Digitaalisuudelle on asetettu Graalin maljan kaltainen asema. Sen tulee ratkaista samanaikaisesti oppimistuloksiltaan, käytettävyydeltään ja taloustehokkuudeltaan yksi viheliäisimmistä koulutuksen haasteista eli kuinka vahvistaa ja tukea oppijan osaamista ja oppimista. Tämän kokonaisuuden ympärille nivoutuvaan himmeliin sisältyy monta teknistä ja teoreettista haastetta.

Leikkauspisteessä, jossa ratkaisun tuottajan, suunnittelijan, tilaajan ja käyttäjien väliset toiveet ja tahtotilat kohtaavat, syntyy ristiriitoja niin kustannuksista, tavoitteista kuin tekniikasta. Ratkaisujen kirjo on valtava, näkemyksiä on yhtä monta kuin on vastauksien etsijöitä ja alue näyttäytyy vaikeasti lähestyttävänä ja harmaana.

Miten lähestyä harmaata rajapintaa?

Käytössä on keinoja kehityksen ja ratkaisujen löytämiseksi. Tyypilliset tavat nimetään termeillä projektit, verkostotyö, työryhmät, valiokunnat, asetukset, lait ja niin edelleen. Nämä ovat hallinnollisia termejä ja ilmaisevat toiminnan rahoittamisen viitekehystä. Näiden avulla lähestytään rajapintaa, jossa opettaja tai ohjaaja kohtaa asiakkaan ja toimii saaduin resurssein.

Digitaalisen koulutuksen kehittäminen on globaali haaste. Hyvinvoivat maat kehittävät ratkaisuja mm. oppimisanalytiikkaan, kuten Haaga-Heliassa ja ammattikorkeakoulujen verkostoyhteistyössä. Muualla maailmassa tilanne ei välttämättä ole yhtä edistynyttä.

Kansallisissa ja kansainvälisissä projekteissa autetaan muita ja itseämme välttämään kuoppia. Esimerkkinä käy Erasmus- ja EU:n Twinning-toiminta. Yksi hyvä esimerkki on Haaga-Helian saama yhteistyöprojekti Opetushallituksen, Tredun ja Omnian kanssa Ukrainan ammatillisen opetuksen kehittämiseksi. Itse olen mukana mm. Moldovassa edistämässä ammatillisen koulutuksen kehitystä ja digitalisoitumista. Resurssien ollessa kuin Suomessa 15-20 vuotta sitten, kyse on teknisen ja pedagogisen tietotaidon kehittämisestä.

Ratkaisuksi halutaan konkretiaa. Kysymykset soveltamisesta jäävät usein vastaamatta ja tässä pedagoginen osaaminen ja kokemus auttavat löytämään ratkaisuja.

Mitkä ovat haasteet ja ratkaisut?

Digitaalisuuden kehittämisessä törmään kehitystyön pirstaleisuuteen. Paikalliset projektit päätyvät usein tilanteeseen, että idea arkistoituu rahoituksen päätyttyä ja sitä ei hyödynnetä. Suomessa työtä tehdään verkostoissa ja projekteissa useamman toimijan kesken. Kehitystä tapahtuu kiitettävästi koulutusasteiden sisällä, mutta myös rajoja ylittävää kehitystä on olemassa. Usein samaa asiaa kuitenkin tehdään eri rahoituksilla eri asteilla ja pyörä keksitään yhä uudelleen.

Yksi ratkaisu harmaan alueen kirkastamiseen olisi tutkimuksen ja kehityksen keinoin tehdä projektikartoituksia, jotta välttäisimme toistoa. Projekteissa tulee ottaa huomioon pysyvyyteen ja kestävyyteen liittyvät näkökohdat.

Vertaan tilannetta urheiluun ja elokuviin. Kehitys vaatii hyvän sisäisen pelikirjan. Amatöörit voivat menestyä, mutta pysyvät tulokset tarvitsevat kunnossa olevat rakenteet, verkostot ja resurssit. Indie-elokuva voi menestyä, mutta jatko-osan tuottaminen vaatii enemmän. Elokuvastudiot satsaavat miljoonia, jotta vastaavat kysyntään. Yksittäiseen toiveeseen voidaan vastata, mutta laadukas perustuote takaa pysyvyyden.

Sama ajattelutapa auttaa digitaalisuuden kehittämistä. Ratkaisuja voi hakea paikallisesti ja yksittäisiä menestystarinoita syntyy. Valitettavasti fokusoituminen saattaa kadota ja silloin ei enää vastata siihen, mitä kysyttiin. Parhaissa organisaatioissa kehitys on rakenteellista ja aktiivista avointa yhteistyötä. Rakenne pitää katseen tavoitteessa ja ryhmät kokoontuvat säännöllisesti kuuntelemaan toisiaan. Milloin oma organisaationne on tarkastanut nämä rakenteet?