Julkaistu : 02.12.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi tarkoittaa koko ammatillisen koulutuksen uudistamista. Näin Opetushallitus ilmaisee meneillään olevan historiallisen reformin tavoitteen. Ammatillisen koulutuksen kentällä onkin ryhdytty toimeen, mutta uudistuksen suunta ja tavoite ei ole kaikille kuitenkaan vielä kirkastunut. Huomasimme tämän, kun haastattelimme ammatillisia opettajia TWIST ja TWIST it -tutkimuksissa, joissa tutkimme osaamisperusteisuuden toteutumista oppilaitosten arjessa. Ei ole harvinaista, että uudistusten määrä ja vauhti hämmentää opettajaa, vaikka hän toisaalta haluaisi olla aktiivisesti niitä toteuttamassa. Muutosväsymys vaivaa ja tilanne koetaan epäselvänä.

Nyt meneillään oleva ammatillisen koulutuksen uudistus liittyy vuonna 2009 alkaneeseen laajaan kehittämiskokonaisuuteen, jonka perustavana tavoitteena on luoda Suomeen työelämän osaamistarpeita vastaava, talouden ja yhteiskunnan muutoksiin joustavasti reagoiva sekä yksilön oppimista kannustava ammatillinen tutkintojärjestelmä. Kehittämistyötä on tehty kolmessa kansallisessa hankkeessa, TUTKE 1, 2, ja 3. Uudistusten on määrä astua voimaan kokonaisuudessaan vuonna 2018.

Merkittäviä muutoksia on tulossa muun muassa lainsäädäntöön, ammatillisen koulutuksen rahoitukseen,  tutkintojärjestelmään ja työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen. Pohjaa näille isoille muutoksille on jo luotu kehittämällä tutkinnon perusteita työssä tarvittavaa osaamista vastaaviksi. Konkreettisesti tämä on tarkoittanut muun muassa opetuksen oppiainesidonnaisuuden vähentämistä. Myös osaamisperusteisuuden toteuttamisessa on otettu askelia ja se alkaa hennosti heijastua muun muassa opiskelijoiden joustavina opintopolkuina.

Muutokset myllertävät perinteistä tapa mieltää opiskelu koulu-, ryhmä- ja oppiainekeskeisenä. Koko ammatillisen koulutuksen toimintaympäristöltä edellytetään muutosvalmiutta. Toimintatapoja, ohjausprosesseja ja toimintaympäristöjä tulee uudistaa, selkeyttää ja linjata suhteessa reformin tavoitteisiin. Tilannetta pitää arvioida myös työpaikoilla, sillä opiskelijan oppimista työelämän aidoissa ympäristöissä ollaan tuntuvasti lisäämässä ja ohjauksen tarve lisääntyy.

Kun systeemissä yksi pala liikahtaa, edellyttää se myös muiden palojen liikehdintää. Tutkijoina pohdimme mikä pala liikkuu tällä hetkellä, ja onko olemassa riittävän selkeää kokonaisnäkemystä, jota kohden paloja liikutellaan. Käsityksemme mukaan opettajan näkökulmasta uudistusten pyörteissä syntyy helposti tunne, että ollaan kuin lastut laineilla, muutosten tuulten armoilla. Muutosvauhdissa ei ehditä viemään yhtä muutosta loppuun, kokoamaan ja arvioimaan tuloksia, kun jo uutta muutosta ollaan tekemässä.

TWIST ja TWIST it -tutkimushankkeissa tutkimme opettajien ja oppilaitosjohdon kokemuksia tämän hetken oppilaitosarjesta. Tulemme julkaisemaan tutkimusten tuloksia blogikirjoituksina tällä foorumilla. Nostamme analyysin edetessä esille joukon mielenkiintoisia ilmiöitä ja asioita ammatilliseen koulutukseen liittyen.

Hankkeen nimi:    Twist – Avauksia ammatillisten perustutkintojen osaamisperusteisuuteen
Kesto:         1.1.2016 – 30.6.2017
Rahoittaja:         Helia-säätiö
Yhteyshenkilö:     Henna Heinilä, henna.heinila@haaga-helia.fi

Hankkeen nimi:     Twist it – Ammatillinen koulutus uudistusten pyörteissä
Kesto:         01.03.2016 – 31.03.2017
Rahoittaja:         OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistys
Yhteyshenkilö:     Heli Potinkara, heli.potinkara@haaga-helia.fi

Kirjoittajat Henna Heinilä ja Heli Potinkara ovat Haaga-Helia opettajakorkeakoulun yliopettajia ja toimivat projektipäällikköinä Twist- ja Twist it -hankkeissa.

Kirjoitus kuuluu Twist- ja Twist it -tutkimuksia käsittelevien blogikirjoitusten sarjaan.

Lue muita sarjassa julkaistuja blogitekstejä

Pois vuosiluokka-ajattelusta