Työelämä
Julkaistu : 27.02.2026
Monelle ammatilliseen opettajankoulutukseen hakeutuvalle opiskelu tarkoittaa uuden osaamisen
kartuttamista uran taitekohdassa. Pitkän työelämäkokemuksen jälkeen astutaan uuteen rooliin,
jossa rakennetaan samalla myös uutta ammatillista identiteettiä. Opettajaksi kasvaminen on siirtymä, ei mikään kertaloikka: tuttu asiantuntijuus jää taustalle, mutta opettajuuden maisema ei
vielä ole täysin kirkas. Juuri tässä kohdassa mentorointi voi toimia luontevana sujuvoittajana.
Ammatillista kasvua dialogissa ja reflektoiden
Haaga-Helian ammatillisessa opettajakorkeakoulussa syksyllä 2025 käynnistetty
opettajaopiskelijoiden mentorointiohjelman pilotti kokosi yhteen kymmenen mentorointiparia –
kokeneita opettajia ja tämänhetkisiä opettajaopiskelijoita. Ohjelman tavoitteena on tukea
pedagogista kehittymistä ja opettajaidentiteetin rakentumista dialogisen ja vertaisuuteen
perustuvan mentoroinnin avulla. Mentoroinnissa ei etsitä pikaratkaisuja, vaan pysähdytään
kuuntelemaan, reflektoimaan ja sanoittamaan opettajuutta yhdessä.
Tutkimusten mukaan mentorointi tukee erityisesti urasiirtymissä olevien ammattilaisten
itseluottamusta, ammatillista identiteettiä ja sitoutumista uuteen rooliin (Mullen & Klimaitis
2019). Kanniainen, Nylund ja Kupias (2017) kuvaavat mentorointia tukena muutostilanteissa, joissa
ihminen jäsentää omaa osaamistaan ja tulevaisuuden suuntaansa ja joissa parhaimmillaan avautuu
uusia kasvun paikkoja.
“Joku, joka oikeasti ymmärtää tätä maailmaa”
Opiskelijapalaute kertoo, miten merkityksellistä tuki on ollut jo opettajaopintojen alkuvaiheessa. Yksi
mentoroitavista kuvaa saaneensa realistisen kuvan opettajan arjesta ja konkreettista apua
opetusharjoitteluun liittyvissä tilanteissa: ilman mentoria moni pulma olisi jäänyt yksin
ratkaistavaksi.
Mentorointi on tarjonnut tilan pohtia omia vahvuuksia, jäsentää opettajan roolia ja tunnistaa omaa
potentiaalia. Erityisen arvokkaaksi on koettu mahdollisuus pallotella ajatuksia jonkun kanssa, joka
oikeasti tekee opettajan työtä ja ymmärtää sitä maailmaa. Opiskelija kuvaa suhdetta matalan
kynnyksen tukena, jossa kysymyksiä voi esittää vapaasti ja oppia myös käytännönläheisiä asioita –
aina opetuksen suunnittelusta tekoälyn mahdollisuuksiin ja työnhaun taitoihin.
Vertaismentoroinnin ytimessä on kokemus siitä, ettei tarvitse selvitä yksin. Parviaisen (2021)
mukaan mentorointi tarjoaa turvallisen tilan, jossa epävarmuus saa näkyä ja jossa oppiminen
tapahtuu dialogissa, ei suorituksena.
Kaksisuuntaista oppimista ja pysähtymisen hetkiä
Mentorien palautteet toivat näkyväksi sen, miten mentorointi rikastuttaa molempia osapuolia.
Myös mentorit kokivat prosessin antoisana ja omaa työtä uudistavana. Keskusteluissa on käsitelty
arjen opetusta, ensimmäisten tuntien jännitystä, arviointia, työmäärää ja opettajan roolia sekä
erityisesti sosiaali- ja terveysalalla myös eettisiä kysymyksiä.
Moni mentori kertoi saaneensa uusia oivalluksia omaan opettajuuteensa ja arvostavansa
pysähtymisen hetkiä, joita mentorointi tarjoaa. Mentorointi näyttäytyi yhteisenä oppimistilana,
jossa hiljainen tieto jaetaan ja molemmat osapuolet kehittyvät. Kirjallisuuskin kuvaa mentorointia
vastavuoroisena oppimisprosessina, jossa luottamuksellinen vuorovaikutus, tavoitteellisuus ja
reflektio tukevat ammatillista kasvua (Kanniainen ym. 2017; Mullen & Klimaitis 2019).
Mentorointi ja arjen oppiminen
Ammatillisen oppimisen näkökulmasta mentorointia voidaan tarkastella myös epämuodollisen
oppimisen kehyksessä. Michael Eraut korostaa, että merkittävä osa työssä tapahtuvasta
oppimisesta on luonteeltaan epämuodollista ja kiinnittyy arjen tilanteisiin, vuorovaikutukseen ja
työn tekemisen käytäntöihin. Oppimisen ymmärtämiseksi Eraut esittää
kehyksen, jossa tarkastellaan kolmea kysymystä: mitä opitaan, miten opitaan ja mitkä tekijät
suuntaavat oppimista ja oppimispanostusta. Hänen mukaansa suuri osa
tästä oppimisesta jää helposti näkymättömäksi ilman pysähtymistä ja reflektiota. (Eraut 2004.)
Tässä yhteydessä mentorointi voidaan tulkita arjen oppimista jäsentäväksi rakenteeksi, joka
mahdollistaa tilan kokemusten tarkastelulle ja ammatilliselle kasvulle. Mentorointi ei tee
epämuodollisesta oppimisesta muodollista, vaan sen, että arjen tilanteista voidaan oppia
tietoisemmin ja yhdessä. Mentorointi siis tukee opettajaksi kasvamista juuri siinä kohdassa, jossa
urapolku kääntyy ja uusi ammatillinen rooli alkaa vähitellen hahmottua.
Kohti yhteisöllisempää opettajuutta
Mentorointi näyttää tarjoavan turvallisen tilan pysähtyä opettajuuden äärelle ja samalla se nostaa
esiin laajemman kysymyksen oppilaitosten arjesta. Nykyisissä työyhteisöissä kaivataan yhä
enemmän tilaa kokemusten jakamiselle, kollegiaaliseen oppimiseen ja yhteiseen reflektointiin.
Opettajat kohtaavat monimutkaisia pedagogisia, eettisiä ja työhyvinvointiin liittyviä kysymyksiä,
joiden ratkaisuun tarvitaan kaikkien panosta.
Vertaismentorointi voi toimia yhtenä rakenteena, joka tukee tätä yhteistä oppimista. Kun
kokemusta ja hiljaista tietoa jaetaan tietoisesti ja tavoitteellisesti, vahvistuu samalla koko
työyhteisön osaaminen. Mentorointi ei tällöin jää yksittäiseksi kehittämistoimeksi, vaan rakentaa
kulttuuria, jossa oppiminen jatkuu myös opettajaksi valmistumisen jälkeen – kollegoilta kollegoille
Lähteet
Billett, S. 2014. Learning in the circumstances of practice. International Journal of Lifelong Education, 33(5), 674–693.
Eraut, M. 2004. Informal learning in the workplace. Studies in Continuing Education, 26(2), 247–273.
Hobson, A. J., Ashby, P., Malderez, A. & Tomlinson, P. D. 2009. Mentoring beginning teachers: What we know and what we don’t. Teaching and Teacher Education, 25(1), 207–216.
Kanniainen, M.-R., Nylund, J. & Kupias, P. 2017. Mentoroinnin työkirja. Helsingin yliopisto.
Mullen, C. A. & Klimaitis, C. 2019. Defining mentoring: A literature review of issues, types, and applications. Annals of the New York Academy of Sciences.
Parviainen, V. 2021. Vertaismentorina korkeakoulussa – Mentorin opas. Nyyti ry. Haettu 13.2.2026.
Kirjoittajat ovat käyttäneet tekoälyä sparrailuun, aiheena mm. mentorointi ja uramahdollisuudet, opettajan identiteetti, minäpystyvyys.
Kuva: Haaga-Helia