suoritettavia kursseja ja moduleja ilman syventävää alakohtaista tiedon ja taidon analyysiä. Opiskeluprosessi pirstaloituu.

Osaaminen on enemmän kuin osiensa summa

Korkeakoulut voivat opetussuunnitelmissaan lähestyä osaamisperustaisuutta eri tavoin. Pekka Ruohotie (2007) mainitsee kolme erilaista lähestymistapaa. Behavioristisen näkökulman mukaan osaamiset kuvataan irrallisina yksittäisiin tehtäviin liittyvinä toimintoina.

Generalistinen lähestymistapa osaamisperustaisuuteen painottaa niin sanottuja geneerisiä kompetensseja. Arene esimerkiksi on ammattikorkeakoulujen valmistelusta antanut yhteiset suositukset tutkintojen yhteisistä kompetensseista. Tätäkin lähestymistapaa voidaan kritisoida, mikäli geneerisen osaamisen karttumisella ei ole kosketuspintaa alakohtaiseen osaamiseen.

Kolmas Ruohtien mainitsema lähestymistapa osaamisperustaisuuteen on holistinen lähestymistapa, jolloin osaaminen nähdään tietojen, taitojen, kykyjen ja asenteiden kokonaisuutena. Tietoja ja taitoja voidaan soveltaa eri yhteyksissä. Holistinen näkökulma ottaa huomioon myös osaamisen kehittymisen ja opiskelijan potentiaalin.

Voileipäpöytäopetussuunnitelman kritiikin kärki kohdistuu erityisesti behavioristiseen näkökulmaan osaamisperustaisuudesta. Miten voimme vastata kritiikkiin?

Korkeakouluilla on mahdollisuus rakentaa osaamisperustainen opetussuunnitelma kokonaisvaltaiseen ajatteluun ja oppimisprosesseihin tukeutuen kuten vaikkapa Ruohotien esittämät vaihtoehdot osoittavat.

Geneeriset kompetenssit voidaan sitoa alakohtaiseen osaamiseen. Näin onkin määritelty esimerkiksi Arenen suosituksissa ammattikorkeakoulujen yhteisistä kompetensseista. Opettaja voi toimia fasilitoinnin, osaamisen arvioinnin ja ohjauksen lisäksi myös tietomassojen suodattajana ja tulkkina sekä opiskelijan oppimisen kohdentajana opiskelijan suunnistaessa osaamisperustaisessa opiskeluprosessissa kohti tavoiteltava osaamista ja kompetensseja (Laajala 2019).

Osaamisen arvioinnin lisäksi oppimisprosessissa voi toteutua oppimisympäristöjen, toiminnan ja oppimisen reflektointi.

Dynaamisuudessa on osaamisperusteisen opetussuunnitelman vahvuus

Kritiikin tehtävä ei aina välttämättä ole vastustaa jotakin, vaan kritiikillä on myös kehittävä tehtävä.

Korkeakoulun ei tarvitse luopua osaamisperustaisesta opetussuunnitelmasta. Mikäli korkeakoulu haluaa välttää voileipäpöytäopetussuunnitelmaan liittyvän arvostelun osaamisperustainen opetussuunnitelma voidaan nähdä ja toteuttaa dynaamisena kokonaisuutena. Sellaisena se ottaa huomioon opiskelijan mahdollisuudet ja potentiaalin. Näin korkeakoululla on työvoiman koulutustehtävän lisäksi myös sivistystehtävä.

Lähteet:

• Laajala, Tiina. 2019. Osaamisperustaisuuden rakentuminen ammattikorkeakoulussa. Opetussuunnitelmateoreettista jäsentelyä teoksessa Tero Autio, Liisa Hakala ja Tiina Kujala toim. Siirtymiä ja ajan merkkejä koulutuksessa. Opetussuunnitelmatutkimuksen näkökulmia. Tampere.
• Linden, Jyri, Annala, Johanna ja Mäkinen, Marita. 2016. Tieteenalakohtainen tieto ja opetussuunnitelman kriisi korkeakoulutuksessa. Tiedepolitiikka 1 / 2016.
• Ruohotie, Pekka. 2007. Uudistuva opettajankoulutus teoksessa Jääskeläinen, Laukia, Luukkainen, Mutka, Remes toim. Ammattikasvatuksen soihdunkantoa. WS Bookwell Oy, Juva.

Kuva: www.shutterstrock.com