Perinteinen instrumenttiopetus Suomen musiikkioppilaitoksissa pohjautuu pitkälti oppilaan kotiharjoitteluun ja itseohjautuvuuteen. Soittotunteja on usein vain yksi viikossa, jolloin varsinaisen kehityksen pitäisi tapahtua kotona harjoittelun myötä. .

Säännöllisellä harjoittelulla on ratkaiseva rooli soittotaidon kehittymisessä. Harjoittelu itsessään on toiminto, jota lapsen on hyvä harjoitella opettajan, huoltajien ja soittokavereiden kanssa, jotta siitä tulisi lapselle osa päivärutiinia läksyjenteon ja leikkimisen oheen.

Aikuisen kannustus tukee harjoittelumotivaation kehittymistä

Kotiharjoittelun onnistumiseksi lapsi tarvitsee rauhallisen ja turvallisen tilan, johon esimerkiksi pienemmät sisarukset eivät pääse häiritsemään. Usein etenkin soittoharrastuksen alussa lapsi saattaa tarvita aikuisen tukea harjoitteluun. Tämä on asia, joka harrastusta aloittelevan lapsen vanhempien kannattaa huomioida – soitinta voi opetella hieman itsekin samalla, jotta lasta voi auttaa harrastuksen alkuun.

Lapsen motivointi, kannustus ja palautteen monipuolinen sanallistaminen on tärkeää, jotta lapsi oppii itsekin reflektoimaan soittoaan. Joskus lapsen motivointi harjoitteluun vaatii mielikuvitusta.

Niin pedagogi kuin huoltajakin voi kehittää kannustukseksi vaikkapa tarrataulun, leikkimielisen kilpailun tai tavoitejulisteen. Kotona voidaan vaikkapa keksiä pieni palkinto aina kymmenen onnistuneen harjoittelukerran jälkeen. Opettaja voi käyttää luovuuttaan mielin määrin järjestämällä erilaisia pelejä, leikkejä ja haasteita oppilailleen.

Pienen alkusysäyksen jälkeen oppilas voi jo itsekin huomata harjoittelun olevan kehittävää ja kannattavaa, ja näin hänelle kehittyy sisäinen motivaatio harjoitteluun.

Syyt harjoittelun takkuamiseen kannattaa selvittää

Opettajan tulisi aina olla valmis ottamaan harjoittelu puheeksi oppilaan tai tämän vanhempien kanssa, jos hän huomaa, ettei odotettua kehitystä tapahdu. Oletettavaa on silloin, ettei lapsi harjoittele kotona. Tämä voi olla merkki esimerkiksi lapsen liian täydestä lukujärjestyksestä tai vaikeuksista jollain muulla elämän osa-alueella.

Harjoitteluun tai sen puuttumiseen pureutumalla voidaan löytää merkkejä vaikkapa lapsen oireilevasta luki- tai keskittymisvaikeudesta. Myös muut syyt on hyvä kartoittaa – onko soitin toimiva? Pysyykö nuottiteline sopivalla korkeudella tai ymmärtääkö lapsi läksyvihkosta löytyvät merkinnät?

Vaihtelu ja palautuminen tukevat harjoittelua

Harjoittelussa laatu on määrää tärkeämpi, ja siksi opettajan on hyvä alusta asti opastaa lasta laadukkaaseen ja hyödylliseen harjoitteluun. On tärkeää soitella myös omaksi ilokseen ja pitää harjoittelusta lepopäiviä. Joka päivä ei tarvitse harjoitella, ja yksi tehokas harjoituskerta voi olla vain kymmenen minuutin mittainen.

Välipäivät harjoittelussa ehkäisevät rasituksesta aiheutuvia vammoja ja kipuja ja ruokkivat muusikon luovuutta. Kaiken harjoittelun ei myöskään tarvitse tapahtua oman soittimen kanssa – läksyksi voi antaa kuuntelu-, kirjoitus-, väritys- tai jopa sävellystehtäviä.

Kotiharjoittelu on aihe, johon palaamalla säännöllisesti opetustilanteissa voi saada paljon selville oppilaan motivaatiosta, onnistumisista, haasteista ja tavoitteista. Harjoittelun tulisikin olla väylä soveltaa tunnilla opittuja taitoja itsenäisesti, ja löytää lisää haasteita tunneille ratkottaviksi. Tässä opettajat sekä oppilaan lähipiiri toimivat ehdottoman tärkeänä tukiverkkona, johon oppilaan tulee voida nojautua kehittäessään itseään ja muusikkouttaan.