Siirry sisältöön
Soiva ja luova opettajuus
Opettaja palautteen antajana – pedagoginen ystävä ja luonteiden asiantuntija?

Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun pedagogisessa oivallustyöpajassa 2020 oli tavoitteena, että taidepedagogiopiskelijat pohtivat rooliaan opettajana, vahvistavat opettajaidentiteettiään, kehittyvät opettajina, verkostoituvat ja jakavat pedagogista asiantuntijuutta. Opiskelijat ovat työstäneet vertaisryhmissä opetusmateriaalipaketteja ja blogeja.

Julkaistu : 16.06.2020

Palautetta antaessaan musiikinopettaja paitsi kommentoi oppilaan suoriutumista, myös rakentaa oppilaan ja opettajan välistä yhteyttä sekä luottamusta. Hyvä palaute on oikea-aikaista ja osuvaa. Kun opettaja onnistuu palautteen antamisessa, oppilaan luottamus opettajaan kasvaa. Palautteen laadussa oppilaalle selviää, onko opettaja hänen puolellaan vai ei.

Opettajan pitäisi myös pääsääntöisesti antaa oppilaalle mahdollisuus reagoida palautteeseen saman tien soittoaan korjaamalla. Tämäkin viestii opettajan toivetta siitä, että oppilas onnistuu.

Palautetta ovat selkeät suusanalliset arviot oppilaan soitosta, mutta sitä ovat myös pienet eleet, ilmeet ja äännähdykset. Ollakseen hyvä pedagogi opettajan on tärkeää huolehtia myös omasta jaksamisesta ja mielialasta, koska väsyneen opettajan on hankalampi hallita sävyjä.

Myös asennoituminen auttaa. Jos lähtökohtaisesti suhtautuu myötätunnolla oppilaaseensa, ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa peittääkseen esimerkiksi kärsimättömyyttään tai väsymystään.

Hyvä palaute ei aina ole positiivista. Jos oppilas ei yritä ollenkaan, on hänen hyvä tulla tietoiseksi siitä, että opettaja odottaa häneltä enemmän.

Opettaja – luonteiden asiantuntija?

Minkä verran ja millä tavoin on sopivaa ja hyödyllistä osoittaa vaikkapa harmia siitä, jos oppilas ei harjoittele? Kysymys on kaikkea muuta kuin helppo.

Jokainen ihminen on yksilöllinen sen suhteen, miten reagoi negatiiviseen palautteeseen. Joku huomaa jo uloshengityksestä tai pienestä eleestä, että nyt ei mennyt hyvin ja se riittää hänelle motivaatioksi parantaa tapojaan, jollekin toiselle saa sanoa moneen kertaan ennen kuin viesti alkaa hahmottua.

Opettaja joutuu tässä kehittämään itseään kaikkien luonteiden asiantuntijaksi, mikä ei olekaan helppo tehtävä. Kaiken kaikkiaan, jos oppilas on ainakin yrittänyt, minkäänlaista pettymystä ei tulisi osoittaa, vaan suoriutumisen ollessa heikko tarvitaan lääkkeeksi vain kannustusta.

Palautteen antamisessa opettaja on siis pitkälti oman ymmärryksensä ja intuitionsa varassa. Palautetta antaessaan opettaja tekee jatkuvasti arviota siitä, että se mitä sanoo, on rakentavaa. Olisi kiinnostavaa tietää, muuttuuko tämä kokemuksen myötä, kasvaako luottamus omaa palautteenantoa kohtaan siinä määrin, ettei sitä enää juuri tarkkaile.

Vahvuuspedagogiikassa rakennetaan itseluottamusta

Vahvuuspedagogiikassa puhutaan vahvuuksien näkyväksi tekemisestä. Kun opettaja viestii palautteessaan oppilaan vahvuuksista, hän rakentaa oppilaan itsetuntoa ja -luottamusta. Kun itsetunto on hyvä ja samoin luottamus opettajaan, myös negatiivista palautetta on helpompi ottaa vastaan.

Vaikka palautteenannon yleissävyn tulee olla positiivinen ja viestiä oppilaan puolella olemista, on silti myös opettajan vastuulla tuoda esille ne asiat, joita oppilaan kannattaa kehittää enemmän. Tämä tulee kuitenkin tehdä niin, että asiat, joissa on parantamisen varaa, eivät tule osaksi oppilaan minäkäsitystä, jolloin niistä onkin vaikeampi päästä eroon.

Kaisa Vuorinen kirjoittaa: Voimme hyvin, kun saamme olla psykologisesti turvassa ja koemme kyvykkyyttä. Hänen mukaansa palautetta pitäisi antaa enemmän sinnikkäästä työnteosta, tiedonjanosta, rohkeudesta tarttua haasteisiin, auttamishalusta ja oppimisen ilosta, jota tartuttaa myös toisiin.

Myös opettajan toiveikkuus auttaa suuntautumaan oikein. Vuorinen kirjoittaa myös näin:

Vahvuuksista tulee voimatyökaluja, kun niiden käyttämiseen kannustetaan ja se koetaan itse merkityksellisenä ja motivoivana. — Kun on saanut kokemusta arvostuksesta sekä hyvän ja ehyen näkemisestä, meistä jokainen on valmiimpi puhumaan myös haasteita ja vaikeuksista ja motivoidumme helpommin kehittämään ”heikkouksiamme” eli puuttuvia taitoja.

Tämä ajatus sopii erinomaisesti myös soittotuntipedagogiikkaan. Vuorinen luettelee seitsemän luonteenvahvuutta, joita hänen mukaansa tutkimustiedon pohjalta olisi tärkeää kehittää ensimmäisenä, ne ovat sinnikkyys, innokkuus, itsesäätely, uteliaisuus, optimismi, kiitollisuus ja sosiaalinen älykkyys. (Vuorinen, 2015; 2016.)

Palautetta – miten ja kuinka paljon?

Hampurilaismallista puhutaan paljon, ja olen siihen omassa opetuksessanikin nojautunut. Kehutaan, livautetaan kritiikki ja kehutaan taas. Aamulehden artikkeli vuodelta 2016 haastaa mallin työnohjaaja Päivi Kupiaksen ajatuksin. Kupiaksen mukaan tästä jää palautteen saajalle hämmentynyt olo, kehun ei tulisi toimia hyvityksenä moitteesta, vaan luottamuksen rakentajana. Määrällisesti hyvänä ohjeena Kupias pitää viittä kehua yhtä kritiikkiä kohden.

Aamulehden artikkelissa mainitaan myös, että ”palautteessa pitäisikin pysyä tekemisen ja toiminnan tasolla” ja että ” sekä antamista että vastaanottamista helpottaa ajatus, että palaute on annettu tutkittavaksi.” (Pajunen, 2016.)

Kehujen laskemisessa voi olla vaikea pysytellä mukana. Ajattelisin, että opettajan on tärkeä itse kokea olevansa koko ajan oppilaan puolella. Kun hän saa itselleen tämän kokemuksen, hän pystyy sitä välittämään palautteenannossa niin, että oppilas voi luottaa opettajaansa.

Pedagogista ystävyyttä ja jopa rakkautta

Rauno Huttunen ja Leena Kakkori käsittelevät filosofisessa artikkelissaan Aristoteles ja pedagoginen etiikka aristoteelisia hyveitä (Huttunen & KakkoriL., 2007.) Palautteenantoon liittyviä hyveitä ovat näistä esimerkiksi ystävyys ja suurisieluisuus.

Ystävällisen opettajan ei tarvitse olla imartelija eikä toisaalta myöskään sulkeutunut jörö. Suurisieluinen opettaja puolestaan on avoin ja suvaitsevainen. Hän ei ole ilkeä eikä myöskään ylenpalttinen. Kursivoidut ominaisuudet ovat Aristoteleen hyveiden keskitietaulukon ääripääominaisuuksia. (Huttunen & Kakkori 2007, s. 88-89.)

Opettajan ja oppilaan välinen ystävyys ei Huttusen ja Kakkorin mukaan ole tasa-arvoista ystävyyttä, vaan se muistuttaa enemmän lapsen ja vanhemman suhdetta. Tästä syystä kirjoittajat tuovat esiin pedagogisen ystävyyden käsitteen.

Pedagogiseen ystävyyteen sisältyvä epätasa-arvo ilmenee muun muassa siinä, että ”opettajat välittävät oppilaistaan, mutta oppilaat eivät voi samalla tavalla vastavuoroisesti välittää opettajastaan.” Kuitenkin opettaja ja oppilas ovat vertaisia ”eksistentiaalisella tasolla eli ihmispersoonien arvokkuudessa ei ole eroa.”

Pedagogiseen ystävyyteen rinnastuvana käsitteenä kirjoittajat mainitsevat kasvatusfilosofiassa tunnetun ”pedagogisen rakkauden”, joka on ”arkipäiväinen professionaalinen ja kutsumuksellinen tunne, jota omistautunut opettaja tuntee oppilaitaan kohtaan ketään syrjimättä.”

Pedagoginen rakkaus on tunneside, joka on yksipuolinen opettajan suunnalta ja jonka varaan pedagoginen ystävyys voi rakentua, niin että oppilas voi kokea opettajan omakseen. (Huttunen & Kakkori 2007, s. 92.) Tällöin syntyy siis tilanne, jossa oppilas voi luottaa opettajan kriittisemmänkin palautteen olevan hänen puolellaan.

Lähteet:

Huttunen, R. & Kakkori, L. 2007. Aristoteles ja pedagoginen etiikka, niin & näin 1/2007

Pajunen, E. 2016. Unohda hampurilaismalli, kun annat palautetta – Sen sijaan kehu ainakin viisi kertaa, Päivi Kupiaksen haastattelu, Aamulehti 11.7.2016

Vuorinen, K. 2016. Positiivisen pedagogiikan DNA, 5.3.2016, nettiartikkeli, haettu 23.3.2020

Vuorinen, K. 2015. Vahvuusperustainen opetus, 22.6.2015, nettiartikkeli, haettu 23.3.2020

Tämä blogikirjoitus kuuluu taidepedagogiopiskelijoiden kirjoittamien Soiva ja luova opettajuus -tekstien sarjaan. Opiskelijat suorittavat Haaga-Helia Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa osan tutkintoonsa kuuluvista opettajan pedagogista opinnoista.

Soiva ja luova opettajuus