Kun kehittämishanke päättyy, muistoko vain jää? eAMK-kehittäjäosaamismerkki jäsensi hankkeessa opittua

Meidän ei tulisi rientää hankkeesta toiseen vaan miettiä hetkisen aikaa, millaista kehitystä ja osaamista hanke tuotti. Millaisia jälkiä se jätti?

Julkaistu : 20.03.2020

Ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen piirissä viime vuosia on kutsuttu hankehumpaksi (esim. Leiding 2019) tai jopa hankehelvetiksi (Savonmäki 2007). Koulutusta kehitetään erilaisten erillisrahoitettujen hankkeiden avulla. Projektit tai hankkeet on nähty oivana formaattina kehitykselle, innovaatioille ja oppimiselle. Oppilaitosten vakiintuneita organisaatiorakenteita ei ole täten pidetty kykenevänä hoitamaan kehittämistehtäviä. (Ks. esim. Alanko-Turunen 2015.)

Nopeat projektipyrähdykset kaappaavat mukaansa ajassa liikkuvia koulutuksellisia teemoja ja innostus teemojen kanssa työskentelyyn usein lopahtaa, kun ulkopuoliset rahoitushanat ehtyvät. Ennen kuin edellisen hankkeen viimeisiä raportointiaskelia on ehditty ottaa, on jo kiire hioa seuraavan hankkeen koreografiaa. Mitä jos olisikin mahdollisuus pitää kunnon väliaika – pohtia, millaista kehitystä ja osaamista hanke tuotti ja millaisia jälkiä jätti niin yksilö-, yhteisö- kuin organisaatiotasolla?

Hankehumppapyörähdyksiä

Työskentelyyni ammatillisessa opettajankoulutuksessa kuuluu olennaisena osana kehittämishankkeissa toimiminen. Olen ollut viime vuosina kehittämässä niin vertaisryhmämentorointia (Verme2), ammatillisen opettajakoulutuksen osaamismerkkikonstellaatiota( Open merkit) kuin työelämäpedagogiikkaa (Työpeda) unohtamatta digipedagogiikkaa (eAMK-hanke) Hanketyöskentelystä odotetaan tihkuvan ymmärrystä ja uusia toimintatapoja ammatilliseen opettajankoulutukseen, tutkimusaihioita sekä ideoita täydennys- ja jatkokoulutukseen niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Useimmiten kansalliset hankkeet huipentuvat päätösseminaareihin, joissa julkaistaan uusia kirjoja, kilistellään onnistuneelle yhteistyölle ja yritetään hahmotella jopa uutta hankeideaa jatkamaan hyvin käynnistynyttä yhteisponnistelua. Aika harvoin järjestetään pelkästään hankkeessa ja hankkeessa opitulle omistettuja retrospektiivejä, joissa yhdessä tai jopa ihan yksilötasolla pysähdyttäisiin systemaattisen kriittisesti arvioimaan hankkeen antia. eAMK-hanke tarjosi kuitenkin oivan tavan itsekseen arvioida siitä, missä 2,5 vuotta kestäneen hankkeen aikana on oikein ollut mukana ja millaista osaamista se oli kerryttänyt. Tämän itsearvioinnin avulla pystyin hakemaan itselleni eAMK-kehittäjämerkkiä.

Osaamista osoittamassa osaamismerkillä

eAMK-kehittäjäosaamismerkki pakotti minut pysähtymään ja arvioimaan monipuolisesti toimintaani hankkeessa. Se vaati, niin kuin osaamismerkit parhaimmillaan, minua esittämään näyttöjä, todisteita ja perusteluita toiminnastani hankkeen aikana.

eAMK-kehittäjäosaamismerkkiä hakevan henkilön piti osoittaa muun muassa olleensa luotettava ja osaava kehittäjäkumppani, jolla on näyttöä kehittämis- ja yhteistyöosaamisesta sekä yhteisöllisestä verkkotyöskentelyosaamisesta. Hänen on pitänyt aktiivisesti osallistua eAMK-kehittämistyöhön ja jakaa sekä omaa että yhdessä kehitettyä osaamista avoimesti eteenpäin. Kirsikkana kakun päällä on vaade suosituksen saamisesta toiselta hanketoimijalta, jonka siis piti vahvistaa hakijan olevan eAMK-kehittäjämerkin arvoinen.

Valmistellessani osaamisen osoittamista koin kaikkia verkkopaikkojani ja saaliikseni jäi valokuvia, powerpointteja, asiakirjoja ja keskusteluita eri some-välineissä. Kokosin näyttöni ja pyysin vielä vienosti toiselta hankeosallistujalta suositusta omasta toiminnastani. Näyttöaineistostani rakensin tarinan, jossa väliotsakkeina toimivat eAMK- kehittäjäosaamismerkin vaateet.

Kaikkeen kehittämiseen ja oppimiseen liittyy epävarmuutta ja tämän vuoksi yhtenä osaamisen osoittamisen kohteena oli selvittää, millainen oli kykyni kestää keskeneräisyyttä hanketoiminnassa. Weickin (1995) kriittisen järkeistämisen (critical sensemaking) mallin avulla tarkastelin sitä, miten siedin kehittämiseen liittyvää epävarmuutta. Tunnistin mm., kuinka tärkeitä ovatkaan kasvokkain järjestetyt hanketilaisuudet, joissa keskustellaan toisten kanssa siitä, mitä tehdään ja miksi tehdään melkeinpä väsymiseen saakka. Tätä jatkuvaa prosessointia oli tehtävä alati, sillä muutoin hanketyöskentelyn punainen lanka voi karata käsistä. On myös osattava lukea toimintaympäristössä kehkeytyviä vihjeitä siitä, mihin hanketta voisi viedä ja minne sillä voisi olla imua.

Mitä siis jäi?

Nyt hankkeesta siis jäi digitaalinen eAMK-kehittäjämerkki, jota klikkaamalla tulevat hankerekrytoijat voivat tutkia ja  tarkastella osaamistani. Tämän lisäksi merkin suorittajat saivat eAMK-hankkeen päätöstilaisuudessa tammikuussa 2020 ihan konkreettisen muiston: osaamismerkkiruusukkeen!

Tällainen itsearviointi olisi hyvä jokaisessa valtakunnallisessa kehittämishankkeessa. Se tekee näkyväksi ensinnäkin, minkälaisessa prosessissa on ollut, kun joutui kahlaamaan hankkeen tuottamaa aineistoa järjestelmällisesti. Tämän lisäksi se mahdollisesti sen pohtimisen,  miten on itse  päässyt vaikuttamaan  hankkeessa ja mitä siitä on oppinut.  Toisaalta se pakotti tulemaan tietoiseksi, että jokaisessa hankeponnistuksessa rakennetaan verkostoa niistä tärkeistä toisista – luotettavista toisista osaajista, joiden kanssa voi jatkaa kehittämistyötä itse virallisen hankekehyksen päätyttyä.


Merja Alanko-Turunen on yliopettaja Haaga-Helia Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Kirjoituksen taustalla ovat kansalliset kärkihankkeet eAMK ja Open merkit, joissa Haaga-Helian Ammatillinen opettajakorkeakoulu on ollut kumppanina.

Lähteet

Alanko-Turunen, M. 2015. Pirstaleisia projekteja vai käytännön kokeiluita.

Leiding, S. 2019. Terveisiä arjesta: Hulluna hankehumppaan

Savonmäki, P. 2007. Opettajien kollegiaalinen yhteistyö ammattikorkeakoulussa. Mikropoliittinen näkökulma opettajuuteen. Väitös. Jyväskylän yliopisto.

Weick, K. 1995. Sensemaking in organizations. California: ThousandOaks. Sage Publications.