Kuvittele tilanne, jossa asiakas menee ravintolaan. Ruokalistaa ei ole, vaan tarjoilija lähtee haastattelemaan asiakasta siitä, mitä hän tänään haluaisi syödä. Sen jälkeen tarjoilija menee kuvailemaan toiveita kokille.

Prosessi veisi aikaa eikä lopputulos ehkä olisi toivottu. Keittiöstä lähdettäisiin hankkimaan puuttuvia raaka-aineita ja työvälineitä kaiveltaisiin kaapin perältä. Kokin pitäisi suunnitella alusta asti työvaiheet ennen toimeen tarttumista.

Ajatusleikki saa huomaamaan, miten nerokas luomus ruokalista on. Sen pohjalta asiakas voi valita ensin ravintolan, sitten annoksen. Keittiössä on varauduttu juuri listan annoksiin ja tarjoilijan työ sujuu jouhevasti. Jos ravintola hankkisi ostopalveluna vaikkapa markkinointiviestintää, myös sen suunnittelijalle olisi paljon apua ruokalistaan tutustumisesta.

Ruokalista tuntuukin olevan mitä oivallisin rajakohde, kun rajakohteella tarkoitetaan tuotosta, joka sovittaa yhteen samaan päämäärään pyrkivien erilaisten toimijoiden eri näkökulmia. (Vrt. Mirabelli 2008.)

Laput luonnontieteellisen museon näytteisiin

Rajakohde on tiedonsosiologian käsite, jonka juuret juontavat kiehtovalla tavalla siihen, miten kalifornialainen Berkeleyn luonnontieteellinen museo kartutti kokoelmiaan 1900-luvun alkupuolella. Kokoelmat saatiin kukoistamaan, kun monet muutkin ryhmät kuin museon henkilökunta motivoituivat kantamaan kortensa kekoon. Mukaan saatiin luonnonharrastajat, joita kiinnosti taltioida paikallisia lajeja, luonnonsuojelijat, jotka tarvitsivat tietoa suojelutyön pohjaksi, sekä rahoittajat, jotka saivat lisää tieteellistä arvovaltaa.

Onnistumisen salaisuutena oli selkeä malli, jossa näytteiden keruun yhteydessä niihin liitettiin paikkatietoa ja muuta selkeästi strukturoitua tietoa. Keräilyn avuksi tuotettiin karttoja. Yksi keskeinen apuväline oli käsitteellinen: tutkijoiden käyttämä lajin käsite, joka auttoi järjestämään tietoa ja kokoelmia. Rajakohteet voivatkin olla joko konkreettisia tai abstrakteja, totesivat käsitteen kehittäjät Susan Leigh Star ja James Griesemer (1989).

Lautasmalli ja rasvapitoisuudet

Kun tutkimustiedolle halutaan vaikuttavuutta, kannattaa kiinnittää huomio rajakohteisiin. Esimerkiksi lautasmalli kiteyttää ravitsemustieteen ymmärrystä muotoon, joka on toimiva työväline terveydenhoidon henkilöstölle ja aukeaa myös maallikolle.

Sydänterveyden alalla on tunnistettu, että hyvästä ja pahasta kolesterolista koostuva veren kokonaiskolesteroli sekä ruoan rasvapitoisuus ovat pari, jonka äärellä kohtaavat niin biokemiallinen tutkimus, terveydenhoito kuin elintarvikkeiden tuottajat, myyjät ja kuluttajat, kukin omista lähtökohdistaan (Jauho & Meskus 2017). Onnistuneiden rajakohteiden ansiosta eri toimijat voivat toimia autonomisesti toisistaan erillään ja silti onnistua yhteistyössä, aivan kuten käsitteen kehittäjät Star ja Griesemer (1989) kirjoittivat.

Toimittajat kekseliäinä

Eri ammattien kohdatessa syntyy usein tilanteita, joissa tarvittaisiin yhteinen lähtökohta työskentelylle. Yksi tällainen tilanne on, kun tutkija ja toimittaja kohtaavat tavoitteenaan kertoa tutkimuksen tuloksista suurelle yleisölle.

Esimerkiksi tulevan ilmastonmuutoksen olemusta lasketaan supertietokoneilla ja saadaan eri todennäköisyyksillä toteutuvia skenaarioita, jotka ovat kovin kaukana lukijan tai kuulijan arjen näkökulmasta. Silloin tarvitaan luovuutta.

Ylen toimittajat ja Bios-tutkimusyksikkö kehittivät tähän muutama vuosi sitten omaperäisen ratkaisun. Tutkijat tuottivat toimittajille tarina-aihioita, joissa konkretisoitui tutkimustiedon merkitys erilaisten ihmisten kannalta. (Järvensivu & Eronen 2018.) Aihio oli rajakohde, jonka pohjalta työstettiin dramatisoituja tarinoita podcasteihin ja videoihin. Prosessissa julkaisun tyyppi muuttui raportoivasta journalismista myös fiktion keinoja käyttävään genreen.

Toisenlainen tuore, mutta jo vakiintunut tapa tehdä tutkijan ja toimittajan välistä yhteistyötä on kerätä esimerkiksi sanomalehden lukijoilta kokemuksia aineistoksi, jonka pohjalta toimittaja voi tehdä juttuja ja vaikkapa sosiologi tutkimusta. Sen sijaan, jos toimittaja ja tutkija lähtevät yhdessä haastattelemaan samoja henkilöitä, he joutuvat pulaan, sillä haastattelujen tekemistä ja hyödyntämistä ohjaavat erilaiset eettiset periaatteet. (Lue kirjoittajan eSignals blogi Varying ethics of interviewing, 2020.)

Hyötyä projekteihin ja uuden opetussuunnitelman avaamiseen

Ammattikorkeakoulujen ja työelämän yhteisissä projekteissa kannattaa käyttää hetki aikaa rajakohteiden tunnistamiseen ja rakenteluun. Suunnittelun alustoja onneksi onkin valmiina, mutta tärkeää on tunnistaa, mitkä ovat olennaiset tiedot eri osapuolille, jotta he voivat toimia omassa roolissaan mahdollisimman autonomisesti. Visuaalisesti selkeä projektikalenteri tai työlista auttaa osallistuvia opettajia, opiskelijoita ja työelämän edustajia eri rooleissaan puhaltamaan yhteen hiileen. Käytettävien termien määrittely yhdessä säästää väärinkäsityksiltä.

Rajakohdeajattelusta on hyötyä myös tilanteessa, jossa suuri ammattikorkeakoulu uudistaa opetussuunnitelmaansa. Tietoja ei enää tarvitse kirjata lapuille, kuten kalifornialaisessa luontomuseossa aikanaan tehtiin. Nykyisiin tietojärjestelmiin on helppo lisätä metatietoja. Ajatustyötä ja yhteistyötä vaaditaan kuitenkin paljon, ennen kuin on valmiina toimiva rajakohde, jonka tiedoin yhtä lailla opiskelijat, opinto-ohjaajat, opettajat kuin koulutuksen suunnittelijat ja hallinnoijatkin voivat edistää yhteistä päämäärää kukin omasta näkökulmastaan.

Rajakohteiden tietoinen rakentaminen helpottaa usein tehokkaampaa tulosten saavuttamista. Se edistää myös tasa-arvoisempaa yhteistyötä.

Lähteet:

• Jauho, M. & Meskus, M. 2017. Tieteen- ja teknologiantutkimuksen näkökulma terveyteen. Teoksessa Karvonen S., Kestilä. S. & Mäki-Opas, T. (toim.) Terveyssosiologian linjoja. Gaudeamus. Helsinki.
• Järvensivu, P. & Eronen, J. 2018. Jakautuuko Suomi?, osa 13: Tulevan maailman tarinoita. Luettavissa: https://koneensaatio.fi/jakautuuko-suomi-osa-12-tulevan-maailman-tarinoita/ Luettu: 20.10.2021
• MIrabelli, T. 2008. Learning to Serve: The language and literacy of Food Service Workers. Teoksessa Mahiri,J. (toim.) What they don’t learn in school: Literacy in the lives of urban youth, 2, 143. Peter Lang. New York.
• Star, S. L. & Griesemer, J. 1989. Institutional Ecology, ’Translations’ and Boundary Objects: Amateurs and Professionals in Berkeley’s Museum of Vertebrate Zoology, 1907-39. Social Studies of Science, 19, 3, s. 387-420.

Kuva: www.shutterstock.com