Ryan & Decin itseohjautuvuusteorian mukaan autonomia on yksi ihmisen perustarpeista ja samalla edellytys sisäisen motivaation syntymisessä. Autonomialla tarkoitetaan sitä, että henkilö kokee itsellään olevan päätäntävaltaa suhteessa omiin tekemisiinsä. Tätä kautta oma toiminta on sisäisesti ohjautuvaa, vapaavalintaista ja omiin kiinnostuksenkohteisiin ja vahvuuksiin perustuvaa. (Leskisenoja 2017.)

Ammattikorkeakouluopinnoissa korostetaan itseohjautuvuutta ja vapaavalintaisuutta sekä opiskelijan omaa sisäistä motivaatiota. Nuoren aikuisen elämänvaiheeseen kuuluu opintojen aikana monenlaisia kehitystehtäviä, jotka voivat kriisiytyä ja viedä huomion opinnoista.

Vanhemmista irrottautuminen ei onnistu, yksinäisyydentunne tai ihmissuhdeongelmat vievät keskittymiskyvyn pois opinnoista. Joskus oma mieli reagoi ulkoisiin tapahtumiin ennalta-arvaamattomalla tavalla, johon ei ole aiemman elämänkokemuksen myötä vielä tullut työkaluja siitä, miten selviytyä eteenpäin. Elämän kriisiytyessä tunne oman elämän ohjaksissa olemisesta häiriintyy.

Oman kehityksen hallinta ja yksin selviytymisen eetos

Pulkkinen ja Rönkä (1994) ovat tutkineet nuorten aikuisten oman kehityksen hallintaa (Lyytinen, Korkiakangas, Lyytinen 2000). Tutkimuksessa löydettiin neljä eri hallintaa kuvaavaa piirrettä.

Oman kehityksen hallinnan tunteen omaava nuori aikuinen uskoo siihen, että voi vaikuttaa omaan kehitykseensä ja että hänen kyvyillään ja ponnistelullaan on merkitystä. Nuori aikuinen on ylpeä saavutuksistaan ja tavoittelee myös kehitystä ja muutosta.

Toisena kehityksen hallintaa kuvaavana piirteenä löydettiin pysähtynyt tyytyväisyys, jolloin nuori aikuinen on tyytyväinen itseensä nykyisellään eikä tavoittele muutosta. Hän kokee saavuttaneensa kehitykselleen asettamansa tavoitteet, eikä ole pettynyt itseensä.

Depressiiivisyyden piirteen omaava nuori aikuinen tuntee itsensä epätoivoiseksi, on pettynyt itseensä ja häpeää kyvyttömyyttään. Kun epätoivon tunteet ja häpeä kyvykkyyden menettämisestä suhteessa opintoihin yhdistyy välttelevään kiintymyssuhdemalliin, tarkoittaa se usein sitä, ettei opiskelija pyydä apua opettajaltaan, opinto-ohjaajaltaan eikä mielenterveyden ammattilaisilta.

Kiintymyssuhdemallien osalta turvattomista kiintymyssuhdemalleista suomalaisissa perheissä löytyy eniten välttelevää kiintymyssuhdemallia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että tunteita ei olla osattu sanoittaa, tunteet on koettu pelottaviksi ja tunneilmaisua on koetettu kaikin tavoin välttää. Suomen sodilla on nähty olevan tähän vaikutuksensa, ylisukupolvisen traumatisoitumisen taakka kantautuu nykyisiinkin sukupolviin.

Kun tunteiden ja tarpeiden ilmaisun verbalisointi on vähäistä, astuu kuvioon toiminnan tasolla olotilojen säätelyn yritys. Joku tarttuu liian usein viinipulloon, toinen rääkkää itseänsä urheilulla ja yhä useampi päätyy ylisuorittamaan elämää.

Avun pyytäminen tarkoittaisi sen myöntämistä itselleen, ettei pärjääkään enää yksin. Ajatuksen taustalla olevaa uskomusta yksin pärjäämisen eetoksesta tulisi siis muuttaa siihen suuntaan, ettei avun pyytäminen ole heikkoutta vaan inhimillisyyttä.

Yksin ei pidä kenenkään selviytyä

Neljäs kehityksen hallintaa kuvaava piirre on sosiaalisen tuen käsite. Tällöin nuori aikuinen kokee ympärillä olevan itseään tukevia ihmisiä, joiden tuen turvin elämässä menestyminen on mahdollista. (Lyytinen ym. 2000.) Tämän vuoksi on tärkeää ylläpitää korkeakouluissa välittämisen ja toinen toisestaan huolehtimisen yhteisöllistä kulttuuria.

Hyvinvoivassa korkeakoulussa opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen on jokaisen yhteisön jäsenen tehtävä riippumatta työtehtävistä. Joskus yhdenkin ihmisen avuliaisuus ja kiinnostus opiskelijaa kohtaan arjen työskentelyssä voi olla käänteentekevää.

Lähteet:

• Leskisenoja, E. 2017. Positiivisen pedagogiikan työkalupakki. Bookwell Digital, Juva.
• Lyytinen, P., Korkiakangas, M.& Lyytinen, H.(toim.) 2000. Näkökulmia kehityspsykologiaan, kehitys kontekstissaan. Porvoo, WS Bookwell Oy.

Kuva: www.shutterstock.com