Seuraavassa jaan ohjauksen kouluttajana kehittelemääni ideaa. En kuvittele keksineeni tätä tyhjästä, vaikka en juuri nyt osaakaan nimetä loppuun lähteitä.

Opin Dialogic-työnohjaajakoulutuksessa aikoinaan kysymisen muodon. Kysymys menee näin: ”Mitä toivoisit, että sinulta nyt kysyisin, asiaasi liittyen?” Tuo kysymys voi olla esimerkiksi ohjaustilanteen avauskysymys. Seuraavassa olen sitten vain siirtänyt tämän maailmassa paljon kehitellyn dialogisen kysymisen muodon hieman eri kohtaan ohjauskeskustelua.

Ohjaustilanteissa olemme usein siinä pisteessä, että olemme kuulleet jotakin sellaista, joka ei todellakaan kuulu juuri siihen ohjauskontekstiin, jossa nyt olemme. Kovin usein esimerkiksi opinto-ohjaajat joutuvat pohtimaan terapoimaan ryhtymisen ongelmaa. Hehän eivät ole missään mielessä terapeutteja, heidän työkontekstinsa ei ole terapian konteksti, eivätkä he siis voi lähteä terapoimaan.

Mutta kun asiakas kertoo jonkin asiansa, emme me häntä voi siitä kieltääkään. Yksikään ohjaaja ei sano asiakkaalleen, että ”seis, seis, minä en halua tässä nyt tällaisia kuulla, näitä sinun pitää mennä kertomaan ihan toisaalle…”. Ohjaaja antaa asiakkaan puhua. Ja kun asiakas on puhunut, ohjaaja on sisäisesti ihmeissään siitä, mitä nyt pitäisi tehdä. Millaisia toimintamahdollisuuksia siis voisi olla?

Turvakysymykset ohjaajan ja asiakkaan suojaksi

Koska asiakas on kertonut tarinansa, hänellä oli siihen tarve. Kannattaa myös muistaa, että koska asiakas on uskaltanut asiansa kertoa, hän myös luottaa henkilöön, jolle on kertonut. Pohjimmiltaan tällaisessa tilanteessa voi ajatella, että tilanteessa ei ole mitään hätää. Päinvastoin, tilanne on positiivinen ja avaa yhteisen tutkimisen mahdollisuuksia. Nyt vain täytyy selvittää, mikä loppujen lopuksi on asiakkaan toive.

Usein asiakasta auttaa ihan jo se, että saa asiansa vain sanoa. Hän ei odota sen kummempaa juuri tässä ohjaustilanteessa. Ohjaaja antaa empatiaa, hyväksyntää. Tämä on ohjaustilanteen perusosaamista, ja se usein riittää. Toisaalta, ilman oletusta empatian mahdollisuudesta, asiakas tuskin edes kertoisi asiaansa.

Mutta koska ohjaajaa helposti vaivaa se, mitä hänen nyt pitäisi osata tehdä, niin on olemassa ”turvakysymyksiksi” kutsumiani kysymisen tapoja. Nämä ovat hyvin helppoja kysymyksiä ja perustuvat sille logiikalle, että jokin syy asiakkaalla lienee asiansa kertomiselle. Ja tuota syytä minä ohjaajana en tiedä, mutta se syy taitaakin minua vaivata. Jos sitten ei tuota syytä selvitä, vaivaaminen jatkuu maailman tappiin. Toki pitää muistaa sekin, että välttämättä asian kertomiselle tässä ja nyt ei ole mitään syytä, asia vain pulpahti – ja tätäkin yhdessä asiakkaan kanssa kannattaa tutkia.

Jos siis esimerkiksi opinto-ohjauksen tilanteessa ohjaaja kuulee esimerkiksi vakavista mielenterveyden haasteista ja elämän hankalista tilanteista, ohjaaja tietenkin tietää, että näillä asioilla on merkitystä opiskeluissa. Ihminen ei koskaan opiskele missään opiskelun turvavälineessä, jossa kaikki muu elämä on suljettu ulkopuolelle. Opiskelijalla on aina koko elämä mukanaan. Joskus se tulee esiin enemmän, joskus vähemmän.

Mutta samalla ohjaaja myös ymmärtää oman osaamisensa rajat. Sen vuoksi hänellä on turvakysymyksiä, jotka suojelevat häntä itseään keittiöpsykologiaan sortumiselta ja asiakasta puoskaroinnilta.

Kun asiakas on kertonut asiansa, voi kysyä esimerkiksi näin: ”Kun kerroit juuri äskeisen, mitä toivot minun sinulta siitä kysyvän?” Koko ajan muistaen, että empatia on kaiken pohjalla. Olemme hyväksyneet toisen tarpeen kertoa. Emme töksäytä kysymystämme siten, että toiselle syntyy kuvitelma siitä, että onkin ollut väärin kertoa. Koskaan ei ole väärin kertoa yhtään mitään, kun puhutaan ohjaajille. Sen sijaan esimerkiksi hoito-odotus voi olla aivan väärä ja silloin asiakasta ohjaamme parempien asiantuntijoiden ääreen.

Voimme kysyä myös esimerkiksi näin, hieman muunnellen: ”Mikä siinä, mitä juuri kerroit, on sellaista, että minun pitäisi mielestäsi siihen tarttua? Kun kerroit minulle, mitä juuri kerroit, mihin toivot minun siinä tarttuvan?” Tai: ”Mikä siinä, minkä juuri äsken kerroit, on sinulle tässä ja nyt itsellesi kaikkein tärkeintä?”

Ohjaajan täytyy tutkia omaa mieltä, kieltä ja suuta, miten kysymys parhaiten niille asettuisi. Kun ihminen kertoo isoa tarinaansa, me emme saa olla kysymysvirkahenkilöitä, joilla on sopiva kysymys jokaiseen hetkeen – me olemme läsnä ja siinä hetkessä kysyviä. Toisen tarina vaikuttaa kysymyksen muotoiluun.

Ja kun toinen vastaa…

Kysymys siitä, mihin kertoja toivoo ohjaajan kiinnittyvän, ankkuroituvan, tarttuvan ja niin edelleen, ei ole ohjattavalle helppo. Ohjattavalle pitää antaa aikaa tuntea kysymys, antaa aikaa ajatella kysymyksen merkitys, antaa aikaa etsiä seuraavaa aloitustaan.

Usein aloitus voi olla: ”En minä oikein tiedä, kysymyksesi on liian vaikea…” Tällöin ohjaaja sanoo ehkä jotakin tällaista: ”Ei se mitään, se varmasti on vaikea kysymys, koska tarinasi on niin iso, että minäkin menin hieman hämilleni, enkä oikein tiedä, mihin siinä minun pitäisi kiinnittyä…”

Ja tämä on tilanne, jota tavoitellaan. Meillä on siinä kaksi juuri tämän tarinan suhteen eksyksissä olevaa ihmistä. Mitään ratkaisua ei tarvitse tässä ja nyt syntyä.

Edelleen ohjaaja voi juuri nyt ehkä kysyä: ”Kun kerroit minulle tämän tarinasi, niin miten se mielessäsi asettuu suhteessa näihin opintoihin…? Voisikohan minusta siinä olla apua…?” Tämä on varovainen kysymys, joka tuo tarinaa lähemmäksi sitä osaamisaluetta, jolla esimerkiksi juuri opinto-ohjaaja toimii. Ja tietenkin ohjaajalla aina on myös toisten, ehkä juuri tässä asiassa auttamisen enemmän asiantuntijoiden ääreen ohjaamisen velvollisuus: ”Kerroit minulle tällaista, ja tämä on varmasti aika iso juttu, niin haluaisitko jonkun muun kanssa tästä jutella…?”

Tilauksia ja osoitteita

Kun siis toinen meille tarinansa kertoo, jokin tilaus hänellä aina on. Syystä tai toisesta tarina tullaan kertoneeksi juuri tässä kontekstissa. Konteksti voi olla ohjaajan mielestä väärä. Mutta asiakkaalle konteksti on aina oikea. Jokin tilaus hänellä tarinan kertomiseen sisältyy.

Turvakysymykset ovat kysymyksiä, joiden avulla voi selvittää sitä, mikä on tilaus tässä ja nyt. Jotenkin asiakkaan mielestä osoite on oikea. Ohjaajan on aivan turha pähkäillä ja itse keksiä sitä, miksi tuo toinen tässä ja nyt tuollaista kertoo. Tätäkin asiaa pitää yhdessä asiakkaan kanssa tutkia. Turvakysymykset ovat tutkimisen avauksia.

Turvakysymykset ovat myös ohjaajan oman osaamisen rajauksista muistuttamassa. Niiden avulla ohjaaja voi, yhdessä asiakkaan kanssa, realisoida ohjaustilannetta – ja tulla ymmärtämään, mikä tässä ja nyt on mahdollista. Ja mikä sitten pitääkin siirtää jonnekin toisaalle. Ohjaaja siis avaa oman osaamattomuutensa ja avuttomuutensa asiassa. Toki myös sen, että ohjauskonteksti myös määrittää sitä, mikä nyt on mahdollista. Tämä taas on myös asiakkaan turvaksi.