Siirry sisältöön
Julkaistu : 25.04.2017

Huhtikuun puolivälissä Malmin kampuksella vietettiin kevään ensimmäisiä valmistujaisjuhlia, kun runsaat 50 tuoretta tradenomia ja restonomia saivat todistuksensa. Jatkoa seuraa touko- ja kesäkuussa Haagassa, Porvoossa ja Vierumäellä. Juhlakauden massiivisin tilaisuus järjestetään kesäkuussa Pasilassa, jolloin meitä on paikalla runsaat 500.

Valmistujaistilaisuuteen tiivistyy paljon tunteita. Moni opiskelijoista on varmasti helpottunut, kun vuosien urakka on saatettu päätökseen. Ilmassa on myös haikeutta, kun tutuista ympyröistä siirrytään uusiin kuvioihin. Monista opiskelutovereista on tullut läheisiä ystäviä, ja yhteys heidän kanssaan myös säilyy. Jokainen kuitenkin tietää, että on paljon myös niitä, joita ei enää koskaan näe kyseisen päivän jälkeen. Monille opintojen päättyminen on myös vapaan ja huolettoman elämän loppusuora matkalla kohti vakiintuneempaa elämänjaksoa, sekä työympyröissä että henkilökohtaisessa elämässä.

Yhä enemmän tilaisuuksissa voi nähdä myös sukulaisia ja valmistuvan ystäviä. Näille vieraille on hienoa päästä kertomaan Haaga-Heliasta ja siitä, mitä kaikkea me täällä teemme. Erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden tukijoukoilla on valtavasti osallistumishalukkuutta, mikä kertoo myös siitä, miten merkittävänä asiana tutkinnon suorittamista monessa kulttuurissa pidetään. Me suomalaiset suhtaudumme asiaan arkipäiväisemmin, mikä johtunee osittain koulutusjärjestelmämme maksuttomuudesta – harva meistä miettii sitä 20 000–50 000 euroa, jonka yhteiskunta investoi kuhunkin tutkintoon.

Kuulen usein valmistujaistilaisuudessa tarinoita siitä, miten Haaga-Helia on ollut koko opiskelijan elämän mullistava ja muuttava kokemus: ”Olette muuttaneet elämäni”. Opiskelijamme on saanut uuden ammatillisen identiteetin, hän on kauttamme kiinnittynyt johonkin organisaatioon, saavuttanut kv-toimintamme kautta täysin uuden kansainvälisen ulottuvuuden tai vienyt omaa yritysideaansa eteenpäin StartUp Schoolissamme. Varsin usein myös elämänkumppani on löytynyt joko oppitunnilta tai opiskelijakunta Helgan järjestämän opintososiaalisen toiminnan kautta. Haaga-Helia aidosti rakentaa ja muovaa tulevaisuutta – opiskelija kerrallaan.

Aivan erityisen kiitoksen ansaitsevat ne henkilöstön edustajat, jotka ovat läsnä valmistujaistilaisuudessa. He ovat opiskelijan mukana loppuun asti, ja usein näkeekin sydämellisiä kohtaamisia, kun opettaja, opinto-ohjaaja, koulutusohjelmajohtaja tai opinnäytetyön ohjaaja toivottaa suojatilleen hyvää jatkoa ja onnea elämän seuraavissa vaiheissa. Onneksi alumnitoimintamme ja yritysten kanssa aktiivisesti tehtävä hanketoiminta mahdollistavat monet jälleennäkemiset. Ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Valmistujaistilaisuus on rituaali, mutta se on myös molemminpuolisen kunnioituksen osoitus. Yksi projekti on saatettu loppuun, ja se toivottavasti avaa ovia seuraaville projekteille. Fyysinen tutkintotodistus on liitteineen ja informaatioineen vahva dokumentti, joka on myös pääsylippu moniin uusiin mahdollisuuksiin. Opiskelijalle se on konkreettinen osoitus tehdystä työstä sekä kokoava palaute omasta osaamisesta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Valmistumisessa on kyse sekä lopusta että alusta, joten sitä todella kannattaa juhlia – ja siihenhän kevät on mitä parhainta aikaa!

Teemu Kokko