Kun pohdimme koulutuksen kentällä vaikuttavuutta, on kovin helppo mennä kovin kauas. Itsestä. Ehkä tärkein vaikuttavuuden kysymys – tai ainakin muita perustava – on se, millä perusteella minä opettajana ja ohjaajana voin väittää, että työlläni on ollut vaikutusta siihen kaikkeen, mitä ihmisten elämässä töitteni jälkeen tapahtuu?

Ohjauksen ja pedagogiikan vaikuttavuuden tutkimus ei todellakaan ole helppoa. Ihmisten elämässä koulutusorganisaatio on pieni osa. On muutakin elämää. Tämä muu saattaa kulloisenkin ihmisen ollessa kyseessä vaikuttaa paljon enemmän kuin uskommekaan. Tai vaikuttajia ovatkin koulun kaikki muut toimijat, paitsi ohjaajat ja opettajat: vertaiset, siivoojat, vahtimestarit, rehtorit, talousjohtajat, koulutusesihenkilöt ja niin edelleen.

Psykoterapian ja pedagogiikan alueiden vaikuttavuustutkimus on löytänyt yhden asian, joka voisi olla opettajan ja ohjaajan työn vaikuttavuuden ytimessä. Tästäkin tosin näyttö on suhteellisesti ottaen heikkoa.

Ja kun tuon edellä olevan lauseen kirjoitin, ei kannata ruveta itkemään ja luulla, etteikö ohjaajan ja opettajan töillä olisi vaikutusta. Kun sanon ”suhteellisesti ottaen heikkoa”, tarkoitan vain, että vaikuttavuustutkimusten perusteella noin 50 prosenttia vaikuttavista tekijöistä jää pimentoon. Paljon on siis arvausta siinä, kun uskomme ohjatessamme toisten oppimista ja muutosta, myös vaikuttavamme.

Mitä kenties tiedämme ohjauksen ja pedagogiikan vaikuttavuudesta?

Ensinnäkin, hyvin kiinnostavaa – ja myös ohjauskouluttajaa ahdistavaa (puhun itsestäni) – on se, että ohjaajan koulutustaso ei välttämättä ole vaikuttavuutta luova tekijä. Tutkimuksissa on huomattu jopa sen kaltaista, että liian korkealle tasolle menevä koulutus alkaa kääntyä ohjauksen vaikuttavuutta vastaan. Tämä ilmiö näkyy myös pedagogiikassa. Kovin korkeasti koulutetut asiantuntijat, jos he unohtavat, että he ovat korkeasti koulutettuja ja pitkään alaansa tutkineita, alkavat haitata esimerkiksi opinnäytetöiden valmistumista. Bachelor-tasoa ei enää käsitetäkään bachelor-tasoksi.

Samoin ohjaajan teoreettinen suuntautuneisuus ei ole merkitsevä tekijä vaikuttavuudessa. Aivan se ja sama, onko liikkeellä kognitiivisen, humanistisen tai psykodynaamisen viitekehyksen tiimoilta, samanlaista tulosta syntyy. Lisätäänpä tähän vaikuttamattomuuksien listaan vielä ohjaajan sukupuoli, ikä tai etninen tausta. Vaikuttavuusututkimusten mukaan ei merkitystä. Tämä on helppo viedä pedagogiikan maailmaan.

Kouluissa puhutaan mielellään resursseista. Vaikuttavuustutkimus on todentanut, että muutosten luomisessa välttämättä kohtaamisten määrä, kesto ja prosessin kokonaispituus ei ole ratkaisevaa. Mutta mikä on? Ratkaisevaa on se, mitä kussakin kohtaamisessa tapahtuu. Ja tämä yhdistää kaikkia teoriaperinteitä, niin pedagogiikassa kuin ohjauksessa.

Se, mitä tapahtuu kussakin kohtaamisessa, ratkaisee vaikutuksen

Ensinnäkin, melko ristiriidatonta näyttöä on siitä, että asiakkailla on erilaisia kyvykkyyksiä muutokseen. Nämä kyvykkyydet vaikuttavat tietenkin siihen, millaiset ohjaajan tai opettajan teot auttavat muutosta tai oppimista. Nämä kyvykkyydet vaikuttavat myös siihen, millaisia kestoja ja määriä tarvitaan. Pedagogiikan kielellä todeten: asiakkaat ovat erilaisilla lähikehityksen vyöhykkeillä. Ohjaajan ja opettajan toiminnan tulee suhteutua tähän. Myös rakenteisiin asetettavat kestot ja määrät tulisi suunnitella lähikehityksen vyöhykkeen mukaan joustaviksi.

Toiseksi, vielä olennaisempi asia on se, mitä hyvin konkreettisella tasolla tapahtuu kussakin kohtaamisessa. Se, mitä tapahtuu, kertoo yhteistyösuhteen toimivuudesta ja sen avusta muutoksessa tai oppimisessa. Melko ristiriidatonta näyttöä on siitä, että ohjaajan tai opettajan kyvykkyys vuorovaikutukseen luo vaikuttavuutta.

Kyvykkyys vuorovaikutukseen tarkoittaa sitä, miten ohjaaja tai opettaja kykenee pitämään järkevää ja oppimista auttavaa suhdetta empatian ja jännitteen välillä. Siis miten kykenee kohtaamaan toisen tuntevana ja kokonaisena ihmisenä, mutta myös haastamaan tarvittaessa. Tässä puhun myös kyvystä ylläpitää turvallista ja auttavaa ohjaussuhdetta ja pedagogista suhdetta.

Vaikuttavuustutkimuksen perusteella allianssi eli ohjaajan tai opettajan sekä ohjattavan ja opiskelijan välinen yhteistyösuhde on vaikuttavuudessa kaikkein perustavinta. Tämänkin vuoksi opettajien ja ohjaajien työssä olisi uskallettava tutkia myös oppimisen ja muutoksen mahdollistavia ja estäviä tunteita. Yhteistyösuhteessa ei ole vain rationaalisia, pelkästään kognitiivisen tasoilla eläviä olentoja. Yhteistyösuhteessa on aina kokonainen ihminen.

Kokonaisella ihmisellä on myös muu maailma kuin koulu. Ohjaajien ja opettajien pitää ottaa tämä vakavasti. Vaikuttavuustutkimus on todennut, että asiakkaan kontekstia huomioivat työkäytänteet luovat parempia mahdollisuuksia muutoksille ja oppimiselle kuin ne työkäytänteet, jotka sijoittavat kohtaamistyön pelkästään jonkin organisaation sisälle. On olemassa työssä käyntiä opintojen aikana, on olemassa muita läheissuhteita kuin koulun suhteet, on olemassa koko opiskelijan elämä. Oppimisen ilot ja haasteet eivät ole koulun sisäinen asia, vaan ne ovat ihmisen maailman asia.

Vaikuttavuus ja vastuu

Kun nyt olen noita muutamia harvoja huomioita tehnyt, esitän enää pari kysymystä. Miltä sinusta tuntuu, mikä on opettajan ja ohjaajan vastuun raja, kun ohjauksen ja opetuksen vaikuttavuuksia mietimme? Millä perustelet omat rajasi? Mitä asiakkaasi siitä hyötyvät?