Joulutyörauhan julistus – satu ammatillisille opettajille
Julkaistu : 09.12.2019

Filosofitonttu herää aamuyöllä neljän aikaan pohtimaan. ”Ainoa kädentaito, joka minulle on suotu, on lumen luonti. Onneksi ulkona pyryttää”, miettii tonttu. ”Ja onhan se luovaa työtä. Mutta näyttää äkkiä katsoen kovin yksinkertaiselta: lapio ja kola kouraan ja heittelemään. Eipä ole insinööritonttujen homma ihan tällaista. Saati hoitajatonttujen. Enkä uskalla edes ajatella juristitonttujen hommeleita.”

Filosofitonttu ei saa enää unta. ”Lähdenpä lappamaan ja luomaan”, sanoo tonttu itselleen, ”tulee edes jotakin tehtyä. Parempihan se on kuin tässä unettomana pyöriskellä. Ja pian jo navettatontutkin polkujaan kaipaavat.”

Filosofitonttu nousee ylös, pukee ylleen, astuu ulos ja käy luomaan. Kola lykkii ja lapio heiluu. Tontun liha toimii ja mieli sanoittaa tekemistä: ”Johan alkaa, johan alkaa olla korkea läjä, näin ja noin, käsivarret, hoi, työntäkää ja huiskikaa, jalat, no, te lipsuvat rontit, tukekaa kolan liikettä ja pitäkää tonttu pystyssä, noin.”

Filosofitonttu pysähtyy hengästyneenä, lapioonsa nojaten puhelee itsekseen: ”Toki tiedän, mitä teen. Tiedän, mihin pitää kiinnittää tässä hommassa huomionsa. Tiedän työkalut ja tiedän tekemisen tavat. Aika paljonhan se on.” Filosofitontun tekemistä valaisee paitsi lyhty, myös järki. Hän saa työnsä sanoiksi ja puheltavaksi.

Filosofitonttu jatkaa työtään. Kun polut ovat melkein päähän asti valmiita, hän pysähtyy katsomaan työnsä jälkeä. ”Onkohan tämä hyvä? Pitääpä koittaa onko liukkautta. Pitääpä koittaa, onko tarpeeksi leveyttä”, pohtii tonttu. Hän kirmaa juoksuun polkuaan pitkin ja lentää mutkassa takapuolelleen. ”Tässäpä näytti olevan liukas paikka”, tonttu huomaa.

Filosofitonttu aprikoi työnsä laatua. Hän kääntää ja vääntää jo sanoja, ei vain kinoksia. ”Milloin on minun työni jälki sellaista, että siihen olen itse tyytyväinen?” kysyy tonttu itseltään. ”Pitää pysyä tonttujen pystyssä ja pitää mahtua tonttujen kulkemaan, ainakin nyt nämä asiat määräävät tämän touhun laatua”, tonttu tuumii. ”Ja tietenkin lumikasojen paikat pihamaalla järkevissä kohdissa. Ja toki myös työni vauhti.”

Filosofitonttu on kipittänyt pitkän matkan lapion heilautuksesta sanoihin. Hän mietiskelee työnsä laatuja. Ja kas, navettatonttu jo sieltä paikalle syöksähtää. ”Oletpas aikaiseen päässyt ylös”, sanoo navettatonttu filosofitontulle, ”ja hyvään hommaan, hyväänpä hyvään ja hyvältä näyttää polku. Laitapa kuitenkin hiekkaa tuohon mutkaan, niin ei kiireinen insinööritonttu lennä persauksilleen.”

Filosofitonttu toteaa jo itse kokeneensa moisen pyllähdyksen. ”Haen hietaa justiinsa. Mutta pitää vain katsoa, että polku on tarpeeksi leveä”, tuumii tonttu. ”Niinpä. Muori on tarkka näissä, jotta ei hoitajatontuille taas tule lisää hoidettavia, kun tontut toisiinsa törmäilevät liian kapeilla käytävillä”, toteaa navettatonttu ja pujahtaa filosofitontun ohi navettaan.

Filosofitonttu miettii, että onpa tässä pitkälle tultu. ”Ensin aprikoin työtä ja sen tekemistä, lapion heilutusta, sitten itse pohdiskelin laatuja ja nyt jo toisen tontun kanssa näistä jutustelin”, tonttu iloitsee. ”Kylläpä nousen käsistäni korkealle, melkein noihin taivaan tähtiin saakka, työstä kuvaukseen, kuvauksesta työn laatuun ja laadusta laadun erilaisiin näkökulmiin. Näköjään on hyvä, että lumityön tekijä on myös filosofi.”

Vaan sieltäpä saapuvat insinööritonttu ja hoitajatonttu, käsi kädessä, niin kuin aina. Kuiskuttelevat jotakin toisilleen, kovin ovat tyytyväisen näköisiä. ”Tervehdys, oi luovan työn tekijä”, sanoo insinööritonttu, vanha humoristi. ”Terve!” huikkaa filosofitonttu. ”Onpas vain hienoa, että olet jo ehtinyt näin aikaiseen ulos ja meitä muita auttamaan”, sanoo insinööritonttu. ”Olisipa se vain mahdotonta täällä lahjoja kuljettaa, jos ei olisi meillä filosofitonttua.”

Filosofitontun sydämessä läikähtää. ”Oho”, hän sanoo ääneen, ”onpas mukavaa, että työtäni arvostetaan. Jos ovatkin aivoni tarpeelliset, niin näköjään myös käteni. Ja taitaapa olla aivoistani yhteys käsiini.”

”Mitä sinä hassuttelet?” hoitajatonttu huikkaa. ”Olethan sinä niin monin tavoin luova.” Filosofitontun punastus loimuaa kirkkaana valkoisten hankien keskellä. ”No juu, nyt taitaa pitää mennä jo tupaan”, sanoo filosofitonttu, ottaa töppöset alleen ja kipaisee matkoihinsa.

Tuvassa filosofitonttu istuu pöydän ääreen, ottaa kynän käteensä ja kirjaa: ”Olen ollut tänään luova. Loin lunta. Lumen luontia pohdiskelin. Valaisin sitä lyhdyllä, mutta myös sanoillani. Tutkailin työni laatua. Ja navettatontun kanssa siitä jutustelin. Lopulta paikalle tulivat insinööri- ja hoitajatonttu. Heitä tekemäni työ ilahdutti kovasti.”

Filosofitonttu päättää kirjoittaa suureen filosofiakirjaansa Joulutyörauhan julistuksen. Hän kirjaa: ”Jokaisessa työssä tarvitaan monenlaista osaamista. Ja kun missä tahansa työssä tämän osaamisen huomaamme, olemme jo nousseet siitä yhden askeleen ylöspäin. Kun sitten alamme pohtia työn laatuja, nousemme vielä korkeammalle, ja lyhty jo työtä valaisee. Ja kun juttelemme toisten kanssa työn erinomaisuuksiin vaikuttavista asioita, olemme vielä korkeammalla, melkein tähdissä saakka. Tähtiin pääsemme, kun tulee paikalle se, jota työni on auttanut.”

Joulupukki tulla kolistelee tupaan. ”Jaahas, jaahas, mitäpä se filosofitonttu täällä hämärissä puuhailee, hämäriäkö miettii, Herakleitoksemme?” kyselee pukki. ”Enpä nyt niin hämäriä. Kirkastan luovaa työtä. Siis lumen luontia. Ja löydänpä siitäkin sivistyksen mahdollisuudet. Kun sitä vain rupean sanoittamaan ja sen laatuja pohtimaan”, vastaa filosofitonttu.

”Eipä sitten muuta kuin sivistäviin joulutöihin”, toteaa pukki ja avaa ulko-oven. ”Joulutyörauhan toivotus”, huikkaa filosofitonttu perään. ”Kiitos paljon”, sanoo pukki. ”Vienpä tänä vuonna paljon joulutyörauhaa ajatteleville, sivistyneille työn tekijöille. Ja aprikoin itsekin hiukan, vaikka onhan aattona taas melkoinen hoppu. Hyvää ja pohdittua joulua, filosofitonttu.”